Tuorein sisältö

Black Panther

Ensi-ilta: 16.02.2018
Genre: Sci-fi, Toiminta
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

18.02.2018 klo 23.00 | Luettu: 32796 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jumalaisen valkoinen Asgard oli mennä täydestä, mutta eräät pettyivät, kun portinvartijaksi huolittiin Idris Elba. Eräiden mukaan Hollywoodin isoin musta leffa Black Panther floppaa, mutta kohina on Wonder Womanin tasolla, eikä ihme, sillä Black Panther on bonuksena sitä vastaava tosiämmien filmi. Kohdistuipa intohimo isoon ja mustaan, amatsoneihin tai Marveliin, leffa tuskin pettää, sillä vaikka tarina hukkaa potentiaalia, on hankala nähdä etukäteen, miten pirusti sitä on.

Thor: Ragnarökin mukaan valkoisten jumalien valtakunta on siellä, missä hekin - mutta pikimusta sci-fivaltio Wakanda perustellaan: kehitys johtuu avaruusmetallista. Kapteeni Amerikan kilpi on tehty siitä ja se mahdollistaa Star-Lordin kypärää vastaavat nanoasut. Epäkohdat ovat osa tarinaa. Eristäytynyt maa ei auta pakolaisia. Monarkia rituaaleineen on ylväs, kunhan ihmiset ovat. Ensisijaisesti Wakanda on voimafantasia afroamerikkalaisille, joista monelle arvokasta oli jo se, kun Prinssille morsian kertoi afrikkalaisesta kuninkaallisesta. Kokemuksesi jakava sankari sallii käsitellä mielipahaa, mutta kokemuksistasi vapaa sankari sallii lomailla siitä. Myös Black Panther on siniverinen: jalo ja väkevä legendojen valittu, jota poliisit eivät ole pysäytelleet. Nerokkaana vetona elokuvan roisto on... kyyninen afroamerikkalainen.

Menisipä leffa asiaan hieromalla sitä naamaamme selkeästi kuin Batman – paluu tekee huuhtoessaan Pingviinin vauvana viemäriin. "Jännittävä" tietojen panttaus J.J. Abramsin tapaan ei ole tarpeen, jos tarina on olemassa. Black Panther kertoo aluksi lähinnä siitä, kuinka T'Challa aloittelee kuninkaana. Huumerituaali rinnastaa homman leijonakuninkuuteen niin vahvasti, että tahdoin huutaa "remember who you are, Simba". Wakandalaisia harmittaa, että metallivaras Klaue on vapaana, joten T'Challa pukeutuu pantteriksi ja ottaa kaverit mukaan. En tahtonut kenenkään kuolevan, joten tämäkin jo upposi.

Tärkeintä roistoa Killmongeria - eli tarinaa - käsitellään siten kuin Civil War käsitteli Zemoa: motiivi, suunnitelma ja näyttelijä toimivat, mutta vihjailu ei luo moitteetonta pohjaa myöhäisille selityksille. Vihjailu voi pistää mielikuvituksen liikkeelle, mutta ei unohdeta Hitchcockin pommivertausta: yllättävä räjähdys takaa 15 sekunnin shokin, mutta jos katsoja tietää, mitä on tulossa, hän kokee 15 minuuttia jännittävää odottelua. Killmonger on vähintään Man of Steelin kenraali Zodin tasolla. Kun heidän tragediansa tiivistetään tunteellisilla repliikeillä, se ruokkii mielikuvitusta.

Wakandan eliittijoukot ovat kaljuja mustia muijia, joita osuvasti verrataan Grace Jonesiin, joka teki lähtemättömän vaikutuksen parilla filmillä. Zoë Saldañan maalaaminen vihreäksi Guardians of the Galaxyissa on erikoista ja Lupita Nyong'o:n palkkaaminen oranssiksi mummoksi Star Warsiin on rikollista, kun kumpikin on harvinaisuus isossa liigassa jo omana itsenään. Black Panther tekee Oscar-palkitusta ja kuvankauniista Lupitasta salaisen agentin - ja heittää viereen Danai Guriran kenraali Justiinana ja Letitia Wrightin pirteänä keksijänä, jotta muistaisin vaihtaa tuijotuksen kohdetta. Sankari Chadwick Boseman ja konna Michael B. Jordan ovat päteviä kolleja, mutta puhun nyt eksoottisuudesta, joten tämä on parempi androgyyni repliikki: voisin tapetoida seinäni myös Klauena hihittelevän Andy Serkisin siunatulla peikkolärvillä. Hänenkin Star Wars -hahmonsa (Snoke) olisi triplasti jytkympi ilman tehosteita.

