10 000 vuotta ennen Kristusta meininki oli pitkälti sitä mitä nykyäänkin. Eräs ovela eskimonainen kun ei millään viitsinyt oikeita töitä tehdä, kaapi hän kliseistä kokoon tarinan legendojen valitusta sankarista, ja niinpä hän nousi kylänsä arvostetuimmaksi naiseksi, joka saattoi pula-ajallakin vetää mammutinpeffaa kitaansa kahden mummon edestä. Turpoamisen ohessa muori onnistui traumatisoimaan erään pojan; nuoren piruparan, joka kaiken lisäksi on saanut vanhemmiltaan nimen D'Leh; joka jo itsessään velvoittaa kantajansa osallistumaan fantasiahömppään, tai olemaan avaruusolento. Niin tyystin on eskimomummo sankarimme aivopessyt, että D'rka tiesi varmaksi jo pikkupoikana, kuka on se kuvankaunis prinsessa, joka hänen pitää tosirakkauden tähden pelastaa.

Okei, nyt melkein kaikki ovat sitä mieltä, että Z'tööt on kova jannu. Ilkeällä äänellä haastavat ulkomaalaiset hyökkäävät tundralla kituuttavien kyläläisten kimppuun ja vievät mennessään muun muassa prinsessan. H'bitin on käveltävä eteenpäin ja taisteltava muinaisia kauhuja vastaan, ennen hän ei voi olla oikea legenda, ei neitsytprinsessansa valloittaja. Ylitettyään lumiset vuoret, O'malley saapuu tovereineen trooppiseen viidakkoon, jonka läpi käveltyään he ovat Saharassa, jossa he ystävystyvät mustien heimolaisten kanssa, ennen kuin kävelevät vielä pari päivää eteenpäin löytääkseen Egyptin, jossa atlantilaiset rakentavat pyramideja mammuttien ja orjien kanssa. Leffaa on 20 minuuttia jäljellä, joten H'man kaataa vielä joutessaan imperiumin.

90-luvun teininä on kiusallista kritisoida Roland Emmerichin työtä, sitä kun joutuu analysoimaan omaa kehitystään elokuvaharrastajana vilkaistessaan miehen filmografiaa. Godzillan ensi-illan aikaan (1998) olin jonkinlainen fani ja vielä The Patriotinkin (2000) virheille olin sokea, olihan elokuva sentään harvinaisen kypsä Emmerich-pelleilyksi. Mikä oikeus minulla on kritisoida Emmerichin uusinta, kaikesta logiikan tapaisestakin vapaata poikien elokuvaa? Kyseessä ei ole hyvä poikien elokuva, sen sentään tiedän - pidänhän sellaisista edelleenkin. Kyseessä on kuitenkin jotain, jonka olettaisin kiinnostavan itseäni, jos olisin edelleen ydinkohderyhmää ja idiootti.

10,000 B.C. ei ole Emmerichin isoluisimpia jättiläisiä, lähinnä kyseessä on Stargaten isoveli. Myyntivaltteina toimivat mammuttien ja muiden elukoiden pieksäjäiset, sekä loppuvaiheille kasatut innottomat joukkokohtaukset. Erikoistehoste-Oscar ei tule tähän osoitteeseen menemään, eivätkä toimintakohtaukset muutenkaan rutiininomaisen sohimisen yläpuolelle nouse. Kehenkään ei tunnu oikeasti sattuvan, millään ei ole mitään väliä. Tätä korostaa huvittavasti se usein toistuva yksityiskohta, että vaikka joku antaisi ruoskan heilua kuin vihdan rantasaunassa, ei ruoskittavasta irtoa kuin että ai. Aivan totaalisesti kalkkiintunut Emmerich ei ole. Useammallakin tavalla viihdyttää muun muassa kohtaus, jossa päähenkilöitä jahtaa lauma ihmissyöjästrutseja, joiden kielet väpättävät kuin Soitinmenojen Pastori Sillillä.

Tahaton huumori tekee melkein yksinään elokuvasta katsomiskelpoisen. Jopa se, että ihmisiä orjuuttavat, vuosilukuun nähden (ja muutenkin) epäuskottavat örisevät hienohelmapahikset olisivat atlantilaisia, on yhdestä repliikistä päätellen aivan totta. Ikävä kyllä mitään kummallista ei viedä loppuun saakka, vaikka tilaisuuksia kääntää umpihölmö hissantunti aidoksi fantasiaksi on useitakin. 10,000 B.C. on tyylilajin huomioiden hyvin lyhyt. Jälkikäteen suussa maistuu vahvemmin aamupala kuin eeppinen seikkailu.