Käyttääkseni teoksen omaa termistöä, nimen pitäisi olla 6 Fucking Fucktard Assholes from a Cumstain Bullshit Director. Tuon vielä sanoin rakkaudella. Tykkään Michael Bayn provosoinneista tyyliin Bad Boys II ja Pain & Gain, koska hän todella nauttii tyylistä ja vielä enemmän rahasta, joten hän ei mainittavissa määrin lipsu epäkaupallisen pahantahtoisuuden puolelle. Uutuuden aloittava takaa-ajo on taidetta. Sama se miksi villi ja verinen kaaos tapahtuu, kun kranaatti vetää pahista hidastetusti turpiin ennen räjähtämistä. Muun muassa ruumiiden häpäisy kikatuttaa Bayta, joten sankarit repivät pahikselta silmän, mutta sankareita he ovat yrittäessään olla ajamatta nunnien, koirien ja taideaarteiden yli, vaikka tiedät, ettei Bay mitään muuta Grand Theft Autossa tee.

Loppu on alamäkeä, mutta hoidetaan muutkin kehut alta. Bay ei pidä räjähdyksistä osana tarinankerrontaa, vaan räjähdyksistä. Hänellä on poikkeuksellinen kyky korostaa tuho-oopperan fyysisyyttä ja naulita katsojan huomio lentävään roskaan ja kirkkaisiin kipinöihin, siinä missä amatööri kertoisi tarinaa tehosteosaston koristellessa taustan. Yritteliästä kuvastoa on ripoteltu pitkin matkaa: leffa on onnettoman sirpaleinen. Kun valmiiksi varsin siedettävä parkour-kohtaus alkoi muistuttaa katastrofielokuvaa, oli kokeiltava pulssia ja myönnettävä, että tahdon elää, vaikka Bay olisi viimeinen asia ennen maailmanloppua. Parkourkin päättyy ennen kuin se tavoittaa aloituskohtauksen orgastisuuden, joten jatkoin nuokkumista.

Ryan Reynolds näyttelee miljardööriä, joka on lavastanut kuolemansa, nimennyt itsensä Ykköseksi ja värvännyt viisi muuta numeroa taistellakseen pahuutta vastaan. Lähi-idän diktaattori pitäisi kaataa. Narisisin mielelläni, että Bay on propagandaa suoltava sotahullu ja pitkälti hän on, mutta tulee mainituksi, että Yhdysvallat on taattuun tyyliinsä tukenut diktaattoria, joten minimivaatimus moraalia ajatellen täyttyy. Se huomioidaan, että kansa kärsii, eikä toimintakomedian tarvitse tehdä muuta.

Siispä leffa voisi toimia näin ja saada siunauksen: lämmittely, kahvitauko, onnistuminen, dokaamista ja panemista, yllättävä epäonnistuminen, vakavoituminen, huipennus. Sen sijaan leffa vertautuu Suicide Squadiin ja The Expendables 3:een ja xXx 3:een (ei enää!) panostaessaan hahmoesittelyihin ikään kuin tiedossa olisi elokuva jokaiselle tai Seitsemän samuraita -tyyppistä jännitystä. Putoilin kärryiltä, kömmin takaisin. Erään takauman jälkeen kertoja Reynolds lupaavasti ilmoittaa, että nyt ymmärrämme tilanteen. Sitten on luvassa lisää takaumia. Takaumat ja esiosat ovat yksi juttu, jonka voisi kieltää kymmeneksi vuodeksi ihan vain kokeeksi.

Hahmot ovat pirun tylsiä. Olisipa Bay valinnut Bad Boys III:n. Luulin tuntevani Mélanie Laurentin, mutta en huomannut hänen näyttelevän yhtä pääroolia, koska Bayn naisista mieleen jää sana alusvaatemalli ja piparien tunkeminen Liv Tylerin kukkuloille ja suohon. Molemmat naissankarit ovat miesten veroisia koviksia, mutta mieleen jäänyt ero on hiusten väri, tai veikkaan hiusten olleen eriväriset. Miehistä yksi on oikeamielinen sotaveteraani, toinen "rempseä nalle" ja kolmas rikosurasta huolimatta siinä mielessä viaton nuorukainen, että hänen auttamisensa on isällisyyttä. Reynoldsin hahmon moraali otetaan alustavasti puheeksi ja hän improvisoi hieman brändiinsä sopivaa läppää, mutta on syitä, miksi hän sanoi 10 sekuntia ennen ensi-iltaa, ettei hän ole Deadpoolin jälkeen innostunut leffasta niin paljon kuin hän innostui... ensi kesän Free Guysta.

Miksi joutavan sonnan pitää kestää ja kestää? Mikä vika on 90 minuutin (ollaan luovia: 75 minuutin) tykityksessä, jonka tahdot katsoa uudestaan?