Kirjaimellisesti tulessa oleva kilpa-ajaja järkeilee, ettei tässä mitään ja on pakko painaa. Toisaalla muppettimaisen muikea mekaanikko tylyttää klassista 60-luvun jäykkistä siitä, ettei jäykkis osaa ajaa kiusaajamobiiliaan, ja sitten autonörtti saa naista. Fordin autotehtaalla pösö posottaa ilmeisesti firman siivoojillekin, että nyt saatte kaikki potkut, jos firmassa ei ala syntyä innovaatioita. Le Mans '66 on kevyesti paras näkemäni autourheiluelokuva sitten Rushin, mutta sen näkee heti, ettei se ole Rush. Siinä on tietty ero, kun yksi tarina vaikuttaa vaativan tulla kerrotuksi ja elementit ovat suloisessa harmoniassa, ja toinen leffa miellyttämishaluisesti yrittää olla leffa.

Alkuperäinen nimi on Ford v Ferrari. Tappelu on tarpeen, koska eurooppalainen Ferrari on kehdannut voittaa eurooppalaiset kisat lukuisia kertoja. Moninkertaisesti isompi jenkkifirma Ford pyrkii apajille lisätäkseen myyntiä. Ford on "altavastaaja", koska voitto tahdotaan heti ilman pitkäjänteistä suunnitelmaa. Mainittu ihmissoihtu lähetetään värväämään muppetti, joka naureskelee aikataululle, mutta sitten he vain tuumaavat America, fuck yeah ja sankaritarina yritetään improvisoida kokoon. Toivotan tälle porukalle onnea koronaviruksen pysäyttämisessä.

No: lähtö soitellen sotaan on vain alkuasetelma. Tositarinaa on maustettu Hollywood-möykällä, jossa "tunne" saa keski-ikäiset asiantuntijat lyömään firmasta vetoa ja ulisemaan ja painimaan kuin esikoulussa, mutta sekin tunne välittyy, että voiton eteen joudutaan tekemään töitä. Se on vain taustameteliä, mitä herrat Ford ja Ferrari tahtovat. Matt Damon näyttelee Carroll Shelbyä (ihmissoihtu), joka voitti Le Mans -kisat Aston Martinilla ennen Ferrarin voittoputkea ja joutui jättämään kilpauran sydänongelmien vuoksi. Christian Bale näyttelee Ken Milesiä (muppetti), joka on moniongelmainen mekaanikko ja Shelbyn tunnistama mestarikuski. Ford palkkaa heidät suunnittelemaan uuden auton, jonka kuskiksi Shelby tahtoo Milesin. Leffa pitkälti kertoo kaksikon keski-iän kriiseistä.

Se on kiva. Temperamentti on estänyt Milesiä saavuttamasta potentiaaliaan, joten nyt jännitetään, painaako hän kaasun auton pohjasta läpi ja polttaako hän lisää siltoja. Katalysaattori on itselleni kummallisempaa fantasiaa kuin teleportti, mutta kaahailu itsestäänselvästi on yksi elokuvamaisimpia tapoja luoda pinnallista jännitystä ja symboliikkaa suurista tunteista. Pitkän huipennuksen kiihkeä käytännön toteutus sai ansaitusti 2 Oscaria. Le Mans on 24 tunnin kestävyyskisa, jossa ensimmäinen haaste on rakentaa koossa pysyvä kiesi, ja leffa tekee hyvää työtä myös nippelitiedon säännöstelyssä.

Ei ole rampauttavaa kroonista ongelmaa, mutta kärjistämisen ohella pari asiaa tökkäsivät silmään ohimennen. Urheiluhengen ja lajin kuvauksena leffa ei ole ihanteellinen. Siinä missä Rush koukutti tarjoamalla kaksi kannustamisen arvoista kilpailijaa, jotka tiedostivat lajin hulluuden ja oppivat kunnioittamaan toisiaan, tästä leffasta jää kuva, että Miles hymyilee leveästi kuin Kermit-sammakko ohittaessaan robottimaisia vastustajia, todellisen uhan ollessa byrokratia. Se ei ole korporaationilkkien kärjistämistä vaarallisempaa ksenofobiaa, kun eurooppalaista kisaa kuvaillaan Nascaria barbaarimaisemmaksi ja tuimien eurooppalaisten kustannuksella hieman pilaillaan, mutta teoriassa on jalompiakin tapoja kärjistää viimeistä taistelua.

Matt Damon - Mät Deimön! - näyttelee kuin hän viljelisi Marsissa perunoita. Matt on okei. Muuntautumiskykyisempi Bale muuntautuu tavalla, joka on pääpiirtein nähty, joten alitajuntani kysyi, onko hahmon omahyväisyys Balen ominaisuus, mutta suoritus ehtii helposti voittaa puolelleen perustellusti pitkän ja tasaisesti viihdyttävän istunnon aikana.