Pitäisi lukea romaani Jumper ihan siksi, että tietäisin minkälaisesta laskelmoinnista Hollywoodia syyttää. Onko studio uskaltanut tuottaa elokuvan epämiellyttävällä päähenkilöllä, koska pääroolissa keikkuva Hayden Christensen tunnetaan moisista rooleista, vai onko rooli kenties muutettu sellaiseksi, koska Christensen on studiopomojen silmissä "Darth Vader" Christensen? Jumperissa Christensen käyttää tuhmasti teleportaatiokykyä, kuten hän on tuhmasti käyttänyt jedivoimia, kirjoitustaitoja (Väritetty Totuus) ja jos venyttämällä venytetään vitsiä, viehätysvoimaansa (Christensen myi takapuolta draamassa Elämää Rakentamassa). Samantapaisista rooleista huolimatta Christensen ei ole jämähtänyt maneereihin, kuten esimerkiksi eräs Samuel L. Jackson. Toisin sanoen olisi kivaa nähdä Hayden ihan uudenlaisessa roolissa, joskus, ehkä, kiitos?

Jumper kertoo David Ricesta, joka on vähän niin kuin mutantti Painajainen X-Men 2:ssa, joskaan ei sininen. Teini-iässä poika huomaa taitavansa telesiirtymät, mitä ei selitetä mitenkään. Hän valitsee superkonnan polun, mutta ei harrasta maailmanvaltausta tai ylipitkiä monologeja, vaan rötöstelyä ja matkustelua. Samuel L. Jackson tahtoo vetää häntä turpiin, koska hän on Samuel L. Jackson - ihan vakavissaan: Jackson on elokuvassa oma itsensä eri nimellä. Kerrotaan, että Jacksonin hahmo on iso kiho hihhulijärjestössä, jonka ainoa tavoite on tappaa teleporttailijat. Järjestöllä on käytössään huipputeknologiaa, mm. madonreikiä luova laite ja tainnuttava sähköpamppu, joten he saavat jumpperit kuriin yllättävänkin helposti. Aina kun näin tapahtuu, Samuel L. Jackson alkaa vetää ylipitkää monologia, ja ottaa esille pyyhkeen, jonka sisällä on koko organisaation tappavin ase: puukko. Siinä vaiheessa kun puukko on paljastettu, teleporttailija on ehtinyt karkuun.

Ei tarvitse kuitenkaan pelätä, että tällaisen älykkyysosamäärän ilkimykset veisivät Jumperista jännitteet. Kun elokuva on selittänyt kuka päähenkilö on, näemme lyhyesti kuinka hän nauttii kyvyistään siirtymällä vähän sinne jos tännekin. Davidin elämä ehtii olla täydellistä, jos nyt vähän pinnallista täydet kahdeksan vuotta, ennen kuin Samuel L. Jackson pistää ranttaliksi. Mitä sankarimme tekee välittömästi ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen? Hän lähtee lomalle lapsuuden ihastuksensa kanssa, jotta hänellä olisi jotain menetettävää, mitä hänellä ei vielä äsken ollut. Loppuelokuva meneekin sitten prinsessaa pelastellessa kokeneemman telesiirtyjän avustaessa vastentahtoisesti.

Tällaisten korkealentoisten tarinoiden vaatiman mytologian puute, ja pinnallisuus yleensäkin paistaa Jumperista läpi. Elokuvan kantava idea on se, että päähenkilölle siirtyminen Yhdysvalloista Euroopan kautta hiekka-aavikolle minuutin sisään on sama juttu kuin kadun ylittäminen tavalliselle ihmiselle. Budjetti peittää osan ongelmista: mainoslauseen lupaus "minne vain on mahdollista" lunastetaan kevyesti. Tapahtumapaikkojen tiuha vaihto ja muutamat kivat pienet teleporttailuun liittyvät jipot tekevät valituista hetkistä viihdyttävää katsottavaa, vaikkei elokuva ole onnistunut rakentamaan minkäännäköisiä jännitteitä niitä ennen. Aina luotettavat pakarani huomauttavat, ettei puolentoista tunnin toimintaleffan ole lupa olla tylsä hetkeäkään, saati sitten valtaosaa kestostaan.

Ohjaaja Doug Limanin uralla on selkeä suunta. Hyvistä elokuvista (Go) on siirrytty hyvän viihteen (Medusan Verkko) kautta välttävään viihteeseen (Mr & Mrs Smith) ja nyt sitten Jumperiin, joka lienee välivaihe ennen suoraan DVD:lle tuotettavaa surullista hömppää.