Älä lue arvosteluja etukäteen. Jos et tiedä, mikä on Avengers: Endgame, niin ei se mikään ole. Jos tiedät, niin tunne historian paino. Leffa on liian iso floppaamaan, mutta se ei voi flopata, joten mainoksilla on pokkaa pantata perusteita. Juttu, jonka paljastan pian kirjoittaakseni jotakin, oli tuttu vain vahingossa vilkaisemastani paparazziuutisesta. Katson elokuvia jatkuvasti "puhtaalta pöydältä", mutta yleensä mahdollisuudet on puolessa tunnissa loppuun pureksittu. Kolmen tunnin istunto Endgame pitää suunnan auki pidempään. Tämä ei ole mestariteos, jota on käsiteltävä silkkihansikkain, mutta silkki itsessään saattaa säväyttää, joten et halua tätäkään lausetta päähäsi.

Marvel on harrastanut vain esiosia joka toisen olennon posahdettua tomuksi. Ei ole aikaa mennä The Leftovers -sarjan reviirille, mutta sankareiden reaktiot tappioon ovat tyydyttäviä vaihtelevuudessaan. Siirtyäkö eteenpäin vai jäädäkö kytemään kihdissä? On tapahtunut jotain yhdentekevää, jotain mielenkiintoista ja jotain vitsikästä, mutta mikään juttu ei ansaitse välileffaa, vaan on hienoa, että siitä tunteesta päästään, ettei näiden välillä mitään tapahdu. Raivostuttavan teräsmiesmäinen Captain Marvel ei ratkaise kaikkea, vaan hän ensisijaisesti symboloi sankareita, jotka eivät tienneet sodasta. Aikaparadoksista johtuen Ant-Man putkahtaa oman leffansa tympeästä lopputekstikohtauksesta suoraan tähän teokseen intoilemaan vailla kyynisyyden taakkaa, että jotakin voidaan yhä yrittää.

Kuten hahmot melkeinpä sanovat, tiedossa on ryöstöelokuva ajassa. Huikeaa. Aikamatkailu keksitään yhtä töksähtäen kuin Iron Man ratkaisi höpönlöpöjutun kakkosleffassaan, mutta pysyin mukana. Rauhallinen rytmi terävöitti uskoni universumiin ja kun filkalla ei ole kiire kiihkoilla aikamatkallakaan... mieleen palailee se, kun Spock kylpytakissa valaita jahtasi? Sekään elokuva ei ole huono. Tilanne on kuitenkin tämä. Olin valmis antamaan täydet 5 tähteä tälle vaivalla alustetulle teokselle, joka alkaa tähän tyyliin, mutta kehittyy jännittäväksi. Olen kaunainen muutamien Marvel-tarinoiden johdosta, mutta nyt näyttelijät saavat päteä: mm. Iron Man on värvännyt lapsisotilaita hetken mielijohteesta raiskaten alkuperäisen kehityskaarensa, mutta Robert Downey, Jr. tekee taas töitä. Kun juoni lakkasi kehittymästä, rutiiniasenteeni palaili. Marvel on takuu laadusta tiettyyn pisteeseen saakka.

Kun aikamatkakliseistä vitsailtiin, ruumiini oli valmis, mutta logiikka vuotaa kuin seula. Tulevaisuutta ei voi muuttaa, paitsi taikakivillä, paitsi että voi, paitsi jos se haittaa hölynpölyä. Keksi itse parempaa? Usein yritän. Endgame haarautuu aikatasoihin. Itsestäänselvästi elokuvan pitäisi sönköttää, että vain sankarit aistivat muutokset ajan virrassa, ja tehdä kohahduttavia muutoksia, mutta elokuva ei tee juuri mitään potentiaaliin nähden. Tavoite on kivijuonen laajuudesta muistuttaminen ja muutaman hahmon silittely. Sen ja keston huomioiden teos on kunnon hömppää, mutta taidehistoria ei muistele tarinaa, joka tehtiin vain sen itsensä vuoksi.

Hetki sitten Netflixin pienen aikamatkaleffan kuvauksessa alleviivattiin, että yritys pelastaa syyttömänä kuollut ystävä kertoo kulttuurien törmäyksestä ja yleismaailmallisesta halusta korjata menneisyyden vääryydet. Endgame lähinnä selittelee, että taikakivillä, joilla voi tehdä mitä vaan, ei voi kumota näyttelijöiden päättyviä sopimuksia. Kivistä tuskin jauhetaan jatkossa, mutta kun huomioidaan, että Marvel-leffat ovat mm. S.H.I.E.L.D.-järjestön tapauksessa toistuvasti murentaneet "status quon", jota ei varsinaisesti ollutkaan, ei tämä "aikakauden päätös" muuta paljoa. Tyyppejä on hengissä ja esiosat ovat mahdollisia, joten sopimusneuvottelut jatkukoon.

Oletko nähnyt tämän? Hulk. Thor. Vähemmissä määrin Rocket Raccoon ja Captain America. Tiedostan hyvin, ettei moni leffa salli seurata tällaisia velikultia ja siksi pakaroistani ei amputoida karvaakaan. Jos et ole tätä nähnyt, isoin paljastus tulee tässä: en kirjoita erillistä paljastusarvostelua, koska ei ole sanottavaa. Juonen tiivistäisi kahdella lyhyellä lauseella. Valveutunut esittäisi tarkentavan kysymyksen, jolloin tarvitsisin kolmannen lauseen. Spektaakkelimainen toiminta myöhäisessä vaiheessa on päälleliimattua, eikä tarinan perustelemaa, joten väsyin niillä main, kun moni nyyhkivä höhöttäjä sai elämälleen tarkoituksen (olen kade). Tämä ei ole Kuninkaan paluu tai Sithin kosto, mutta tämä on Kuoleman varjelukset, osa 2, kutakuinkin. Jos kehuja tuntuu olevan liian vähän arvosanaan nähden, se johtuu vastareaktiosta.