27 Dresses - Hääkuumetta
Ensi-ilta: | 14.03.2008 |
Genre: | Komedia |
Ikäraja: | Ei tiedossa |
Jane on ollut tärkeässä roolissa kaikkien paitsi itsensä rengastajaisissa. Kiikarissa hänellä on hyväntekeväisyyttä harrastava empaattinen kasvissyöjänallekarhupomo (Edward Burns), tuo kaikkien naisten 110% A+ täydellinen unelmaköriläs lapsellisuuksiin asti. Tämän ohella Jane arvostaa suuresti seurapiiritoimittajaa, joka kirjoittaa koskettavia juttuja häistä. Viimeisimmässä seremoniassa tavattu kyyninen juippi (James Marsden) lähinnä ärsyttää sankaritartamme. No, piakkoin kun pomo on iskenyt silmänsä hutsusiskoon, paljastuu tietenkin, että se seurapiiritoimittaja onkin se juippi. Juippitoimittaja kirjoittaa seuraavaksi hutsun ja pomon häistä, eikä tietenkään kerro suunnittelevansa artikkelia myös 27-kertaisesta morsiusneidosta, koska romanttisten komedioiden loppuvaiheessa täytyy olla yksi väärinkäsitys.
27 Dresses - Hääkuumetta on niin täynnä väärinkäsityksiä ja valheita, tai ennemminkin kommunikointivaikeuksia, että se toimisi draamana, ellei se olisi toteutukseltaan kaavamaista, kiiltokuvamaista, paikoitellen oksettavan pinnallista ja laskelmoitua hömppää. Pinnallisuus sinänsä sopii romanttiseen komediaan, mutta pinnan soisi olevan lämmin ja pehmeä, eikä kylmä ja kova. Katherine Heigl tekee täsmälleen samanlaisen ilottoman roolisuorituksen kuin yliarvostetussa hölmöilyssä Paksuna. Naisella ei ole mitään muuta kuin ongelmia, eikä Heigl tunnu mitään muuta osaavan esittää. Näyttelijättärellä on aimo valikoima murheellisia, vihaisia ja stressaantuneita ilmeitä, mutta hymyillessään hän näyttää väkinäiseltä, tai siltä, että hänellä on jotain salattavaa.
Hyvällä tai edes järkeenkäyvällä juonella romanttiset komediat eivät paljoa tee, ne ovat huumori, persoonalliset sivuhahmot ja karismaattisen pääparin kemia, jotka yleensä hoitavat homman kotiin. Oleellisista herkuista 27 Dresses tarjoilee vain ensimmäistä ja vain määräpaloina. Sinänsä kyseessä on sujuvaa, rutiinilla tuotettua Hollywoodia. Etäisesti ja välillä aidostikin huvittavat pienet hetket tasoittavat kuoppaista tietä. Huomionarvoista on, kuinka montut käyvät sitä kohtalokkaammiksi, mitä kauemmin veijarin karismalla siunattua James Marsdenia pantataan. Marsden varastaa show'n kevyesti, kuten hän taisi tehdä myös hitissä Lumottu.
Rutiininomainen loppuhuipennus poislaskien, yksi ja ainoa romanttinen, kemiallinen, tai joku oleellinen (?) hetki päähenkilöiden välillä koko elokuvassa on se, että kun kaikki on mennyt pieleen, alkavat he kiskoa yhdessä viinaa ja sitten sekoilla kuin jussina tai työväen marssin jälkeen. Mitä romanttista tässä on - mitä hauskaa?! Tämä on arkista kuin isän uuden vaimon tapaaminen viisivuotissynttäreillään 9 kuukautta juhannuksesta, ja loput leffasta uskottavaa kuin se, että muija on isän kahdeskymmenesseitsemäs, ja että reportterikin on paikalla, juttua Helsingin Sanomiin tekemässä.
Paksuna vihjaili, että ruma mies voi saada Heigliä vain viinan kanssa läträämällä, mutta taitaapa olla tuo homma toisin päin.
Keskustelut (4 viestiä)
03.11.2008 klo 17.57
03.11.2008 klo 18.09
29.01.2009 klo 12.44
25.03.2009 klo 10.31