Karismakaartia tukee kylmien väreiden väärti tyyli, jossa yhdistyy rohkeasti hömppäsci-fi, afrikkalainen kulttuuri väreineen ja nylkytyksineen ja luonnolliset materiaalit. Mustuuden määrä sallii sävyerot, mikä pehmentää yksityiskohtia. Kapu Jenkkilän seikkailut olisi väärä aika mainita, että wakandalaiset todistavat henkilöllisyytensä venyttämällä huulta, tai että yksi maan heimoista imitoi apinoita uuga-buuga-tyyliin; tässä leffassa se nyt vain on niin, että huuleen mahtuu discovalo ja itsepäisen maskuliininen heimo ihailee paikallisia petoja.

Tarinaongelmat eivät ole muuta Marvel-tasoa jyrkempiä ja itsevarmuus ja itsenäisyys ovat suhteellisen kovia saavutuksia. Veikkasin, että leffa yritetään myydä Infinity War -kytköksillä ja Wakandaan päätyneellä Winter Soldierilla, mutta niin ei käy. Martin Freeman on mukana kiintiövalkoisena, joka tukee tarinaa Wakandan kansainvälistymisestä tulematta tielle. Akkavalta tulee siinä mielessä, että samaistuin eniten heihin eli kuninkaan tukijoukkoihin, kun taas satunnaisesti valikoituneissa esimerkkielokuvissa Blade ja Spawn sankari on itsestäänselvästi pääasia.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Varasto 2... Three Billboards Out... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (25 viestiä)

huuh

19.02.2018 klo 02.53 20 tykkää tästä

Politisoitua paskaa. Lisäksi elokuvassa on rasismia.
https://www.youtube.com/watch?v=-k0AST2sQRI
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.02.2018 klo 04.09 28 tykkää tästä

huuh kirjoitti:
Politisoitua paskaa. Lisäksi elokuvassa on rasismia.
https://www.youtube.com/watch?v=-k0AST2sQRI


https://youtu.be/tg3LYZfBfaI?t=20
lainaa
asdassasd

19.02.2018 klo 07.34 13 tykkää tästä

Tekstistä päätellen Peltonen on katsonut tämänkin rainan sienissä. Sienien vaikutuksen arvosanaan voisi laittaan mukaan.
lainaa
topkek

19.02.2018 klo 09.24 14 tykkää tästä

Oli taas vaikea arvata, mikä on ensimmäisen kommentin sisältö :D
Ei oo tullut hirveästi supersankarirainoja katsottua kun ei kiinnosta, mutta tämän voisi käydä katsomassa ihan vaan näiden äärimmäisten rationaalisten skeptikoiden mielipahan vuoksi.
lainaa
LEKAlla

Rekisteröitynyt 19.10.2016

19.02.2018 klo 18.04 7 tykkää tästä

Toivottavasti tämä leffa lopettaa ne valitukset että esim. jossain leffassa tai sarjassa on liian vähän etnistä kirjavuutta. Game of Thrones on muun muassa saanut tietyiltä tahoilta lokaa niskaan kun ei ole tarpeeksi etnistä monimuotoisuutta. Kiitos tämän leffan nuo päivät ovat historiaa eikä tarvitse kuunnella tuota ulinaa enää.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

20.02.2018 klo 19.22 1 tykkää tästä

Täysin asiallinen 90-luvun rainoja parodioiva kommenttini poistettiin ja kaikki nämä törkykommentit meni seulasta läpi :D
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.02.2018 klo 21.11 10 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Täysin asiallinen 90-luvun rainoja parodioiva kommenttini poistettiin ja kaikki nämä törkykommentit meni seulasta läpi :D


