Stam1na on vuosien varrella tullut tunnetuksi yhtyeenä, jolta sopii odottaa mitä tahansa. Silti bändin aiemmin tänä vuonna julkaisema biisikolmikko onnistui yllättämään, sillä uudet kappaleet tuntuivat operoivan aiempaa vapautuneemmalla tyylillä. Erityisesti Gaian lapsi -kappaleessa kuultava Anna Eriksson antoi osviittaa siitä, että nyt edetään täysin uusilla urilla. Vaikka Stam1nan kahdeksas studioalbumi Taival ei aivan näin radikaaleja irtiottoja tutuista rutiineista tee, on kyseessä silti varsin yllättävä ja viihdyttävä julkaisu.

Taival esittelee Stam1nan, joka antaa rohkeasti vuosirenkaiden tuoman kokemuksen näkyä musiikissaan. Albumia voikin helposti pitää yhtyeen kypsimpänä teoksena koskaan. Eikä tämä tarkoita, että lopputulos on keski-ikäisten metallimiesten puolivillaista läpsyttelyä, vaan kokemus näkyy suurimmalta osin positiivisella tavalla. Sävellykset tuntuvat ammentavan aiempaa rohkeammin käymättömiltä korpimailta ja sanoituksissa on totuttua henkilökohtaisempi sävy. Albumin konsepti suuresta taivalluksesta on muutenkin mielenkiintoisesti rakennettu, sillä matka tarjoaa oivat puitteet elämän suurten kysymysten pohdiskeluun. Paljon jätetään myös leijumaan ilmaan, joten jokainen kuulija voi tehdä levyn tekstipuolesta omat tulkintansa.

Stam1nan korpivaellus ei kuitenkaan suju kompastelematta. Kappalemateriaali on harmittavan epätasaista, sillä mukana on niin yhtyeen parhaimpien kappaleiden joukkoon nousevia hittivetoja kuin mitäänsanomatonta taustahälyä. Ässävetoihin lukeutuvat kiihkeästi rullaavat menoraidat Solar sekä Enkelinmurskain, vaihtelevia tunnelmia rakentava kappaletrilogia Metsästäjä sekä voimakkaita väristyksiä ihon alle lähettävä Gaian lapsi. Myös albumin aloittava Hyvää yötä sekä kiekon päättävä Kajo ovat tyyliltään poikkeuksellisia esityksiä, jotka kuitenkin istuvat hienolla tavalla albumille rakentaen siitä eheämmän kokonaisuuden. Loput biisikattauksesta ovat perushyvää Stam1naa, vaikka parempaankin olisi rahkeita. Esimerkiksi Sudet tulevat taantuu tasapaksuksi kaahailuksi eikä Kannoin sinut läpi hiljaisen huoneen esittele kertosäkeensä ulkopuolella mitään sellaista, josta jaksaisi innostua.

Taival ei onnistu lunastamaan kaikkia niitä odotuksia, jotka se etukynteen synnytti, vaikka albumi mielenkiintoinen kokonaisuus onkin. On hienoa, että jo pitkän uran tehnyt metalliryhmä jaksaa edelleen yllättää ja luoda teoksia, jotka eivät tunnu pelkästään vanhojen temppujen uudelleen lämmittelyltä. Liian moni yhtye sortuu lopulta menemään sieltä, mistä aita on matalin, mutta Stam1na ei ole koskaan päästänyt itseään liian helpolla. Taival on mietitty ja suurimmalta osin toimiva albumi, jonka pahimmat ongelmat löytyvät harmittavan epätasaisesta biisikattauksesta. Vaan puutteineenkin Taival on tutustumisen arvoinen tapaus sekä oivallinen lisäys Stam1nan muutenkin laadukkaaseen diskografiaan.