Mitäs Me Spartalaiset oli sen tason leffa, että sen nähtyäni olen vilpittömästi alkanut arvostaa Uwe Bollia ja Scary Movie -sarjaa. Ne ihmisten läheiset sukulaiset, jotka nauroivat Spartalaisten aikana sairasta naurua ("eee-eh-heh, eehhe, eeh-ieeh-hieh-hieeh!"), aloittivat urakkansa maissinjyvät hampaiden välistä sinkoillen jo Superhero Movien trailerin nähdessään. Palvelevan kriitikon on täten kehoitettava jokaista lukutaitoista olemaan ystävä, ja levittämään evankeliumia: jos repeilit Spartalaisten parissa, hajoat atomeiksi Superhero Movien aikana. Sen verran hajoilijoita on maailmalla liikenteessä, että suomalaistenkin koivusalojen kannattaisi alkaa pikapikaa tuottaa sisäsiittoisia superpieruversioita vanhoista suomifilmeistä. Ehdotan, että ensiksi tuotetaan Sota Movie, jossa seikkailee alikersantti Rokka.

Se mainoslause on muuten valhe, että Superhero Movie tulisi Mies ja Alaston Ase ja Scary Movie -elokuvien tekijöiltä. Ohjaaja ja ainoa käsikirjoittaja Craig Mazin on ollut mukana kirjoittamassa jälkimmäisen sarjan jälkimmäisiä osia, mutta se heppu jota mainoslauseet tarkoittavat, David Zucker, toimii nyt vain tuottajana. Mazin on märkäkorva, joka toisaalta ainakin yrittää tuottaa 80/90-lukulaisen hölmöilyn. Spartalaisiin ja kumppaneihin verrattuna Superhero Movie on rehellinen epäonnistuminen. Elokuvassa on juoni ja vitsejä. Näyttelijät ovat ammatiltaankin näyttelijöitä. Ja jos noin 10 vitsiä huvitti allekirjoittanutta edes vähän, tarkoittaa se äkkiä laskettuna, että kohdeyleisöllä eli teineillä saattaa olla hauskaakin. Ei tämä silti mikään Hot Shots 2 ole, sanon, kuten minun nuoruudessani sanottiin, ettei Hot Shots 2 mikään Hei Me Lennetään ole.

Supersankarielokuvista Mazin ei tiedä mitään. Ja kuinka keskellä kämmentä voi koomikon peukalo olla, jos trikoopellejenkin pilkkaaminen tuottaa vaikeuksia? Spider-Man 3, Ghost Rider ja Fantastic Four -elokuvat ovat melkeinpä valmista parodiaa itse itsestään, ei muuta kuin kopioimaan, mutta ei, pierua ja kakkia vaan kehiin - näitä mausteita käyttäen Superhero Movie kertaa Spider-Manin (2002) tapahtumat. Päähenkilöä puree hämähäkin sijaan sudenkorento, tässä suurin ero. Jos kyseessä olisi parodia Hämähäkkimiehestä, sankari saattaisi esimerkiksi ampua seittiä takapuolestaan, tiedättehän, kuten oikeat hämähäkit tekevät – mutta mitään, mikä liipaisisi tällaista vitsiä edes läheltä, ei nähdä.

Parodioita ovat sellaiset elokuvat kuin Shrek ja Austin Powers. Superhero Movie on epäonnistunut kreisikomedia. Valtaosa huumorista keskittyy väkivaltaan, mutta koska yhtäkään hahmoa ei mureuteta perinteikkään järjestelmällisesti kuin piirroshahmoa, tuntuu mättäminen lähinnä sadistiselta. Pieruja käytetään rytmitysongelmia peittämään. Varsinaisista eritteistä keksitään jotain melkein hauskaa.

Spider-Manin kloonaaminen taukoaa selkeästi vain nolon X-Men-osion ajaksi, minkä ohella Batmania ja kahta Fantastic Fourin jäsentä "nöyryytetään" ohimennen. Julisteessakin poseeraavan Näkymättömän Naisen (Pamela Anderson) ainoa kohtaus löytyy internetistä pidempänä versiona kuin elokuvasta. Samasta pahvista tutun Wolverinen kohtaus kestää kaksi sekuntia. Kuminaamaa eli Leslie Nielseniä sentään nähdään suhteellisen säännöllisesti. Vanha herra jotenkin hymyilyttää jo olemalla läsnä, mikä on selkein syy, miksei arvosana putoa alle kahden tähden. Hassuja hetkiä on sinänsä riittävästi, jotta elokuvan jaksaa katsoa kertaalleen, mutta toisaalta muutamat kohtaukset, kuten yli viiden minuutin suolen soitto ja ruumiiseen sekaantuminen, saavat jo yksinään suunnittelemaan salista poistumista.