Koeta pysyä mukana. Supersotilas Takeshi Kovacs poukkoili planeettojen ja ruumiiden välillä, kunnes hän ryhtyi kapinalliseksi. 250 vuotta myöhemmin pohatta asentaa hänet uuteen ruhoon, jotta hän ratkaisisi kiusallisen mysteerin. Pohatta vaikuttaa paukauttaneen aivonsa pihalle, mutta varmuuskopio vakuuttaa, ettei se voi olla totta. Aikansa dokattuaan elämään kyllästynyt Takeshi hyväksyy keikan mielikuvitusystävänsä tsempattua. Murhatutkimus matelee, mutta Takeshi oppii lisää rikkaista perkeleistä ja ajautuu vaikeuksiin jo siksi, että uudella ruumiilla on historia. Takeshi näyttää nykyään ruotsalaiselta todellisuudessa ja virtuaalimaailmoissa, mutta takaumissa hän on aasialainen ja takaumia riittää, jotta ymmärtäisimme lopulta, mistä sarja kertoo. Palapelimäisen kerronnan ystävä saa kyytiä koko rahalla.

Teemoista kertoo paljon se (ei-järin-yleispätevä) repliikki, jonka mukaan "kuolet sankarina tai elät nähdäksesi, kuinka muutut roistoksi". Raha on valtaa ja valta korruptoi. Tänään voimme uneksia, että maailma muuttuu, kun kuolleen kitupiikin imperiumi pirstaloituu perijöille. Kun kuolemattomuus keksitään, miljardööri on jumala - erään hahmon mukaan kirjaimellisesti. Kroisosten tönöt nousevat Blade Runner -kaupunkien ja pilvien yläpuolelle, jossa kelpaa puuhastella, kun vaikutusvalta on kypsynyt vuosisatoja. Kaikkivoivalla on tylsää. Ruumiiden tuhoaminen seksin ja väkivallan merkeissä on pientä, jos uhrille ostaa uuden, mutta jaksaako niitä kaiken maailman pulliaisille ostaa? Kauan sitten Kovacs koetti estää tällaisen kehityksen.

Hengästyttävän ruuhkainen tarina on kerronnallisesti tyydyttävä ainakin siksi, että kärryillä pysyminen tuntuu saavutukselta: pakara ja pussit käyvät heti ilmassa, jos mieli harhailee. Hahmoa saattaa tulkita useampi näyttelijä ja muutama näyttelijä tulkitsee useampaa hahmoa ja jotkut ruumiit voivat muuttaa muotoaan, vaikka VR-avatarit ovat kiinteitä, yleensä - pimpeli pom. Satunnaisten ninjojen ja mutanttien hyökkäys teki minusta hieman epätoivoisen, mutta sarja tiedosti sen ja korjasi kurssin keskittymällä pitkään yhteen asiaan. Palapeli on pääpiirtein ehyt. Kausi ihailtavasti kertoo itsenäisen tarinan. Kun kortit ovat pöydässä, luonnostellut elementit on mahdollista tunnistaa, mutta maailmanrakennus on niin innokasta, että nipottaminen tuntuu kusiaispesän arkkitehtuuristen ratkaisujen morkkaamiselta.

Yksi asia on vinossa useimmissa tarinoissa, joissa tiede sallii lisäelämät. Tohtori Kärpänen kysyi teleporttauksen jälkeen, onko hän vain tietokoneen tulkinta tohtorista, mutta yleensä nimenomaan tieteistarinat olettavat tajunnan olevan maagisesti vaeltava sielu. En niele sitä teoriaa huviksenikaan, että voin siirtyä USB-tikulla uuteen ruumiiseen. Vaikka biologinen mieleni kopioitaisiin täydellisesti ja kopio ansaitsisi ihmisoikeudet, minä olen yhä sarja kemiallisia tragedioita vanhassa paksussa päässäni, tai kuollut, jos kopiointi minut tappoi. Jos tajunta tai sielu siirtyy raa'an datan mukana, Jeesuskin on sci-fiä. Altered Carbon väistää isoimman ongelman mainitsemalla, että nuorista ihmisistä tehdään kyborgeja: he ovat USB-tikkuja ensimmäisessäkin täyspitkässä elämässään. Yhtä kaikki toivoin raskaampaa filosofiaa, kun hahmot monistivat itseään ja pohtivat uskontojensa vaatimuksia.

Vastoin aikuisten sääntöjä julistin Westworldin parhaaksi näkemäkseni tv-sarjaksi välittömästi. Westworld pisti ajattelemaan kuin romaani - vaikka se on tv-sarja! On mistä pudota, joten se on kehu, että Altered Carbon on kaikin puolin kehnompi Westworld. Tulevaisuudenvisio on rikas ja villi, vaikka joskus mielessä käy Blade Runnerin sijaan Juokse tai kuole, eli värikäs ja itsetietoinen roskaleffa. Tulevaisuuden elämänmuodot kuten joviaali tekoälyhotelli kiehtovat hömppänä; vaikka Westworld tarjosi paksua ja syvästi vertauskuvallista eksentrisyyttä. On lupa repiä rintakehä auki ja näyttää kikkeli, mutta sarja ei turvaudu näihin stuntteihin koko ajan, vaan ne kohtuufiksusti tukevat tarinaa lihan heikentyneestä arvosta. Mukana on enemmän tunnetta kuin puunaama-alku antaa ymmärtää, mutta se on pieni pettymys, ettei tarina huipenna pervoimpia ja julmimpia käänteitään rehdillä melodraamalla, mikä on hömpälle takaamani tilaisuus yltää viiteen tähteen.