Joku muu moderoi; poistan viestejä vain jos saan hermoromahduksen. Ymmärrän miksi siistiminen on tarpeen, mutta itsekkäästä näkökulmasta junttien huutelu on samantapainen zoologinen elämys kuin apinan seuraaminen vierestä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.02.2018 klo 21.59 8 tykkää tästä

Minä poistelen viestejä aina välillä. En maksa palvelun kaistaa käytännössä omasta pussistani siksi, että Keyboard Warriors of Odin tulee tänne pitämään jotain torikokousta. Sir_Rymylyksen viestin poistin, koska siitä keskustelu alunperin lähti derailaamaan.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

20.02.2018 klo 22.47 3 tykkää tästä

Tämä vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta leffalta. Aikamoista joukkopsykoosia tosin tuntuu aiheuttaneen SJW ja vastaleirissä. Tuntuu myös monilta unohtuneen, että tämä elokuva on vain fiktiota.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

22.02.2018 klo 10.14 6 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Minä poistelen viestejä aina välillä. En maksa palvelun kaistaa käytännössä omasta pussistani siksi, että Keyboard Warriors of Odin tulee tänne pitämään jotain torikokousta. Sir_Rymylyksen viestin poistin, koska siitä keskustelu alunperin lähti derailaamaan.

Mielenkiintoista leimata täysin asialliset kommentit "Keyboard Warriors of Odin":ksi ja samalla jättää kaikki vastapuolen paska ihan rauhassa tänne kommenttiosioon. Ei toki kannata kyllä maksaa kaistaa omasta pussista, en itsekään aio tuota rahoittaa.

Laitetaanpa adblock takaisin päälle. Suosittelen kaikkia muitakin tekemään näin kunnes ylläpito tajuaa eron tuon fundamentalistisen sensuurin ja moderoinnin välillä.
lainaa
asddas

22.02.2018 klo 10.23 9 tykkää tästä

huuh kirjoitti:
Politisoitua paskaa. Lisäksi elokuvassa on rasismia.
https://www.youtube.com/watch?v=-k0AST2sQRI

Vittu mitä myötähäpeää. Työnnä videos perseeseen ja tapa ihtes.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

22.02.2018 klo 11.53 4 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Minä poistelen viestejä aina välillä. En maksa palvelun kaistaa käytännössä omasta pussistani siksi, että Keyboard Warriors of Odin tulee tänne pitämään jotain torikokousta. Sir_Rymylyksen viestin poistin, koska siitä keskustelu alunperin lähti derailaamaan.

Ennen kuin kukaan erehtyy minua luulemaan "Keyboard Warriors of Odiniksi", niin oma kommenttini oli kylläkin mustien oikeuksien puolesta. 90-luvulla tummaihoiset eivät saaneet kuin koomisia side-kickin yms. rooleja ja heidän tehtävänsä oli kuolla 10-minuutin kohdalla. Naureskelin ajatukselle, että saman voisi tehdä nyt valkoihoiselle.

Rasistisia kommentteja olen kyllä palstalla laukonut, mutta ne liittyvät kulttuureihin jotka sisältävät itsessään rasismia (tai sitten olen provonnut :p). En siis hyväksy rasistisia kulttuureja, mikä itsessään on rasismia. Mutta jääköön tämä aihe tähän.
Muokannut: Sir_Rymylys 22.02.2018 klo 11.58 lainaa
LEKAlla

Rekisteröitynyt 19.10.2016

22.02.2018 klo 14.11

Marvel muuttaa Skandinaavisen mytologian hahmoja mustiksi ja se on ok koska mitä väliä rodulla on. Jos Marvel joskus lainaa hahmon jostain muusta mytologiasta ja tuo hahmo muutetaan valkoiseksi niin mitä väliä. Eihän rodulla ole väliä? Tosin Marvel ei kyllä sitä tekisi millekkään muulle mytologialle koska se olisi kulttuurin raiskaamista heidän mielestä.
lainaa
topkek

22.02.2018 klo 15.03 4 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Minä poistelen viestejä aina välillä. En maksa palvelun kaistaa käytännössä omasta pussistani siksi, että Keyboard Warriors of Odin tulee tänne pitämään jotain torikokousta. Sir_Rymylyksen viestin poistin, koska siitä keskustelu alunperin lähti derailaamaan.

