Ihmeiden onkalossa kyräilevä tärähtänyt velho taikoo luokseen lapsia löytääkseen turmeltumattoman sielun, joka kykenee kantamaan taakan, joka olisi raskas aikuisellekin. Velho aikoo ladata lapseen voimansa luodakseen sankarin, joka taistelee häntä uhkaavia demoneja vastaan. Mutta hän on huolimaton! Kreikkalaisten tragedioiden hengessä eräästä katkeroituneesta kakarasta kasvaa superroisto, joka yrittää tuhota velhon. Näin pitkälle eteni yritykseni arvostella dokumentti Leaving Neverland, mutta sitten sain kutsun jonkun supersankarikomedian näytökseen.

Mautontako? Leffa itsekin vitsailee luolavelhon epäilyttävän harrastuksen kustannuksella, mutta vain pikaisesti. Myyntivaltti on kirkassilmäinen lapsenmielisyys, tai peruskoulumaisuus (jos teini loukkaantuu lapsi-leimasta). Lajityypin parodiointi tyyliin "nyt pahis varmaan pitää puheen" on kirjoittamalla kirjoitettua ja kerronta töksähtelee toisinaan kuten lyttäämissäni teoksissa, mutta päävitsi toimii: teinistä taiotaan aikuinen sankari. Teini on tuhmuuksia kokeillut hiomaton timantti leffamaisesti, eikä esimerkiksi Chroniclesta tuttu voiman korruptoima karheanrealistinen hihitysnilkki, mutta pakollisten & kätevien vaiheiden väliin mahtuu mukavasti hassua hengailua, jossa teinit edustavat teinimäisyyksiä.

Syntytarina on mälsempi kuin Spider-Manilla, mikä on tässä vaiheessa vain vaihtelua. Kun nuori Billy Batson sanoo Shazam, hänestä tulee nelikymppinen kalsarisankari, joka on niin selkeästi Teräsmies, että asiaa käsiteltiin aikanaan oikeudessa. Spider-Man sanoo woo-hoo oppiessaan uutta ja hän hairahtui itsekkäisiin tekoihin, kuten painiuralle. Puolijumalan voimat ovat niin iso ero Billyn normaaliin elämään, että hän käyttää voimia läpällä kuin hän pelleilisi videopelissä. Olemme DC:n elokuvauniversumissa, joten supervoimat ovat suhteellisen arkinen juttu sivullisille ja hommassa on ripaus sitä henkeä, että teinit ne jaksavat pienestä innostua.

Vitsi on samaa tasoa kuin Venomin jakomielisyys ja Venomin tavoin pakollinen pahuusjuoni vaikuttaa tulevan tielle, kun ottaisin mieluiten montaaseja ufoliman tai teinisankarin kaljakokeiluista. Velholta nuorena pakit saanut tohtori Sivana on liittoutunut kumisten savumörköjen kanssa, joten sankarin on ryhdistäydyttävä. Billy on tähän mennessä ajelehtinut sijaiskodista toiseen ja häntä ajaa halu löytää biologinen äiti, mutta kun Sivana uhkaa kohtalotovereita - kuten pikkutyttöä ja linkuttavaa orpoa -, on herättävä ajattelemaan, mikä on perhe. Nuoret sivuhahmot ovat modernisti monimuotoisia kuten Spider-Man: Homecomingissa ja alussa vaikuttaa, että siihen heidän roolinsa taas jää, mutta ennen pitkää uusperhejuoni alleviivaa, mitä väliä näillä asioilla on. Kun piittaan hahmoista ja satu täyttää logiikan minimivaatimukset, perusmätkintä on kummasti vetoavampaa kuin mm. Venomissa ja Homecomingissa. Monet Marvelin siirtymäelokuvat koettavat heittää tappeluihin takuumäärän isoja ideoita, mutta hahmoista pitäisi välittää lähinnä koska he palaavat pian.

Billyä näyttelevä Asher Angel ja aikuisena sankarina kikattava Zachary Levi eivät täysin uskottavasti jaa aallonpituutta, koska koko roolin hohtavassa puvussa vetävän Levin toinen jalka on pysyvästi Pikku kakkosen puolella. Levi on hykerryttävä mieslapsi ja kemiat nuorten vastanäyttelijöiden kanssa toimivat, joten hän määritelköön roolin, jo vain. Verrattuna yli-innokkaisiin naamiaisiin - kuten Homecomingin puolen tunnin naamiovaiheeseen - järjestely on samaistuttavampi, jonkun reagoidessa kaikkeen. Jos epäilet saavasi allergisen reaktion muikistelevasta aikamiespojasta, valmistaudu pullistelemaan silmiä varsinaisille epäkohdille, kuten Sivanan motiivien rakentelulle. Leffa ei osaa päättää, onko pikkumainen kiukku velhoa vai isää kohtaan pilannut hänen elämänsä. Lapsellinen 55-vuotias ja laskelmoiva 55-vuotias voisivat johtaa vastakkainasetteluun yhtä lailla, mutta käsikirjoitus ja Mark Strong ovat eri mieltä siitä, kumpi Sivana on. Tämäntällaisista syistä vaisto käskee pyytämään anteeksi myönteistä asennettani. Turvenuijajuntit viljelevät yhä repliikkiä "jos kriitikot eivät tykkää, leffan täytyy olla hyvä", vaikka kriitikkoyhteisö siunaa 90% valtavirran supersähellyksistä: tämän myös. Perustelut tapaavat olla heppoisia ja niin ovat omanikin nyt. Leffa on pikkaisen erilainen ja symppis, siinä se.