Tylytin hieman Avengers: Infinity Waria, koska se olisi voinut olla yhä luotettavamman Marvel-maailman seisahduttava mestariteos. Suosio sallii erikoistumisen, ja voi hemmottelua, jos Infinityn, Guardians of the Galaxy Vol. 2:n, Loganin, Black Pantherin, Thor: Ragnarökin ja Deadpool 2:n tavoitteet kolahtavat.

Ellet ehdi lukea kuin 50 sarjakuvaa, kokeile Cable & Deadpoolia. Cable on kyberviruksen runtelema, tutun hahmon ja hänen vaimonsa kloonin lapsi ja teletappi tulevaisuudesta, tai Deadpooliin verrattuna: perusäijä. Josh Brolinin versio putkahtaa nykyisyyteen eliminoidakseen teinipojan normaalista aikamatkasyystä. Deadpool tahtoisi perustaa perheen, joten hän kehittää pojasta pakkomielteen, joka väitetysti ei ole seksuaalinen. Pojan tulkitsija Julian Dennison (Hunt for the Wilderpeople) on tähti. Hänestä Risto Räppääjä? Lopettaisin boikotin. Hän kierrätyksessä? Kiinnostuisin. Mitä jos hän olisi sama etninen Eric Cartman hengaillessaan E.T.:n kanssa? Hyvä.

Vaikka huumori ja toiminta vievät, "Cartman" on pettynyt yhteiskuntaan kuten aidoissa X-Men-tarinoissa, joissa mutantit ovat sorrettujen symboli. Sivussa nähdään homomutantteja muuten vaan: vihdoinkin. Materiaali olisi mahdollista leikata ja dubata vakavaksi, ja siksi vitsi toimii. Deadpool ei ole ensisijaisesti kuolematon koomikko vaan ylimielinen reppana. Parhaissa versioissa hän yrittää nokittaa fantasiamaailmansa hulluudessa, minkä jälkeen hän vain notkuu sohvalla; hän ei ole Leslie Nielsen, joka elää harmoniassa jatkumoissaan. Ryan Reynolds on yhä kroonisesti tekohauska, mutta naamari ja palovammameikit auttavat korostamaan hahmon alakuloisuutta. En siunaa kuin puolet vitseistä, mutta tahdonkin osan olevan huonoja: Deadpoolin tulee olla ärsyttävä. Hän on sankareista samaistuttavin.

Sarjakuvien samaistuttavin piirre eli sivupersoonallisuuden kanssa väittely erivärisissä puhekuplissa on yhä poissa. Suolestushuumorin ja kameralle puhumisen yhdistely vilpittömään halailuun on saavutus, joten en valita kovasti, mutta toisinaan 'pool vaikuttaa liian tasapainoiselta ja johdonmukaiselta? Ilmeisimpiin ansoihin leffa ei astu. Deadpool perustaa tiimin, muttei menetä valokeilaa usein. Pätevin lisäys on Domino, joka ei ole vitsihahmo, vaikka hänen voimansa alitajuinen telekineettinen tilanteiden manipulointi tarkoittaa hyvää mäihää, kun jännitteet eivät lähde siitä, pysyykö sankarin pää harteilla. Erään edellisen osan ajatusvirheen leffa kääntää vahvuudeksi. Pääpiirtein lähdemateriaali on sisäistetty.

"Esikoisohjaus" on "pientä budjettia" selkeämpi syy sille, miksi ykkönen vaikutti vuorottelevan tilannekomediasarjan ja animaation välillä. Puikoissa on nyt John Wickillä aloittanut David Leitch. Kuvasto on tasaisempaa. Hän ei koeta lyödä leukaa lattiaan siten kuin Atomic Blondensa katkeamattomalla otoksella, mutta kama on varsin villiä, vaikka pari valintaa ja animaatiohahmoa kerjäävät nipotusta. Huumorin ajoituksessa ja tyhjäkäynnin huvittavuudessa on ansioita, jotka kertovat entisen stunttimiehen olevan aito ohjaaja.

Se, mikä on huonoa, on pitkälti ominaisuus: hyvälle pohjalle on rakennettu oikea, ei ihmeellinen, mutta itsevarmasti omaa fiilistä hakeva tarina, joka osaa lämmittää sydäntä ollessaan hölmöimmillään. Onnistuin vuotamaan hihittäessäni. Infinity Warin jälkeen tahdoin kirjoittaa huipentumat uusiksi, ja Black Pantherin jälkeen tunsin, että konnan tarina olisi vähemmällä kiireellä kannatellut trilogiaa, mutta 'pool 2 (ja Guardians Vol. 2) jätti viheltelemään. Yhdessä X-Men: Days of Future Pastin kanssa 'pool 2 todistaa, että X-Men-leffojen juoniaukot ovat vain faniteorioiden laiskuutta.