CMX: Alkuteos
Kotimaisen rockmusiikin kulmakivi CMX jaksaa edelleen yllättää. Vaikka yhtye on kuluneiden vuosikymmenten aikana toistuvasti kokeillut musiikissaan uusia sävyjä, onnistuu joukon 16. studioalbumi Alkuteos silti erottumaan joukosta tuoreella otteellaan. Albumi kun nostaa jälleen pinnalle sen progehtavamman CMX:n, joka on tällä kertaa kuorruttanut ulosantinsa tuhdilla syntikkasoundilla.
Vaikka Alkuteos tuntuu syntikoineen ja erilaisina efekteineen ensikuuntelulla edustavan hyvinkin poikkeavaa CMX:ää, ei yhtye ole kuitenkaan kovin suurta koukkausta tuntemattomille vesille tehnyt. Päinvastoin Alkuteos tekee paljon kunniaa yhtyeen pitkälle uralle ja albumia voisi pitää eräänlaisena tiivistelmänä siitä kaikesta, mitä yhtye nimeltä CMX on.
Alkuteos vie viittaukset menneeseen vieläkin pidemmälle heittämällä sekaan täkyjä aiemmasta tuotannosta ja tästä syystä sanoitusten seasta voi löytää tutulta kuulostavia ilmaisuja tyyliin “palvelemaan konetta”. Ja ajatusleikin täydentää albumin kansikuva, joka teemaan sopien esittää sulkeutuvaa ympyrää.
Alkuteos on samalla aikaa sekä progressiivista että helposti lähestyttävää musiikkia. Paikoitellen kappaleet ovat pitkiä ja sisältävät useita vaihtelevia kappaleosioita progemusiikin hengessä, mutta toisaalla sekaan on sotkettu kertosäkeillään juhlivaa hittisävelmää. Jokaiselle tuntuu olevan tarjolla jotain ja näiden tyylisuuntien yhdistely tekee lopputuloksesta herkullisen musiikkisekoituksen. Ainoastaan voimakkaasti pinnalla kulkevat syntikkaosuudet ovat kaiken selkeästi yhteen sitova punainen lanka, joka niputtaa moneen suuntaan kurottelevan materiaalin yhdeksi kokonaisuudeksi.
Lupaavat lähtökohdat huomioiden on harmillista, ettei CMX ole lähtenyt rohkeammin ammentamaan konemusiikin maailmasta. Yhtye on lunastanut paikan monen sydämessä yllätyksellisyydellään ja tästä syystä jokainen albumi on asetettu soittimeen pelonsekaisin odotuksin. Alkuteos jättää tällä saralla kylmäksi. Lisääntynyt syntikan käyttäminen kun tuntuu olleen yhtyeelle tämän levyn yllätysmomentti ja “se juttu”, eikä muita toimenpiteitä ole koettu tarpeellisiksi. Progeilut ja A.W. Yrjänän monitulkintaiset sanoitukset kun on nähty bändin tuotannossa jo moneen otteeseen - vieläpä paremmin toteutettuina. Vaikka koskettimet luovat albumille täysin uniikin ilmeen, ei muutos kuitenkaan lopulta ole erityisen suuri. Erikoisten soundien alta löytyy kevyesti raaputtamalla tuttu ja turvallinen CMX.
Yllätyksettömyydestään huolimatta Alkuteos on kuitenkin vahva kokonaisuus, jolta löytyy monia varmalla ammattitaidolla rakennettuja vetoja: progressiivisemmat biisit Elementa sekä Konx om Pax ovat vaikuttavia järkäleitä, kun taas helppotajuisemmat Paratiisin Eeva sekä Puolikas hyvää tarttuvat kuulijaan viimeistään kertosäkeidensä aikana. Sulaneet muovisotilaat taasen erottuu joukosta riisutun tyylinsä ansiosta ja kappaleen yksinkertainen rauhallisuus nostaa vedon levyn hienompien kappaleiden joukkoon. Albumin taso notkahtaa hieman loppua kohden, sillä tyhjänpäiväinen Neljäkymmentä päivää ei suorasukaisessa rokkailussaan herätä mitään tuntemuksia ja saman kohtalon kärsii albumin päättävä Alkemisti. Tasaisesti paukuttava, metallipitoisempi ilmaisu ei tällä kertaa tunnu sopivan levyn yleiseen tunnelmaan lainkaan.
Varsin laadukkaasta biisikattauksesta ja erikoisesta soundimaailmastaan huolimatta Alkuteos ei siltikään täysin vakuuta. Yllättävän ulkokuoren alta kun ei löydy yhtä arvaamatonta sisältöä ja albumin ulosanti jää valitettavan ohueksi kaikesta progehtavuudestaan huolimatta. Tästäkin huolimatta Alkuteos on perusvarmalla taidolla rakennettu kokonaisuus, jonka parissa viihtyy vaivattomasti, jos siltä ei lähde vaatimaan liikoja.
