Kauhutrilogia puukottaa teinejä vuonna 1994 ja sitten alkutekstit jo viittaavat päätösosaan eli 1600-luvun noitavainoihin. Kakkosessa riehutaan 1970-luvulla. Ruokkiiko asetelma mielenkiintoa vai päinvastoin? Leffat julkaistaan viikon välein, joten tekijät kerrankin tietävät, minne he ovat menossa. Valmiiksipureksitulta tarina ei saisi tuntua, mutta jo ennen sankareiden tapaamista veikkaamme noidan luovan tappajia. Takaumarakenne saattaa olla mauste tyyliin aikaluuppi (Happy Death Day) ja kehonvaihto (Freaky), mutta se koetaan aikaisintaan ensi kerralla.

Alkupuoli sijoittuu ns. todellisuuteen. Yhteisö reagoi ja alireagoi murhiin. Shadyside eli "Varjoisa puoli" on pitäjän nimi: liikanimi on erikseen Yhdysvaltain murhapääkaupunki. Mysteeri on laimea, jos tahdomme nähdä Se-leffan uudestaan, mutta ilmassa on sanoman tynkää, sillä Shadyside sijaitsee elitistisen Sunnysiden kyljessä. Jos rikkaat ovat satoja vuosia imeneet maagista onnea köyhiltä, innostuu kriitikko vaahtoamaan, että Wall Street ja syrjäytyneisyys ja kouluammuskelut tai jotakin. Niin käy aikaisintaan ensi kerralla.

Noituudet vaikuttavat luovan vihaa kuten Haamujengin limavirta. "Tapan sinut" on paikallista small talkia. Sehän riittää, jos pääsen taas sanomaan, ettei Euroopasta karanneiden ekstroverttien kannata rakentaa koko valtiota intiaanien hautausmaalle? Vihateema hiipuu. Kun sankarit on esitelty ja he saavat otteen juonesta, leffa sijoittuu "hylättyyn varastorakennukseen", eli pienempi porukka kiihkoilee ja myös merkitykset ovat rajatummat. Kiintiönörtti lukee selityksiä suoraan käsikirjoituksesta. Kylkeen ei tarvita kummoisia rytmihäiriöitä ja mielenkiinto hiipuu.

Energinen leffa on, mikä saattaa lipsua ylivilkkauden puolelle. Kuvauksessa, editoinnissa ja musiikissa on yleistä pontevuutta, mutta huipuista uupuu suhteellinen terävyys. Eksploitatiivinen slasher tarvitsee lähinnä mieleenpainuvia tappoja ja pienen koukun, kuten action-figuurin väärtin roiston, mihin ei kiistatta ylletä. Fear Street on alunperin teinien kirjasarja ja varmastihan 1994 on pätevä "Ensimmäinen viiltelyleffani". K18 taisi tulla yhden tapon johdosta. Vanhan ajattelun mukaan PG-13-ikäraja olisi loogisempi, vaikka kaikki onnistuvat tämän Netflixistä katsomaan. Vanhuksille suunnatuksi koukuksi en luokittele ainakaan "itsetietoisuuden pilkettä", sillä koko lajityyppi on mukaillut samaa pilkettä 30 vuotta.

Sankarit ovat edustuksellisia ja se on tapa tehdä "Ensimmäisestä viiltelyleffastani" relevantti. Sankaritytöt kohtaavat pari lausetta homofobiaa, mikä itsessään on vanhahtavaa kerrontaa tuoreen hokemani mukaan, koska teinihömppä nousi jo aikaa sitten seuraavalle tasolle. Toisaalta kyse on 90-luvusta ja ennakkoluulot saattavat kytkeytyä noitavainoihin - aikaisintaan ensi kerralla. Mainittakoon, että timmi, paidalleen allerginen "koominen kevennys" muistuttaa muinaista kämppäkaveriani, joten jännitin eniten, saako hän puukosta. Scream-vertaus: leffa uskoo hänen olevan ovela veitikka Jamie Kennedy, mutta hän on suupaltti rapaääliö Matthew Lillard.

Sovitaan, että sitä terävyyttä nähdään hitusen lopussa, tai ainakin puuroutuminen pysähtyy. Tarinan ainoa suunta ei ole se, että seuraavaksi sekoillaan kuumalla kesäleirillä, mutta se on ennen lopputekstejä nähtävän mainoksen itsensä ainoa lupaus. Kauhiat ja hahmovetoiset hetket ovat turhan keskinkertaisia, jotta tietäisin vielä pysynkö kanavalla.