Unbreakablesta ja Splitistä tuttujen friikkien psykiatri inttää, ettei heillä ole supervoimia. Äkkiä ajateltuna aiemmat osat ovat turhia, jos hän on oikeassa, ja tämä osa on, jos hän on väärässä. Näkökulma on sirpaloitunut. Päähenkilöä ei ole. Alkuperäiset tähdet Bruce Willis ja Samuel L. Jackson ovat enimmän aikaa "uskottavasti paikalla" kuin Lenin vuodesta 1924 alkaen. James McAvoy jatkaa Splitistä tutulla rohkealla, viihdyttävällä ja perin typerällä linjalla lässyttäessään ja uhotessaan vuorotellen. Hahmojen yhtäläisyyksien täytyy olla avain? Kukin on kehittänyt voimafantasian kovia koettuaan. Varhaisimmmassa muistamassani sellaisessa voin muuttua hevosella lentäväksi ritariksi, joka seivästää nilkkipennut vaatteista. Se lienee peräisin piirretystä ja tämä trilogia puhuu sarjakuvista. Voimafantasiakulttuuria sekä kritisoiva että ymmärtävä lausunto voisi tehdä sarjasta ehyen, mutta M. Night Shyamalan vaikuttaa filmanneen käsikirjoituksen ensimmäisen version, jossa tarina jatkuu jatkumisen ilosta.

Tohtorin monologi ryhmäterapiassa myi sisäisen logiikan siten, että lopetin nuokkumisen. Ihanteellista olisi uskottavien pöpilätunnelmien tavoittelu. Kerronta on puheliasta, joten totuudesta riippumatta leffa voisi teeskennellä draamaa: "superotukset" voisivat pysyä aisoissa lääkkeillä. Vettä pelkäävän Brucen selliin on kuitenkin asennettu letkuja kuin hän olisi Hulk, jota pitää kaasuttaa. McAvoy vaihtaa persoonallisuutta valon välähtäessä, joten sitä systeemiä ränkätään meemien vuoksi. Tohtori ilmoittaa, että hänellä on kolme päivää aikaa parantaa puhumalla vuosikymmenten harhat, jakomielitauti ja Jacksonin vegetatiivinen tila. Tässä ei ole mitään järkeä selitysten jälkeenkään.

Jackson hurahti sarjakuviin ja veti Brucen mukaan, mutta McAvoy tarvitsee repliikin "kaipa pahisnimeni kuulostaa sarjakuvahahmolta" teemaan kytkeytyäkseen. Käsitin Jacksonin teorian alunperin siten, että Teräsmiehen kaltaiset hahmot ovat kärjistettyjä kuvauksia todellisista yksilöistä ja tilanteista, joihin he luonnostaan päätyvät. Se oli kaunista ja hyytävää, kun hän esitti Unbreakablessa, että sarjakuvissakin sankari ja roisto tapaavat olla ystäviä, koska leffa esitti, miten luontevaa se voi olla, eikä se ollut vahinko, vaan hänen suunnitelmansa. Uusi leffa sekoittaa vahvistusharhan ja yliluonnollisen kohtalon toisiinsa tavalla, jota en pitänyt ominaisuutena.

Brucen poika uhkasi ampua hänet todistaakseen särkymättömyyden ja sama näyttelijä jatkaa aikuisena, joka yhä uskoo isin olevan Wolverman. Splitistä selviytynyt tyttö tulee juttuun McAvoyn muutaman persoonallisuuden kanssa. On tarkoitus tuumia "ahaa, hmm..." kun he kaksi lukevat sarjakuvia "otusten" istuessa terapiassa, mutta en vakuuttunut, että kumpikaan on kokonaisuudelle välttämätön. Omituisesti rytmitetty teos panostaa pitkään nimihenkilöön, kun Jackson lopultakin liikahtaa ja myös loppuratkaisu tuntuu kestävän ikuisuuden. Sekaan on leikattu Unbreakablen DVD:ltä löytyviä poistettuja kohtauksia. Nuoren herra Lasin haurautta korostava karusellikohtaus on riipaiseva - varsinkin uusiin kohtauksiin verrattuna. Unbreakablen moninkertainen budjetti mahdollisesti johtui tilipusseista, mutta karuselli tarjoaa liike-energiaa ja taustalla näkyy ihmisiä, joten jos sovimme, että se kuuluu tähän leffaan, niin sitten leffa vaikuttaa käyttäneen 20% budjetista elävöittävään takaumaan.

Shyamalan on niin... inhimillinen. Parhaimmillaan hän tekee oven avautumisesta jännitystä, joten hän tuntee tunteemme. Hänellä on intohimoa seurata omia polkuja. Hän ei ole tasalaatua suoltava kone, joten (tämä on projisointia) se tuntuu olevan ruokavaliosta kiinni, onko hän oma itsensä vai Shitbender Shyamalan. Laatu heittelee harvoin näin paljon yhden leffan sisällä, mutta itse hän tämän maksoi, joten valvonta tuskin oli vahvaa. On näppäriä otoksia, mutta esim. Brucen ja McAvoyn varhaisessa tappelussa Shyamalan yrittää "jotakin" kuvatessaan halailua läheltä, tarjoten sitten takarivistä katsottua kesäteatteripainia. Alku on kaikkinensa epämukavan romuluinen, joten uskon ennakko-odotuksia vasten pelaamisen, eli katsojan odottamien asioiden esittelyn aktivoivan Shitbender-tilan: rajatun tilanteen kypsyttely hitaasti on herralle luontevampaa. Etäännyttävyys latistaa jekkukäänteiden arvon, mutta niitä riittää ja McAvoyn uraitsemurha on hervoton, joten kauniiksi katastrofiksi tätä on kuvailtava.