Vaikka Alkuteos tuntuu syntikoineen ja erilaisina efekteineen ensikuuntelulla edustavan hyvinkin poikkeavaa CMX:ää, ei yhtye ole kuitenkaan kovin suurta koukkausta tuntemattomille vesille tehnyt. Päinvastoin Alkuteos tekee paljon kunniaa yhtyeen pitkälle uralle ja albumia voisi pitää eräänlaisena tiivistelmänä siitä kaikesta, mitä yhtye nimeltä CMX on.
Alkuteos vie viittaukset menneeseen vieläkin pidemmälle heittämällä sekaan täkyjä aiemmasta tuotannosta ja tästä syystä sanoitusten seasta voi löytää tutulta kuulostavia ilmaisuja tyyliin “palvelemaan konetta”. Ja ajatusleikin täydentää albumin kansikuva, joka teemaan sopien esittää sulkeutuvaa ympyrää.
Alkuteos on samalla aikaa sekä progressiivista että helposti lähestyttävää musiikkia. Paikoitellen kappaleet ovat pitkiä ja sisältävät useita vaihtelevia kappaleosioita progemusiikin hengessä, mutta toisaalla sekaan on sotkettu kertosäkeillään juhlivaa hittisävelmää. Jokaiselle tuntuu olevan tarjolla jotain ja näiden tyylisuuntien yhdistely tekee lopputuloksesta herkullisen musiikkisekoituksen. Ainoastaan voimakkaasti pinnalla kulkevat syntikkaosuudet ovat kaiken selkeästi yhteen sitova punainen lanka, joka niputtaa moneen suuntaan kurottelevan materiaalin yhdeksi kokonaisuudeksi.
Lupaavat lähtökohdat huomioiden on harmillista, ettei CMX ole lähtenyt rohkeammin ammentamaan konemusiikin maailmasta. Yhtye on lunastanut paikan monen sydämessä yllätyksellisyydellään ja tästä syystä jokainen albumi on asetettu soittimeen pelonsekaisin odotuksin. Alkuteos jättää tällä saralla kylmäksi. Lisääntynyt syntikan käyttäminen kun tuntuu olleen yhtyeelle tämän levyn yllätysmomentti ja “se juttu”, eikä muita toimenpiteitä ole koettu tarpeellisiksi. Progeilut ja A.W. Yrjänän monitulkintaiset sanoitukset kun on nähty bändin tuotannossa jo moneen otteeseen - vieläpä paremmin toteutettuina. Vaikka koskettimet luovat albumille täysin uniikin ilmeen, ei muutos kuitenkaan lopulta ole erityisen suuri. Erikoisten soundien alta löytyy kevyesti raaputtamalla tuttu ja turvallinen CMX.
Yllätyksettömyydestään huolimatta Alkuteos on kuitenkin vahva kokonaisuus, jolta löytyy monia varmalla ammattitaidolla rakennettuja vetoja: progressiivisemmat biisit Elementa sekä Konx om Pax ovat vaikuttavia järkäleitä, kun taas helppotajuisemmat Paratiisin Eeva sekä Puolikas hyvää tarttuvat kuulijaan viimeistään kertosäkeidensä aikana. Sulaneet muovisotilaat taasen erottuu joukosta riisutun tyylinsä ansiosta ja kappaleen yksinkertainen rauhallisuus nostaa vedon levyn hienompien kappaleiden joukkoon. Albumin taso notkahtaa hieman loppua kohden, sillä tyhjänpäiväinen Neljäkymmentä päivää ei suorasukaisessa rokkailussaan herätä mitään tuntemuksia ja saman kohtalon kärsii albumin päättävä Alkemisti. Tasaisesti paukuttava, metallipitoisempi ilmaisu ei tällä kertaa tunnu sopivan levyn yleiseen tunnelmaan lainkaan.
Varsin laadukkaasta biisikattauksesta ja erikoisesta soundimaailmastaan huolimatta Alkuteos ei siltikään täysin vakuuta. Yllättävän ulkokuoren alta kun ei löydy yhtä arvaamatonta sisältöä ja albumin ulosanti jää valitettavan ohueksi kaikesta progehtavuudestaan huolimatta. Tästäkin huolimatta Alkuteos on perusvarmalla taidolla rakennettu kokonaisuus, jonka parissa viihtyy vaivattomasti, jos siltä ei lähde vaatimaan liikoja.
Keskustelut (3 viestiä)
26.04.2018 klo 10.20 2
15.05.2018 klo 22.10
Täytyypä käydä hakemassa kyseinen levy kaupasta. Hyvä arvio.
15.01.2023 klo 09.19