Mielenkiintoista leimata täysin asialliset kommentit "Keyboard Warriors of Odin":ksi ja samalla jättää kaikki vastapuolen paska ihan rauhassa tänne kommenttiosioon. Ei toki kannata kyllä maksaa kaistaa omasta pussista, en itsekään aio tuota rahoittaa.

Laitetaanpa adblock takaisin päälle. Suosittelen kaikkia muitakin tekemään näin kunnes ylläpito tajuaa eron tuon fundamentalistisen sensuurin ja moderoinnin välillä.


Ei vitsi, harmittaa kyllä hirveesti. Harmittaisi vielä enemmän jos failkill hävisisi koko v2:sen kommenttiosioista! Mistä muualta internetistä mä sitten lukisin paskoja mielipiteitä? Kuuluu kuitenkin nykyään kalustoon, vähän samaan tapaan kuin Tagman ja Peliplaneetan kommenttiosio vanhoina hyvinä aikoina.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.02.2018 klo 20.17 8 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:

Laitetaanpa adblock takaisin päälle. Suosittelen kaikkia muitakin tekemään näin kunnes ylläpito tajuaa eron tuon fundamentalistisen sensuurin ja moderoinnin välillä.


Ihan kauhea uhkaus kerrassaan. Ei taida olla kovasti käsitystä siitä, mitä suomenkielinen mainosrahoitteinen palvelu tuottaa (ei yhtään mitään alle Iltalehti-kokoluokan). Voi että jos semmoiset massit nyt menetän kun olen fundamentalistinen ja oikein vielä sensuroin.

Kommenteissa ei koskaan ole ollut mitään sananvapauden illuusiotakaan. Ylläpito jättää näkyviin ihan mitä haluaa. Ja tätä palvelua tehdään, koska sen tekeminen toistaiseksi huvittaa. Sinun viimeaikaisen redpill-sontasi lukeminen taas enimmäkseen ei tällä hetkellä huvita, joten se lähtee pois jatkossakin, kun mopo oikein kunnolla keulii. Etenkin, koska vielä pahemmat tanopäät yleensä lähtevät siihen mukaan.
lainaa
Höhö

22.02.2018 klo 23.01 2 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Minä poistelen viestejä aina välillä. En maksa palvelun kaistaa käytännössä omasta pussistani siksi, että Keyboard Warriors of Odin tulee tänne pitämään jotain torikokousta. Sir_Rymylyksen viestin poistin, koska siitä keskustelu alunperin lähti derailaamaan.

Mielenkiintoista leimata täysin asialliset kommentit "Keyboard Warriors of Odin":ksi ja samalla jättää kaikki vastapuolen paska ihan rauhassa tänne kommenttiosioon. Ei toki kannata kyllä maksaa kaistaa omasta pussista, en itsekään aio tuota rahoittaa.

Laitetaanpa adblock takaisin päälle. Suosittelen kaikkia muitakin tekemään näin kunnes ylläpito tajuaa eron tuon fundamentalistisen sensuurin ja moderoinnin välillä.


Ei teidän Peliplaneetasta tulleiden uhkauksia ota kukaan tosissaan.
lainaa
123456

22.02.2018 klo 23.34 6 tykkää tästä

No eihän tätä harrastelijasivua voi näköjään ottaa edes tosissaan kun ylläpitäjät on tuollaisia "juntteja". Pitäkäähän kommenttikenttä siistinä soijapojat.
lainaa
aasdsadsads

23.02.2018 klo 07.56 5 tykkää tästä

Mikko on kyllä henkisesti 5-vuotiaan tasolla. Jokaisesta negatiivisesta kommentista saa hirveät itkupotkuraivarit ja poistelee mielivaltaisesti kommentteja, joista ei pidä. Ei voi muuta kuin nauraa tuollaiselle setämiesvauvalle :DD
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.02.2018 klo 09.20 6 tykkää tästä

aasdsadsads kirjoitti:
Mikko on kyllä henkisesti 5-vuotiaan tasolla. Jokaisesta negatiivisesta kommentista saa hirveät itkupotkuraivarit ja poistelee mielivaltaisesti kommentteja, joista ei pidä. Ei voi muuta kuin nauraa tuollaiselle setämiesvauvalle :DD


Kas, sinäkin ehdit paikalle. Kuten sanoin aiemmin: ei ole enää mitään, mistä minua ei olisi pilkattu, joten antaa tulla vain.

