Zombeja voisi sietääkin, jos kyljessä tulee jouluaiheinen musikaali. Anna ei osallistu koulun juhliin, vaan paiskii töitä haaveillen suuresta maailmasta. Muutkin muskettisoturit osallistuvat pakolliseen "Minä tahdon" -lauluun, joka olisi iskevintä käyttää päähenkilön esittelyyn ja joka ei saisi kuulostaa studiossa nauhoitetulta, nipo, nipo. Ehkä haluan zombeja, tuumin. High School Musical -tason saavuttaminen ei ole häpeä ja englanninkielisessä dialogissa on huomionarvoista höpönlöpöä, mutta ensimmäisen näytöksen perusteella uskalsin toivoa vain sitä, ettei ylimielistä rehtoria ja koulukiusaajaa suolesteta virnuillen. Se olisi joulumielen vastaista.

Pam, leffalla on sielu, kun Anna seuraavana päivänä käppäilee kouluun normaalisti eli laulellen. Hän ei kuulokkeet päässä huomaa zombie-epidemian alkaneen. Kun totuus kohdataan, reaktiot ovat hilpeän epämääräisiä eli tavallaan realistisia, muutaman pojan hihitellessä ja Annan vetäessä henkeä ilmeettömänä humanoidin teurastettuaan. Suojaisassa paikassa sankarit muistavat olevansa musikaalissa ja lauluja kuullaankin kiitettävän usein tiiviissä paketissa. Splatter-henki eli mielikuvitukselliset veriset vitsit eivät ole pääasia, mutta muutamat ylilyönnit yllättivät mehevyydellään, kun ehdin veikata tämän olevan zombie-elokuva tyypeiltä, jotka ovat nähneet vain jonkun ***** Zombielandin.

On käveltävä kouluun, koska omaiset jäivät juhlareissulle Annan talkkarifaija mukaanlaskien. Ja siinä se: olisi liioittelua puhua sivujuonista, leffan ollessa onnistunut teemojen listaus. Mainittu kiusaaja on Annan ex. Annan toinen miesystävä on kaverivyöhykkeellä. Muistan aina mainita tyylikkäät poikatytöt, mutta hänen ja parin nörtin kuviot on loppuun kaluttu, jos tarjoan lisätietoja. Ansio on siinä, että leffa tiedostaa hyvin, kuinka nopeasti lauluilla voi selittää hahmot: lyriikoillakaan ei ole väliä, jos äänensävy ja eleet puhuvat. Kehnompi leffa laulaisi vain luodakseen sarkasmia ja kontrastia.

Taustatyöt tehtyään elokuva on rohkeasti ja vilpittömästi tunteellisempi kuin useimmat vakavat kauhuelokuvat, mikä tarkoittaa automaattisesti sitä, että kyseessä on parempi kauhuelokuva kuin vakavat kauhuelokuvat. On hyvin vaikeaa tehdä jokaisesta kuolemasta tragediaa: miksi yrittäisit samaa laatudraaman keinoin, kun voit yhtä hyvin päättää voittaa Oscarin? Laatudraama tämä ei ole. Hahmot ovat karikatyyrejä, eivätkä teinielokuvan ikoneita, mikä hieman ehkä nurinkurisesti on syy arvostaa piirroselokuvamaista tehokkuutta, jossa selkeistä asioista revitään ilmeinen potentiaali vaivatta. Myös kiusaajalla ja reksalla tehdään jotakin hienoa, kuten ensivilkaisun jälkeen vaadin.

Pärisin. Pärinöiden laannuttua on ymmärrettävä, että ääniraita soisi kuulokkeissani kolmatta kertaa kirjoitushetkellä, jos tämä olisi täydellinen musikaali. Asiayhteydessä jokainen laulu on elämys (kun ensin kalibroin aivoni sen ensimmäisen jälkeen), mutta en saa palautettua päähäni kuin tavaratalotyyppistä joulukilinää, jota kuultiin ehkä ohimennen. Kerronnan ansiot ovat kliseiden kunnioittamisessa eivätkä uudistamisessa. Tämä ei ole täydellinen edes pikkujoululeffana, jos tarkoitamme pikkujouluilla aivottoman sarkasmizombielauman ryyppy- ja panojuhlia, joissa tunnelataus menisi harakoille. Yhden henkilön pikkujouluihin leffa sopii täydellisesti.