Jumalaisen valkoinen Asgard oli mennä täydestä, mutta eräät pettyivät, kun portinvartijaksi huolittiin Idris Elba. Eräiden mukaan Hollywoodin isoin musta leffa Black Panther floppaa, mutta kohina on Wonder Womanin tasolla, eikä ihme, sillä Black Panther on bonuksena sitä vastaava tosiämmien filmi. Kohdistuipa intohimo isoon ja mustaan, amatsoneihin tai Marveliin, leffa tuskin pettää, sillä vaikka tarina hukkaa potentiaalia, on hankala nähdä etukäteen, miten pirusti sitä on.

Thor: Ragnarökin mukaan valkoisten jumalien valtakunta on siellä, missä hekin - mutta pikimusta sci-fivaltio Wakanda perustellaan: kehitys johtuu avaruusmetallista. Kapteeni Amerikan kilpi on tehty siitä ja se mahdollistaa Star-Lordin kypärää vastaavat nanoasut. Epäkohdat ovat osa tarinaa. Eristäytynyt maa ei auta pakolaisia. Monarkia rituaaleineen on ylväs, kunhan ihmiset ovat. Ensisijaisesti Wakanda on voimafantasia afroamerikkalaisille, joista monelle arvokasta oli jo se, kun Prinssille morsian kertoi afrikkalaisesta kuninkaallisesta. Kokemuksesi jakava sankari sallii käsitellä mielipahaa, mutta kokemuksistasi vapaa sankari sallii lomailla siitä. Myös Black Panther on siniverinen: jalo ja väkevä legendojen valittu, jota poliisit eivät ole pysäytelleet. Nerokkaana vetona elokuvan roisto on... kyyninen afroamerikkalainen.

Menisipä leffa asiaan hieromalla sitä naamaamme selkeästi kuin Batman – paluu tekee huuhtoessaan Pingviinin vauvana viemäriin. "Jännittävä" tietojen panttaus J.J. Abramsin tapaan ei ole tarpeen, jos tarina on olemassa. Black Panther kertoo aluksi lähinnä siitä, kuinka T'Challa aloittelee kuninkaana. Huumerituaali rinnastaa homman leijonakuninkuuteen niin vahvasti, että tahdoin huutaa "remember who you are, Simba". Wakandalaisia harmittaa, että metallivaras Klaue on vapaana, joten T'Challa pukeutuu pantteriksi ja ottaa kaverit mukaan. En tahtonut kenenkään kuolevan, joten tämäkin jo upposi.

Tärkeintä roistoa Killmongeria - eli tarinaa - käsitellään siten kuin Civil War käsitteli Zemoa: motiivi, suunnitelma ja näyttelijä toimivat, mutta vihjailu ei luo moitteetonta pohjaa myöhäisille selityksille. Vihjailu voi pistää mielikuvituksen liikkeelle, mutta ei unohdeta Hitchcockin pommivertausta: yllättävä räjähdys takaa 15 sekunnin shokin, mutta jos katsoja tietää, mitä on tulossa, hän kokee 15 minuuttia jännittävää odottelua. Killmonger on vähintään Man of Steelin kenraali Zodin tasolla. Kun heidän tragediansa tiivistetään tunteellisilla repliikeillä, se ruokkii mielikuvitusta.

Wakandan eliittijoukot ovat kaljuja mustia muijia, joita osuvasti verrataan Grace Jonesiin, joka teki lähtemättömän vaikutuksen parilla filmillä. Zoë Saldañan maalaaminen vihreäksi Guardians of the Galaxyissa on erikoista ja Lupita Nyong'o:n palkkaaminen oranssiksi mummoksi Star Warsiin on rikollista, kun kumpikin on harvinaisuus isossa liigassa jo omana itsenään. Black Panther tekee Oscar-palkitusta ja kuvankauniista Lupitasta salaisen agentin - ja heittää viereen Danai Guriran kenraali Justiinana ja Letitia Wrightin pirteänä keksijänä, jotta muistaisin vaihtaa tuijotuksen kohdetta. Sankari Chadwick Boseman ja konna Michael B. Jordan ovat päteviä kolleja, mutta puhun nyt eksoottisuudesta, joten tämä on parempi androgyyni repliikki: voisin tapetoida seinäni myös Klauena hihittelevän Andy Serkisin siunatulla peikkolärvillä. Hänenkin Star Wars -hahmonsa (Snoke) olisi triplasti jytkympi ilman tehosteita.

Karismakaartia tukee kylmien väreiden väärti tyyli, jossa yhdistyy rohkeasti hömppäsci-fi, afrikkalainen kulttuuri väreineen ja nylkytyksineen ja luonnolliset materiaalit. Mustuuden määrä sallii sävyerot, mikä pehmentää yksityiskohtia. Kapu Jenkkilän seikkailut olisi väärä aika mainita, että wakandalaiset todistavat henkilöllisyytensä venyttämällä huulta, tai että yksi maan heimoista imitoi apinoita uuga-buuga-tyyliin; tässä leffassa se nyt vain on niin, että huuleen mahtuu discovalo ja itsepäisen maskuliininen heimo ihailee paikallisia petoja.

Tarinaongelmat eivät ole muuta Marvel-tasoa jyrkempiä ja itsevarmuus ja itsenäisyys ovat suhteellisen kovia saavutuksia. Veikkasin, että leffa yritetään myydä Infinity War -kytköksillä ja Wakandaan päätyneellä Winter Soldierilla, mutta niin ei käy. Martin Freeman on mukana kiintiövalkoisena, joka tukee tarinaa Wakandan kansainvälistymisestä tulematta tielle. Akkavalta tulee siinä mielessä, että samaistuin eniten heihin eli kuninkaan tukijoukkoihin, kun taas satunnaisesti valikoituneissa esimerkkielokuvissa Blade ja Spawn sankari on itsestäänselvästi pääasia.