Olen keskustellut uusnatsien ja tulevien kouluampujien kanssa internetissä siinä vaiheessa kun suurin osa tähänkin keskusteluun osallistuvista vielä lähinnä keskittyi sinapin tuottamiseen. Pitkään annoin asioiden vain olla, kunnes huomasin, että taidan ollakin osa ongelmaa, koska tarjoan alustan tälle maalitolppien siirtelylle ja argumenttien vääntelylle. Joten päätin lopettaa.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.02.2018 klo 09.23 5 tykkää tästä

123456 kirjoitti:
No eihän tätä harrastelijasivua voi näköjään ottaa edes tosissaan kun ylläpitäjät on tuollaisia "juntteja". Pitäkäähän kommenttikenttä siistinä soijapojat.


[x] soijapojat mainittu
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

23.02.2018 klo 10.16 3 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:

Ihan kauhea uhkaus kerrassaan. Ei taida olla kovasti käsitystä siitä, mitä suomenkielinen mainosrahoitteinen palvelu tuottaa (ei yhtään mitään alle Iltalehti-kokoluokan). Voi että jos semmoiset massit nyt menetän kun olen fundamentalistinen ja oikein vielä sensuroin.

En nyt epäillytkään että olisit asiaa tajunnut, mutta kyseessä ei ollut uhkaus vaan ihan periaatepäätös kuten omasikin. En ole tutustunut netin mainosrahoitusbisnekseen juuri ollenkaan, mutta ihan jo kun sivun nykysisältöä katselee, mikä koostuu siis pääasiassa jenkkisivuilta kopioiduista peliuutisista toimituksen omilla vikinöillä/asiavirheillä ja joidenkin geneeristen jenkkibimbojen IG persevakopäivityksistä niin en epäile kyllä yhtään että kovin isoista rahoista olisi kyse.
Sinänsä toki ihan mielenkiintoista jos edes sen vertaa ei rahaa tule kun ainakin vielä peliplaneetan aikoina naama punaisena räyhäsit jokaiselle joka käytti mainonnanestoa ja annoit vielä diplomityön pituisen selityksen siitä kuinka pienet suomalaiset palvelut ja niiden jatkuvuus on täysin riippuvaista tästä. :D Toisaalta media-ala on romahtanut viime vuosina aika pahasti. I wonder why...

Mikko kirjoitti:

Sinun viimeaikaisen redpill-sontasi lukeminen taas enimmäkseen ei tällä hetkellä huvita, joten se lähtee pois jatkossakin, kun mopo oikein kunnolla keulii. Etenkin, koska vielä pahemmat tanopäät yleensä lähtevät siihen mukaan.

Kerrotko mikä edellisessä poistetussa viestissäni oli "redpill sontaa" tai edes että miksi se poistettiin? Toki on helpompaa poistaa ja sensuroida kaikki mistä ei tykkää ja päälle hiukan vielä solvata kuin joutua argumentoimaan/ajattelemaan asioita tms ikävää.

Siitä toki olen samaa mieltä että juridisesti ylläpito saa tehdä mitä haluaa. Ehdotankin että asian selventämiseksi käyttöehtoihin lisätään kohta jossa mainitaan että ylläpito manipuloi keskusteluja oman puolueellisen ääriagendansa perusteella ja saattaa uudelleenmääritellä käsitteitä kuten "rasismi" täysin vapaasti. Esim. kuten ylhäältä näkee niin ylläpidon jäsen/toimitus saa nauraa ja tehdä pilkkaa asiasta, mutta muiden viestit poistetaankin riippuen kassien kutinasta ja meanwhile tällaiset viestit ovat ihan ok:
asddas kirjoitti:

Vittu mitä myötähäpeää. Työnnä videos perseeseen ja tapa ihtes.


aasdsadsads kirjoitti:
Mikko on kyllä henkisesti 5-vuotiaan tasolla. Jokaisesta negatiivisesta kommentista saa hirveät itkupotkuraivarit ja poistelee mielivaltaisesti kommentteja, joista ei pidä. Ei voi muuta kuin nauraa tuollaiselle setämiesvauvalle :DD

Itsesäälissä pyöriminen ja uhriutuminen on helpompaa kuin aivojen käyttö. Klassinen SJW-taktiikka.

