Ajatellaan tätä Brexitin jatko-osana. Ihmiskunta saavutti sivistyksen huipun, mutta tuhosi yhteiskunnan ja planeetan perimmäistä typeryyttään. Lontoo on kirjaimellisesti irtautunut Iso-Britanniasta ja liittynyt Eurooppaan kansainvälisenä suurkaupunkina, jonka alla on pyörät. Vielä tuhat vuotta myöhemminkin Lontoo on sivistynyt mesta pieniin Mad Max -junttiloihin verrattuna, mutta korruptoituneet johtajat ovat sokeita historialle ja valmiita toistamaan virheet. Myrkylliseksi kuvailtu maa vihertää jo. Kannattaisi kukaties kokeilla kyntöä, eikä huristella kaupungilla, jonka polttouuniin on tungettava pieniä pitäjiä. Hallituksessa ilkeilee Hugo Weaving, joten turha toivo.

Mortal Engines on 175 miljoonan dollarin lahja Peter Jacksonin firmalta korkealentoisten konseptien ystäville. En puhu budjetista, vaan siitä, miten paljon leffa teki tappiota arvioidusti tienattuaan vähemmän kuin mainokset maksoivat. Avaruusaluksen steampunkversion tavoin toimiva metropoli metsästää tuppukyliä harppuunoilla ja paloittelee ne hehtaariluokan moottorisahoilla. Visiosta saadaan makeat mehut lypsämättä ja sitten alkaa sankarillinen kävely eteenpäin. Orjakauppiaat päristelevät linnoilla, mutta ehkä robottituhatjalkaisella köpöttelevät vanhukset auttavat. Myös taivaskaupungin kapinalliset on tavattava, jotta huipennus voi kloonata Star Warsia. Jokainen hahmo ja kohde on vaivalla puettu. Pinnallisuutta korostaa se, että ideat toistuvasti tuhotaan heti esittelyn jälkeen "dramaattisen efektin" vuoksi, mutta näyttävä kiertoajelu on rytmitetty yllättävän hyvin huomioiden, että kirjoittajakolmikon edellinen pökäle on Hobitti-trilogia.

Arpinen naamiotyttö Hester kantaa kaunaa Hugolle, joten hän iskee Lontooseen. Hugoa ihaileva nuori historioitsija Tom saa Indiana Jones -puuskan, jonka päätteeksi hän ja Hester huuhtoutuvat ulos samasta pytystä. Tomppa oppii lisää ulkomaailmasta, eikä Hesterkään kaikkea tiedä, ollessaan ensisijaisesti Hugon metsästäjä. "Ensisijaisesti" on kehu: useimmat hahmot ovat tasan sitä, mitä sanotaan, mutta takaumat perustelevat Hesterin äksyn luonteen sen verran kiintoisasti ja tunteellisesti, että hän on jopa kaksiulotteinen.

Lontoolaiset aukovat suuta yllättyessään poliitikkojensa pahuudesta ja ulkopuoliset kapinalliset puhkuvat sen tasoista itsevarmuutta, että jos mä esiosan saisin, siinä selitettäisiin mun nimi, rotsi ja alus. Hester ja Tomppa vilkaisevat toisiaan tämän tuosta järkeilläkseen, onko romanssi ilman varsinaista romantiikkaa jo alkanut. Vuoristoradan ollessa vauhdikas, tämä menee läpi niinkin hyvin, että uskoin tyyppien olevan kehityskelpoisia. Pläjäys menetti otteensa vasta kun Star Wars -lainat ylittivät kipupisteen (Star Trek 2009:n tavoin) ja satunnainen aasialainen vanhus piti Kiinan kommunistiselle puolueelle suunnatun spiikin siitä, miksi leffaa kannattaa esittää heilläkin päin.

Enimmän aikaa koin katsovani uutta Waterworldia. Jos se meni läpi, menee tämäkin. Satulogiikkaa löytyy siitä, että Hugo ja Dennis Hopper tavoittelevat menetettyä maailmaa taktiikoilla, joilla maailma menetettiin: Hopper huristeli öljytankkerilla kuivamaata kohti resurssit riistääkseen ja Hugo haravoi romurautaa omista syistään. Paisuneiden ökyleffojen listalta löytyy paljon muutakin Mortal Enginesin kaltaista, joten olisin hetken miettinyt, miten kaavan voi rikkoa, kun varmaa on se, että vain brändätty möykkä myy. En tiedä, miten se vaikuttaisi suosioon, jos leffa olisi suunnattu suoraan minulle ja Hesterin arpisuus olisi korostetun tunteellinen osa aidosti romanttista seikkailua, mutta sen osasin arvata, ettei "siisti, mystinen" naamiotyttö myy lippuja, ellei alkuperäinen kirja ole todellinen ilmiö. Naamiohahmojen ystäviä toki on olemassa: notkuttuani Mortal Kombat -foorumeilla voin kertoa heidän olevan kaiken tyylin, taiteen ja tarinankerronnan vihollisia, jotka vaativat sekä harmaata että mustaa ninjaa sen sijaan, että he maksaisivat leffasta tarinan tai pelistä pelaamisen vuoksi.