Sarjakuvahan on 2000-luvun Kalevala. Pertti Jarla on koonnut kielen kaksimielisyydet ja keksimällä keksityissä erikoisuuksissakin on poskia kuumottavaa henkeä. Fingerporiin sopivasta huumorista raportoidaan Jarlalle, jottei kilpailu tahraa kansalliseeposta: vanha järkyttyisi, jos Viivi ja Wagneriin vitsi eksyisi. Silmään osui juuri vuoden 2018 Fingerpori, jonka 40-vuotias läppä "älä hyvä mies lyö naulaa vatupassilla" on nyt onnellisesti Fingerpori-klassikko. Tuonpuoleisessa Jarlan tulee liittoutua Elias Lönnrotin ja Grimmin veljesten kanssa, jotteivät katkeruuttaan puskissa vaanivat yhden hitin sielut yllätä.

Leffa alkaa lupaavasti, kun kaupunginjohtaja Homeliuksen puolueeksi ilmoitetaan keskusta. Sipilää ja Alataloa muistellessa etukäteen ahdistanut puvustus ja meikkaus meneekin arkirealismina. Mikään muu ei toimi.

Homeliuksesta tulee mieleen, että hassu setä on roskajournalismin uhri. Elokuvassa korruptoitunut saatana hankkiutuu eroon lehdistöstä määritelläkseen riistokapitalismin. Episodielokuvan aloittava neljännes on absoluuttinen katastrofi. Homelius ei tiedä, missä vaimo on, joten hän kiehnää kiinni muissa läskeissä pösöissä saadakseen statusta nostavan palkinnon. Mieleni hurisi ihan muualle ainakin minuutiksi.

Krapula-Päivin nimen oppiminen nosti kulmaa, sillä mielessä ei ollut alkoholisti, vaan toinen toistaan kamalampien äijien kanssa heilasteleva tätiparka. Elokuvassa Päivillä voisi olla vakaa suhde koheltavaan mutta hyväntuuliseen Allan Kurmaan, ellei Päivi dokaisi koko ajan. Tässä piti nauraa.

Heimo Vesa on vahvasti mielessä idiot savantina. Hän voi käsittää asiat niin väärin, että hän irtautuu todellisuudesta. Toisaalta hän on hätävalheiden mestari ja vaikka hän pelkää pahinta Askosta, hän toivoo parasta. Elokuvassa Heimo on anoppia vihaava punkkariperuna perunasäkissä. Anoppi on natsi, mikä ei kytkeydy nähtävään Adolf Hitleriin. Jeesukselta Heimo pyytää apua. South Parkissa Jeesuksella on talk-show, koska tv-pappeja on. Fingerporissa hän työskentelee vaatekaupassa, koska hän on sovittanut kaiken. Öhö - fiilistelin sekunnin, vuosia sitten. Se on oma kivun muotonsa, kun kaikki on sallittua (toivoin paperimassasta muotoiltua Aku Ankkaa), mutta mikään ei onnistu.

Rivo-Riitta on ronski ämmä, jolla on aina "se" mielessä. Elokuvassa huumori peittää äkäisen vanhanpiian tuskan, kun seurakin kelpaisi. Episodi on paras, jos ei hetkeä hyvä. "Tee jotain, jotta voin muuttaa sen" on historiallinen tylytys pomolta alaiselle ja se tarkoittaa, että kehno idea voi johtaa paremman löytämiseen. Fingerpori-elokuva on niin paska, ettei olisi kannattanut edes yrittää, Rivo-Riittaa lukuunottamatta. Heräsin ajattelemaan hahmon psykologiaa ja tekemään ehdotuksia. Olin elossa.

Vanhojen vitsien huipentumien odotusaika, sössöttäminen sekavasti ja itselleen nauravat hahmot pilaavat monta varmaa nakkia. Tunnen aivoni kuin se tyyppi tuntee sisuskalunsa, joka vetää kolikoita nenään ja oksentaa pyydetyn kolikon, eikä elokuva aktivoi samoja alueita kuin strippi. "Tämä on Rape" ei toimi lausuttuna. "Rengas, putki & kouru" on lähempänä tarkoitettua henkeä tapahtuessaan taustalla. Jos jokin on fanien palvelua, niin ehkä pönttöön oksentavan Krapula-Päivin katselu takaapäin pariin kertaan. Jos olet seurannut hahmoa vuosia, niin miksi ei?

Tilanteessa, jossa viimeiset suomalaiset ovat diabeteksen ja alkoholismin runtelemia talipalloja, joiden viimeinen tilaisuus hyödyntää liike-energia jälkikasvun siittämiseen on se, kun ulkomaan valloittajat potkaisevat heidät pyörimään rinnettä alas, en löisi vetoa suomalaisten sukupuuton puolesta. Verkostoitumalla itseensä luottavat kädettömät dementikot tekevät vaikka mitä.