Mikko kirjoitti:

Olen keskustellut uusnatsien ja tulevien kouluampujien kanssa internetissä siinä vaiheessa kun suurin osa tähänkin keskusteluun osallistuvista vielä lähinnä keskittyi sinapin tuottamiseen. Pitkään annoin asioiden vain olla, kunnes huomasin, että taidan ollakin osa ongelmaa, koska tarjoan alustan tälle maalitolppien siirtelylle ja argumenttien vääntelylle. Joten päätin lopettaa.

Onneks tarjoat nyt alustan argumenttien sensuroinnille ja vaientamiselle. Olen aivan varma että "uusnatsit" liittyvät joukolla amnestyyn ja kouluampujat pistävät pyssyt alas tämän neronleimauksen johdosta.
Muokannut: Bladekill 23.02.2018 klo 10.20 lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.02.2018 klo 10.50 10 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:

Sinänsä toki ihan mielenkiintoista jos edes sen vertaa ei rahaa tule kun ainakin vielä peliplaneetan aikoina naama punaisena räyhäsit jokaiselle joka käytti mainonnanestoa ja annoit vielä diplomityön pituisen selityksen siitä kuinka pienet suomalaiset palvelut ja niiden jatkuvuus on täysin riippuvaista tästä. :D


Peliplaneetan aikana tilanne olikin vielä sellainen, että olin tulosvastuussa jollekin toiselle, joka seurasi mainosmyyntien tilannetta. V2.fi on täysin omistamamme palvelu, en ole tulosvastuussa kenellekään muulle kuin itselleni. Maksamme avustajille palkkioita, toisin kuin valtaosa muista tämän kokoluokan sivustoista, joten toiminta ei useimpina kuukausina ole millään tavoin kannattavaa. Pidän sitä itse markkinointina. Ja minun nähdäkseni markkinointiin ei tarvita sitä, mitä tämänkin elokuva-arvostelun kommenteista suurin osa edustaa.

Bladekill kirjoitti:

Kerrotko mikä edellisessä poistetussa viestissäni oli "redpill sontaa" tai edes että miksi se poistettiin? Toki on helpompaa poistaa ja sensuroida kaikki mistä ei tykkää ja päälle hiukan vielä solvata kuin joutua argumentoimaan/ajattelemaan asioita tms ikävää.


Teit kohtuullisen laiskan rinnastuksen Black Panther Partyn ja tämän viihde-elokuvan välillä, ja sen jälkeen muut nimettömät roturealistit alkoivat kerääntyä tähän ketjuun vauhdilla. Poistoperuste oli sama kuin Sir_Rymylyksen huonosti ymmärretyssä huumorissa: kontribuutio keskustelulle 0 ja vain yllytti muita.

Olen seurannut sinun kehitystäsi tässä jo pitkään. Aluksi tulit tänne keskustelemaan sivuston aiheista ja muistan jokusen ihan hyödyllisen/hauskankin viestin. Suunnilleen Gamergaten aikaan koit ilmeisesti jonkinlaisen "heräämisen" ja tätä julistavaa soopaa alkoi ilmestyä enenevässä määrin tännekin. Retoriset keinosi ovat suoria kopioita alt-right-sivustoilta ja tutut kirjainlyhenteet vilisevät. Luulet olevasi "kriittinen" mutta käytännössä sinulle kelpaa mikä tahansa totuus, kunhan se on vaihtoehtoinen. Tiedän mihin olet menossa, enkä aio seurata sinua sinne.

Bladekill kirjoitti:

asddas kirjoitti:

Vittu mitä myötähäpeää. Työnnä videos perseeseen ja tapa ihtes.



Viestiä, johon tämä oli vastaus, ei ole poistettu. Se on ketjun ensimmäinen viesti. En poistanut sitä, koska Jari-Pee jo vastasi siihen. Vastaus, samoin kuin tämäkin, on suunnilleen se, minkä viesti ansaitsee.

Bladekill kirjoitti:

Mikko kirjoitti:

Olen keskustellut uusnatsien ja tulevien kouluampujien kanssa internetissä siinä vaiheessa kun suurin osa tähänkin keskusteluun osallistuvista vielä lähinnä keskittyi sinapin tuottamiseen. Pitkään annoin asioiden vain olla, kunnes huomasin, että taidan ollakin osa ongelmaa, koska tarjoan alustan tälle maalitolppien siirtelylle ja argumenttien vääntelylle. Joten päätin lopettaa.

Onneks tarjoat nyt alustan argumenttien sensuroinnille ja vaientamiselle.


Koita rakas ystävä ymmärtää, ettei se, että valitsen puheenaiheet tällä sivulla, ole sensuuria. Sensuuri on valtion viranomaisten suorittamaa systemaattista sisällön tarkastusta ennen julkaisua. Me emme ole koskaan pyrkineet siihen, että täällä saisi sanoa mitä haluaa. Kommenttien ennakkomoderoinnin sijaan olemme toistaiseksi suorittaneet poistoa jälkikäteen.

Puheenaiheiden valinta on minun oikeuteni. En tarvitse enkä halua "teidän" ideologiaanne tänne. En halua, että jokaisessa arvostelussa tai uutisessa, joka edes sivuaa vaikkapa vähemmistöjen tai naisten oikeuksia, on ensimmäisenä joku nappapää mouhottamassa omaa agendaansa. Se ei kuulu tänne eikä tuo lisäarvoa sivustolle, joten poistan sen.

Bladekill kirjoitti:

Olen aivan varma että "uusnatsit" liittyvät joukolla amnestyyn ja kouluampujat pistävät pyssyt alas tämän neronleimauksen johdosta.


Lainausmerkit ovat ihan tarpeettomia: minä olen keskustellut aivan aidosti itseään kansallissosialisteiksi kutsuvien kanssa. Samoin esim. Pekka-Eric eli NaturalSelector89 ei voi enää pistää pyssyjä alas, koska hän on kuollut. Molemmat heistä käyttivät internetiä paitsi imeäkseen itseensä lisää vihaa, myös levittääkseen sitä muille. En usko, että olisin voinut estää heitä olemasta natseja tai ampujia toteuttamasta tekoaan. Mutta voin vaikuttaa siihen, että satunnainen sivustolle elokuva-arvostelua lukemaan tuleva kuluttaja ei päädy keskelle paskamyrskyä.
Muokannut: Mikko 23.02.2018 klo 10.51 lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

23.02.2018 klo 16.39 1 tykkää tästä

Korjaus: Peliplaneetan uusi toimitus sai aikanaan julkisuudessa kohtuullisen paljon paskaa niskaan siitä, ettei omistanut kristallipalloa jolla oltaisiin ennustettu "Stormtrooperin" hirmuteko. Tästä perspektiivistä on varsin ymmärrettävää, että tiettyjä aiheita sallitaan vain tietyissä rajoissa. Moinen PR-myrsky ei tekisi hyvää sivustolle.
Muokannut: Sir_Rymylys 23.02.2018 klo 21.53 lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.02.2018 klo 21.33 3 tykkää tästä

Pekka-Eric teki temppunsa siinä vaiheessa, kun olimme jo siirtyneet PP:stä eteenpäin, joten en joutunut siitä mihinkään pyöritykseen, mutta muistan kyllä "Sturmgeistin" foorumilta. Eipä sitä tuossa vaiheessa moni ajatellut, että joku sitten vielä menee ja tekee jotain sellaista. Kun tässä vaan tälleen läpällä jutellaan vähän. Ja aika paljon sentään poistettiin jo tuolloin.

lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

23.02.2018 klo 21.50

Muisti palailee pätkittäin. Muistan vain kun mediassa pyöriteltiin, että kun kukaan ei puuttunut jne jne. Jotenkin muistelin että oltaisiin vielä oltu peliplaneetan puolella. Hyvä kun tuli puheeksi niin eipähän tuokaan vatuta enään. Kakan saikin siis niskaansa siis se huonompi toimitus :D
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova