Doomsday
Ensi-ilta: | 16.05.2008 |
Genre: | Kauhu, Sci-fi, Toiminta |
Ikäraja: | 18 |
Doomsday on Marshallin ikioma Mad Max. Leffaa on höystetty suorilla (Aliens-tankki) ja epäsuorilla (yksi hahmo näyttää Snake Plisskeniltä) lainauksilla muistakin elokuvista siinä määrin, että myös Kill Bill käy mielessä, vaikka Kill Bill tietenkin on taitavan ohjaajan kunnianosoitus muille elokuville. Marshallilla on: munaa, energiaa, himoa ja huumorintajua. Kokonaista, tasaisen kiinnostavaa tarinaa hän ei osaa kertoa. Sellaisista näyttelijöistä kuin Bob Hoskins ja Malcolm McDowell mies ei saa mitään irti. Kriitikon kravatin olisin valmis jättämään narikkaan, jos äijän yritteliäimmistä toimintakohtauksista saisi kunnolla selvää, mutta ei, ei tätä selvin päin voi hyväksyä.
Homman nimi on se, että tappava tauti leviää Skotlannissa. Tuomionpäivän uhka saa Iso-Britannian hallituksen käyttäytymään kuin kyseessä olisi zombileffa: siviileitä ammutaan ja heidät jätetään kuolemaan ylämaan karanteenialueelle, minne heidät myös vuosikymmeniksi unohdetaan. Kun tauti lopulta iskee Lontooseen, päättää Hoskinsin näköinen herra, että Rhona Mitran näyttelijänlahjoilla varustetun femme fatalen on johdettava ryhmä sotilaita karanteenialueelle siltä varalta, että loukkuun jäänyt McDowellilta kuulostava tohtori on keksinyt vastalääkkeen.
Osa skoteista on tunnetusti niin isänmaallisia, että he tahtoisivat erota Iso-Britanniasta. Doomsday toppuuttelee separatisteja toteamalla, että mikäli skotlantilaisten antaa olla vaikka vain parikymmentä vuotta omassa rauhassaan, tulee heistä tatuoituja ihmissyöjäpunkkareita, tai vähintäänkin turhantärkeitä keskiaikaisia ritareita, joihin verrattuna amishitkin ovat ajan hermoilla. Tällaisten jengien valtakunnassa raju mimmimme kokee jääkäreineen kovia, mutta pirunmoisten sattumusten ansiosta tarpeeksi moni selviää hengissä loppuhuipennukseen, joka tuo Asfalttisoturin mieleen vahvemminkin.
Doomsday kärsii siitä, kuinka se yrittää olla huono tarkoituksella, toisin kuin Mad Maxit ja esimerkiksi Waterworld. Waterworld ei ole niitä suosituimpia elokuvia, mutta omaan silmääni jopa se saa tiettyä karismaa rehellisestä kömpelyydestään; epäuskottavuudestaan. Doomsday ampuu raa'asti yli verenroiskeiden ja irtoraajojen lennellessä. Sehän nyt on itsessään kivaa, että joukko punkkareita örveltää kieli pitkällä ja paperilautaset kourassa, kun yksi hyvistä hahmoista grillataan elävältä mitään sensuroimatta. Ongelma on siinä, että vaikka Marshall on mustan ja anarkistisen huumorin ystävä, ei valittu genre kokonaisuutena selvästikään häntä kiinnosta. Marshall ei näe skenaariota "yhteiskunta valtiovallan romahdettua" minään muuna kuin lupana heittää valkokankaalle mitä tahansa punertavaa. Doomsdayn huippukohdat ovat hilpeitä, mutta niiden välille olisi tarvittu jotain henkilöhahmoista lähtevää, jotain minkä vuoksi kiinnostua yleensäkään mistään muusta kuin pakaroidensa takkuilevasta verenkierrosta.
Keskustelut (9 viestiä)
Rekisteröitynyt 17.04.2008
17.05.2008 klo 13.43
Moderaattori
Rekisteröitynyt 04.04.2007
19.05.2008 klo 14.09
Noh, tätä leffaa tuli puolimielenkiinnolla odoteltua, mutta ilmeisesti voi sitten jatkaa odottelua sen verran, että saapuu vuokraamon hyllyyn, sillä sen verran karua tylytystä leffa on kriitikoilta saanut.
19.05.2008 klo 15.32
Rekisteröitynyt 10.04.2007
19.05.2008 klo 23.55
Hyvä ettei nukahtanu kesken leffan ja lopullekkin tuli vaan naurettua. GJ
Rekisteröitynyt 08.08.2007
05.07.2008 klo 14.00
Naurettava pätkä.
17.07.2008 klo 03.43
17.07.2008 klo 03.48
Rekisteröitynyt 02.07.2008
18.07.2008 klo 03.34
14.10.2008 klo 21.28