Ghost Riderin, Elektran, kahden Fantastic Fourin ja trilogioiden X-Men, Spider-Man ja Blade päätösosien jälkeen on helpotus, että sarjakuvakustantaja Marvel heräsi ja päätti tuottaa itse elokuvansakin. Jos Hollywood antoi rakastetut Ihmeneloset minkä lie Taneli Stoorin (Tim Storyn) ohjattavaksi, olisi vähemmän tunnettu Rautamies eli Iron Man todennäköisesti päätynyt kevättalvella julkaistavaan pikarahastukseen. Marvelin Iron Man sen sijaan on Marvelin Iron Man. Rahalla saa kaikkea paitsi rakkautta: Marvelilla on käytössään molempia.

Tony Stark on ja on aina ollut yhdenlainen batman, eli rikollisuutta vastaan taisteleva miljonääriplayboy, jolla ei ole käytössään supervoimia, vaan teknologiaa. Starkin siviiliminän kiinnostavin puoli sarjakuvissa on taipumus alkoholismiin. Ties minkä päihteiden kanssa oikeassa elämässä sekoillut Robert Downey Jr. ei ainoastaan vangitse hahmon ydintä, hän mitä selkeimmin ottaa Starkin omakseen ja muovaa hahmon kuvakseen, josta suuri yleisö tulee hänet muistamaan. Elokuvan Stark on maaninen nero, joka häikäisee maailman älykkyydellään, ja tietää sen niin hyvin, että aivoja nollatessaan hän kehtaa olla aidosti sellainen välinpitämätön charmantti sika, mitä Bruce Wayne näytteli olevansa Batman Beginsissä.

Starkin firma valmistaa aseita, joita käyttävät muutkin kuin "hyvät tyypit". Afganistanissa uutta ohjusta esittelevän Starkin vangitsee terroristijärjestö Kymmenen Sormusta (mikä kertoo tosinörteille, kuka sitrushedelmä nähdään Iron Man 2:ssa). Vakavasti haavoittuneen Starkin pitäisi rakentaa teroille ohjus, mutta hän kokoaakin itselleen haarniskan, joka ottaa energiaa hänen sydämensä käynnissä pitävästä kojeesta. Koettelemuksesta selvittyään Stark näkee maailman isompana ja monimutkaisempana paikkana kuin yksi laboratorio ja kuumat menomestat. Stark päättää tehdä aseita enää itselleen, ja niitäkin vain sovittaakseen aiemmat syntinsä.

Iron Man kertoo pienen tarinan. Stark kohtaa lopullisessa punakultaisessa asussaan sotakalustoa ja auton kokoisen mechakonnan Iron Monger, mutta maailmaa ei vielä pelasteta. Jos joku kertoisi minulle, että Iron Man on yllättävänkin intiimi ja hidastempoinen toimintadraama, kavahtaisin, joten tarkennetaan, että Iron Man tekee oikein sen, minkä ruikuttava Spider-Man-trilogia mokasi raskaimman kaavan mukaan. Starkin siviilielämää ja vempainten parissa puuhastelua on yhtä viihdyttävää seurata kuin toimintaakin. Downey Jr. hallitsee elokuvaa, mitä vain korostaa hyvät kemiat kaikkien näyttelijöiden ja jopa tekoälyrobottien kanssa. Gwyneth Paltrowin lämmöllä näyttelemän sihteerin ja Terrence Howardin jämäkän sotilaskapteenin suhteet Starkiin ovat kutkuttavan kimurantit. Jeff "The Dude" Bridges on mies paikallaan iänikuisen susi lampaan vaatteissa -hahmon puvussa. Äijä osaa olla mukava, vaikka pahuuden asteen näkee jo parrasta.

Ohjaaja Jon Favreaun kamera ei kikkaile, eikä huimapäisyys hämmennä, vaikka toiminta asiansa ajaakin. Mies vakuuttaa tasalaatuisuudella, oikeasti. Pari mutkaa oiotaan kiusallisesti käsikirjoituksen tasolla, mutta yleisesti ottaen elokuvalla ei tunnu olevan kiire, vaikka paljon tapahtuukin. Sankarin syntytarinalle annetaan aikaa hengittää, mikä tulee kantamaan hedelmää jatko-osissa, joita alustetaan lukuisin tavoin. Panssaroitua sankaria itseään esitellään sopivissa määrin, juuri sopivan monipuolisesti, jotta pahin nälkä tyydyttyy, vaikka lisää jää kaipaamaan. Tehosteet ovat selkein esimerkki ammattilaisten otteesta, sillä kaikki täydellisen uskomaton näyttää niin uskottavalta, ettei tehosteita ajattele. Asialla ovat nelinkertainen Oscar-voittaja Stan Winston ja transformersitkin luonut ILM.

Jatko-osat eivät voi tulla liian aikaisin - totean, sillä olin kärsivällinen ja näin lopputekstien jälkeen sen kohtauksen, jonka Kaikki Marvelin päälle ymmärtävät ovat Aina tahtoneet nähdä.