Joker
Ensi-ilta: | 04.10.2019 |
Genre: | Draama, Trilleri |
Ikäraja: | 16 |
Hyviä uutisia: incelit eivät ampuneet, joten kotona ollaan. Jätän tuon tuohon, vaikka uutta tapahtuisi. Joker-leffaan on varauduttu Yhdysvalloissa mm. siviilipukuisilla poliiseilla. Pelkäsin 20 vuotta sitten Bladen näytöksessä, että vain hullut katsovat tällaisia, joten olin aikaani edellä.
Leffaa voi lähestyä lukemattomilla tavoilla, mutta: suosittelen. Leffa on jotakin erilaista. Ei tosin oikeasti. Batmanin arkkivihollisella Jokerilla ei ole virallista syntytarinaa, mutta fani tietää suuntaviivat ja kutisee, kun viivat väännetään Taksikuskin ja Koomikkojen kuninkaan muotoon. Töks olkapäähän: et oikeasti usko, että kaavojen yhdistelmä voi viedä heikoille jäille jokaista askelta jännittämään siten kuin oikea Scorsese parhaimmillaan. Tahdot ajatella viimeisen puolen tunnin aikana - ja vasta silloin -, että tämähän on nähty.
Arthur Fleck on koomikon urasta haaveileva syvästi masentunut tilauspelle. Gotham Cityn synkkiä tunnelmia kiristää työttömyys. Pohatat tylyttävät köyhiä, jotka purkavat vihansa heikoimpiin. Ratkaisu varmasti on rikkaiden verotuksen keventäminen ja mielenterveyspalveluista leikkaaminen. AH HAH HAH! HIH HIH HIH! Kun diagnooseja vielä sai, joku päätteli Arthurin nauravan Touretten syndroomaa vastaavasta syystä. Tuntiessaan kriisin ulottuvuudet nahoissaan, harmittomalta vaikuttanut reppana alkaa kypsytellä uutta identiteettiä. Mikäli leffa toimii, varoittava sanoma selvästikin toimii: leffa kommentoi todellisuutta, vaikka se tekisi muutakin.
Joaquin Phoenixin suoritus on huikea. Ei ole hänen vikansa, jos on joskus epäselvää, missä määrin Arthur on kaaoottinen tititöötti ja milloin hän laskelmoi. On vaativaa tehdä tuskallisesta naurusta edes katsomiskelpoista ja samalla työkalulla Phoenix herättää sympatiaa ja antaa hyytäviä signaaleja. Erityisesti ilman paitaa vääntelehtiessään luiseva Phoenix visualisoi sisäisen helvetin yhdeksän piiriä.
En protestoisi palkintoja, mutta huomautan, että (olen kyllästynyt koko ***** Oscar-gaalaan ja että) Jokerin näytteleminen on epäreilua kilpailua. Harvassa roolissa ylinäyttelemisen rajalla kiikkuminen on ennalta hyväksyttyä. En voi kuulla liian montaa tulkintaa Oopperan kummituksen lauluista enkä Jokerin naurusta ja Phoenixin tulkinta on paremmasta päästä, mutta kukaan tulkitsija ei omista lähdemateriaalia.
Se ilmaistaan selkeästi, että Arthur on epäluotettava kertoja. Se voi täten tuntua hänen houreeltaan, kun hölmöt sivuhahmot puhuvat A. pellen aseesta ja B. asetta käyttävästä pellestä, mutta eivät näe asioiden yhteyttä. Osa näistä hetkistä on temppuja, mutta osa ei, mikä on kiusallista. En pistäisi pahakseni, jos Batmanin isä Thomas Wayne vilahtaisi uutisissa, onhan hän merkittävä tekijä Gotham Cityssä. Se sen sijaan on elokuvan iso heikkous, että Arthurin ja Waynejen välillä on vahvistettu linkki. Se tekee mytologiasta ahdasta. Ohjaaja vakuuttelee, että tämä on itsenäinen teos, mutta Waynejen käsittely maistuu elokuvauniversumilta: leffa menee Gotham-tv-sarjan kaltaisten versioiden reviirille.
Tahdoin vajota hulluuteen Arthurin ehdoilla. Suoritus on kehystetty harkiten, valoon ja väreihin panostaen. On 80-luvun tekstuureita ja vanhempaa musiikkia. Kaikki yhdessä rakentaa Arthurin omaa kuplaa, mistä selittely vie pois. Leffa tahtoo Arthurin historian ja kaupungin tilanteen tulevan selväksi. Tärkeä sivujuoni, jossa Arthur ihailee Robert De Niron näyttelemää talk-show-isäntää, olisi riittänyt pääjuoneksi johdonmukaisemmin toteutettuna. Romuluisuus ei kaada tuoreita visioita, mutta kun vanhoja ideoita yhdistellään, suurimman vaikutuksen tekisi rajaaminen ja eheys; silkkinen saumattomuus.
Jos jonkun pitäisi matkia Fifty Shades of Grey -trilogiaa, niin tämän. Fifty Shades panostaa tiukasti päähenkilöihin. Sitten kakkonen ja kolmonen laajentuvat paskaksi Batman-tarinaksi. Poista reseptistä paska, niin voit tehdä esim. aikuisten Jokeri-trilogian ja aikuisten Batman & Kissanainen -trilogian. Miau. Eh heh heeh heh heh!
Keskustelut (5 viestiä)
Rekisteröitynyt 18.01.2015
05.10.2019 klo 06.47 9
05.10.2019 klo 20.00 10
06.10.2019 klo 10.36 1
07.10.2019 klo 21.03
14.10.2019 klo 11.10 1
On tietysti makuasia mistä pitää. Joaquin Phonexin siorituksessa ei sinänsä ollut mitään pielessä, mutta käsikirjoituksellisesti leffassa oli paikoitellen tunnetta turhasta kohtausten pitkittämisestä vailla eteenpäin menoa.
Tiivistetysti Joker leffassa oli erinomaisia hetkiä, pitkästyttäviä kohtauksia joissa välillä melkein huom melkein ajatuksiin hiipi turhaa tekotaiteellista p****a ja sitten oli sitä keskinkertaisuutta. Katsomisen arvoinen, mutta ei jättänyt lainkaan nälkää uudelleen katsomiselle. Jos joku voisi leikata tästä lyhyemmän paremmin toimivan version, kun aikanaan saapuu streemauspalveluihin. 3/5