Kaukaisen galaksin Power Rangers -enkelit uskoivat löytäneensä hautapaikan paikalliselle Skeletorille, mutta örkin kaivaakin esiin universumin ilkein olento: Mimi. Pikkutytöllä on kokemusta isoveljen alistamisesta ja muutamia yhteisiä ilmeitä Greta Thunbergin kanssa, joten kun örkki vapautuu ja alkaa silpoa ihmisiä, tyttö kohauttaa olkapäitä ja nimeää uuden lemmikkinsä Psycho Goremaniksi. Ei se Peppi Pitkätossun sisulla onnistu, mutta taikakivi on tapa hallita PG:tä kuin lampun henkeä. Leffa on siis aika tarkalleen E.T. the Extra-Terrestrialin ja Wishmasterin risteytys, toiveita täyttävän örkin näyttäessäkin Wishmasterilta.

Jos mainoslause "PG, Rated R" ei innosta, olet niin immuuni retroviruksille, että verestäsi voi syntetisoida lääkkeen AIDSiin. En kuvaile täysosumaksi liian montaa asiaa yrittävää teosta, mutta ajoittain eri lajityyppeihin kohdistuva nostalgia johtaa persoonalliseen huumoriin. Ainekset 90 minuutille ovat jo kasassa, kun pari roistoa teurastanut PG on taltutettu. Hän kertoo traagisesta historiastaan, joten ehkä hän voi eheytyä. Joku mylväisee "torille", kun eksoottisen ulkomaalaisen eteen lyödään meidän kulttuuriamme, jota hän saattaa arvostaa - mutta tällainen jää vähäiseksi.

Leffa pitää enemmän vitsistä, jossa hirveyksiin alireagoidaan. Kiljujat puolestaan ylinäyttelevät, koska heitä ei kunnioiteta. PG tappaa yhä hetken mielijohteesta ja muuttaa ihmisiä kaltaisekseen action-figuuri-taiteeksi. Tökeryys huvittaa, mutta tyyli vaatii jatkuvaa eskaloitumista vakuuttaakseen. Jopa tytön hilpeä suoritus jää potentiaalistaan, sillä esimerkiksi sillä on eroa, miten sosiopaattimaisesti Rick & Morty säheltävät satunnaisella planeetalla lakattuaan välittämästä ja mitä he tekevät kotona. Tytöllä olisi tilaa olla särmikäs, vaikka hän yrittäisi pitää PG:n salassa kuin E.T:n.

Takaumissa ja PG:n vastustajien kokouksessa nähdään enemmänkin koomista ja yritteliästä leluestetiikkaa. Leffa antaa vainun sekä He-Man-tyyppisestä mytologiasta että Iron Skyn kaltaisesta toteutuksesta. Mikään tämä ei vielä selitä, mistä leffa oikeasti kertoo ja hölynpölyynkin voi piilottaa kaikenlaista, vaikka anarkia olisi ydintavoite. Jos vaikkapa kostoleffa menee liian pitkälle ja saa kritiikkiä väkivallan ihannoinnista, todellisuutta se silti kommentoi.

Loppuvaiheessa selvennetään, että hyvän ja pahan taistelu universumin mestaruudesta vain maustaa tarinaa perheen sisäisistä jännitteistä. Tällekään ei ole tarpeeksi aikaa. Isoveljen ahdinko esitellään heti, mutta vanhempien väliset jännitteet ovat ilmoitusluonteisia. PG on sotaherra alamaisilla, joten pöydällä ovat keinot johdonmukaisempaan satuun. Toistan: "sanoman" ei tarvitse olla terve. Leffassa on mainio irtovitsi, joka selkeästi parodioi "sanomia" ja sellaista ryhtiä olisin kaivannut lisää illan neljänneltä oluelta maistuvan hölynpölyn sekaan.

Toisinaan se huvittaa, kun asiat saavat liikaa tai liian vähän aikaa, mutta mielessä kävi, että örkeissä viipyillään toisinaan vain koska tiimi on niistä ylpeä. Olen ylikriittinen, jotten tukisi sitä kuplaa, jossa itsetietoisia nostalgiapaloja pidetään alkuperäisteoksia pätevämpinä. Cobra Kai on mainio sarja, mutta huomautin, että lyttyyn haukuttu Rocky V toteutti jännittävämmin vammautuneen sankarin paluun. Vastaavasti Psycho Goreman on hauska leffa, mutta jos muistelemme vaikkapa 80-luvun Masters of the Universea ja sen kritisoitua rakennetta, jossa leluplaneetalla vain käväistään budjettisyistä, niin siinäpä olisi loistava rakenne, jota mukailemalla Psycho Goreman olisi terävämpi.