Tuorein sisältö

Spider-Man: kohti Hämähäkkiversumia

Ensi-ilta: 14.12.2018
Genre: Animaatio, Komedia, Sci-fi, Toiminta
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

16.12.2018 klo 16.30 | Luettu: 9515 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Puolustan puolikökköjä The Amazing Spider-Maneja, koska Karvinen & Kivi rakastuivat niiden aikana ja se näkyy. Se antaa Gwen Stacyn perinteiselle kohtalolle särmää, jonka arvon monistaa mairea Maguire-trilogia, joka näytti käänteelle keskisormea toistuvasti. Hallittu itsepetos sallii poimia rusinat pullasta, mikäli tuttu kama viehättää useammin kuin loukkaa. Spider-Man: kohti Hämähäkkiversumia tekee "loukkauksista" ominaisuuden ilmoittamalla, että kaikkien ulottuvuuksien versiot Spider-Manista ovat oikeita. Spider-Manin määritelmä ei saa olla se, että Spider-Maneja on kaikkialla, joten joudun suosittelemaan tynnyrissä eläneelle sitä juoponnäköisen silakan trilogiaa. Jos aiheessa rypeneelle kelpaa vaihtelun vuoksi vaikka sika Spider-Manina, Hämisversumi on mannaa taivaasta ja kevyesti paras Spider-Man-elokuva.

Rakastan Karvista, mutta Amazing-version olisi pitänyt olla Donald Gloverin näyttelemä Miles Morales, kuten fanikampanja vaati. Sarjakuvissa Miles on kuolleen Ultimate Spider-Manin seuraaja. Hänen kohtalonsa on sopivasti samanlainen ja erilainen, kuten Amazing tahtoi ja Hämisverse osoittaa. Sillä ei ole väliä, ketä tuore sankari vetää turpiin ja minkä taivassäteen vuoksi. Hämisversumi tiivistää tehokkaasti tarinan Kingpinin kostonhimoisesta ulottuvuusporttikokeesta, joten Milesille jää omaa aikaa kollegoistakin huolimatta. Heikkoudet kyllä lähtevät ruuhkaisuudesta, mutta kyse on rehellisestä ajan ja sitä myöten täyteläisyyden puutteesta, eikä komiteamaisesta kirjoittamisesta, jossa kilpailevat ideat pakotetaan yhteen (tyyliin Maguire 3 ja Amazing 2). On outoa, miten kätevästi Miles törmäilee sankarikuvioihin, mutta olennaiset asiat perustellaan ennen pitkää.

Poutapilviä ja lihapullakuuroja on virheetön mestariteos, koska irtovitsitkin johtavat johonkin. Jos katsoisin ummikkona Phil Lordin ja Christopher Millerin muut työt, julistaisin hörähtäen, että Hämisversumi on heidän ja muu saasta oli hämäystä. He ovat nyt tuottajia ja Lord on toinen kirjoittaja. Pullatasolle ei päästä, mutta tason voi jo haistaa. Possu-, anime- ja film noir -hämikset ovat irtovitsejä, joiden syvempi merkitys on yhteinen: kuka tahansa voi olla Spider-Man, eli toisin sanoen saat samaistua keneen haluat, vaikka edustaisit väärää sukupuolta, väriä tai lajia. (Jos olet eri mieltä, tunge pyllyysi poikittain Mein Kampf tai Get Out.) Miles on ainoa aloitteleva Spider-Man, joten kokeneemmat joutuvat mopottamaan häntä sen verran, että sanoma tuntuu. Pullakuuromaista on absurdin huumorin ja tunnelatauksen saumaton yhteispeli, mutta jos myös Hämisversumi olisi virheetön, jopa sika-Hämis olisi selkeästi omalla matkalla, kuten pullakuurojen kana-Brent on.

Vanha kunnon Peter Parker on lievästi rupsahtanut, mikä kehystää prikulleen oikein nostalgiasedille suunnatun kaman: on jo mahaa ja voi Mary Jane... Montaasit vakuuttavat kaiken tapahtuneen, joten olisi taitavaa ruikuttaa, ettei Vihreä menninkäinen saa olla Hulk tai Power Ranger. Kun lupaus rajattomista mahdollisuuksista ankkuroitui nostalgiaan ja oivasti ajoitettu kohellus huvitti ja elokuva muistutti olevansa oikea elokuva, eikä hittiparaati, silmäni vuotivat. Fyysinen reaktio kertoo totuuden, joten sen puute pakottaa miettimään, mikä sinänsä viihdyttävässä lopussa mättää. Ruuhkan lopullinen merkitys on se, että klassinen kolmen näytöksen kaava kosahtaa. Ensimmäisen näytöksen on hyvä päättyä siten, että kaiken olennaisen esittely huipentuu käänteeseen, joka antaa sankarille tavoitteen. Kun Hämisverse on lopultakin tämän tehnyt, sen on pakko jo oikaista huipennukseen, joka ei täten tunnu ansaitulta: ei Milesin eikä tiimihengen kehitystä ajatellen. Kuvittele Sormuksen ritarien päättyvän siten, että Frodo ja Sam päättävät puskea loppuun kahdestaan, joten siinä menee vartti ja trilogian muut osat kertovat ihan muusta. Leffa olisi yhä loistava, mutta potentiaalia taisi hukkua pysyvästi.

Visuaalinen tyyli on ainutlaatuisuutensa johdosta arvokas ja immuuni valitukselle, mutta täysosumaksi en sitä kuvailisi. Jos tarkoitus on, että tökkivä tietokoneanimaatio jättää muistijälkiä sarjakuvamaisen asetelmallisista otoksista ja toisaalta osaa yllättää uskottavuudellaan, homma toimii varsinkin, kun silmä tottuu ja tarina vie. Aitoa stop-motionia palvon, mutta kyseenalaistan "tarkoituksellisen huonouden" yleisellä tasolla niin kauan kuin normaalit elokuvat ovat "tarkoituksella huonoja", eli esi-isien pihiyden vuoksi väännettyä 24-kuvan halpamateriaalia. Hämikset noudattavat eri tyylejä ja jopa fysiikan lakeja, mutta sähellys on ihailtavan luontevaa, kunnes lopun valopallotulitus näyttäytyy jossain määrin huutamisena tarinan puutteiden päälle. Vihaan Tekkenin valotehosteita ja tiedän miten helppoja linssiheijastukset ovat Photoshopissa, joten huomioni pitäisi pysyä teemasta kaukana.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Skyscraper... Juice... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

GG11

16.12.2018 klo 19.49 1 tykkää tästä

Huh, miten vaikea selkoista tekstiä. ???? Karvinen ja Kivi, wtf?
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.12.2018 klo 19.57 9 tykkää tästä

Suomi - Peltonen - Suomi : Andrew Garfield ja Emma Stone
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

20.12.2018 klo 17.16

Olisin halunnut nähdä kuinka oikeauskoinen-hämis teurastaa homo-, kinkku-, sekä vääräuskoisen-hämiksen.
lainaa
Alijohtaja

22.12.2018 klo 10.35 1 tykkää tästä

Jahas, Peltosesta on parin viime arvostelun perusteella kuoriutunut yksi näistä hulluista "elokuvien pitää näyttää samalta kuin porno, luontodokkarit ja urheilulähetykset!" tyypeistä. Ei jatkoon.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova