Kapteeni Kalsari: Elokuva
Ensi-ilta: | 23.10.2017 |
Genre: | Animaatio, Komedia, Lasten |
Ikäraja: | 7 |
Absurdi perusidea takaa muutamat naurut, mutta odotin enemmän DreamWorksilta, jonka identiteettiin mielipuolinen anarkia kuuluu. Se on hauskaa, että viuhahtaja vain luulee olevansa supersankari ja se on standardienmukaista, että hän vahingossa onnistuu. Itsehillintää ei esiinny, joten Kapteenista tulee melkeinpä sama Teräsmies, joka esiteltiin poikien "liioitelluissa" fantasioissa. Ja sitten puhdas superkonna tunkee esiin vain koska. Idean ollessa se, että hassunniminen professori tahtoo kostaa huumorintajuisille, hahmon itsestäänselvästi pitäisi olla rehtorin vanha tuttu, jolla kilahtaa, eikä keskiaikaisia aseita laukusta vetelevä psykopaatti, joka avoimesti puhuu pahuudesta. Itsestäänselvyys on vahva sana. Jos lapsilta yritetään riistää huumorintaju ja rehtorin kalsarifetissi on enimmän aikaa salassa pysyvä asia, loppuratkaisu on mikä? Väärin. Leffa unohtaa nimensäkin käsitellessään tuskallisen tylsää konnaa.
Lastenkirjaan perustuva teos saattaa upota mm. koulun aloittaneisiin. Siltä pohjalta, että lainaan sukulaislapsille animaatioita, jotka olen ostanut itselleni, arvioin kohderyhmän olevan rajoitettu. Pieruhuumori ja vilkkuvat värit ovat äkkiä ajateltuna pienimpiä kikatuttavaa kamaa, mutta kun hassut pojat toteuttavat itseään hakkeroimalla luokkatoverin luoman robottivessanpöntön, kuka samaistuu? Tavallisen pytyn miinoittaminen olisi osuvampaa. Nautin riittävän kärkevästä psykoottisuudesta, mutta silloinkin kohokohta on usein todellisuuteen ankkuroitu. Esimerkki: tuhatta ja sataa kiitävä megapässi muistaa olevansa rehtori.
Kapteeni on hauska vain koska reksi on huomattavasti hauskempi. Sääli, ettei jumissa olevaa ukkoa nähdä sen vertaa, että solmujen avautuminen olisi tarina. Kihtinen mies nauttii hihitellen epäreiluudestaan ja animaattori nauttii yksinkertaisen kasvoanimaation rajojen hakemisesta. Tämä on kokeellinen pienen budjetin työ ja tavallaan koe onnistui. Silmät ovat kaksiulotteisia nappeja ja jälki on suurpiirteistä, mutta animaatio tämä on, eikä yritys keksiä todellisuus uudestaan. Hampaat esimerkiksi muuttuvat teräviksi hahmon raivotessa. Mikäli tarina olisi hallitumpi, väittäisin tasaisen pirteän komedian olevan tyylikkäämpi kuin latteat Itse ilkimykset ja ne Pixar-leffat, joissa kumiankat kaakattavat fotorealistisissa maisemissa. Mutta kyllä jopa Kunnon dinosauruksen mauttomuus on mielenkiintoisempaa kuin sci-fi-vessanpönttö, jonka sisällä on komentokeskuskin, jos niin sovitaan.
Kestoa on 75 minuuttia ja tekstit. Jos tämä johtuu budjetista, koe epäonnistui: perusidea ansaitsee enemmän. Näen sieluni silmin millainen olisi Jack Blackin tähdittämä näytelty versio, jossa hypnoosi on epäuskottavin oikeasti tapahtuva asia; se olisi taidetta, jos Black ja ohjaaja tekisivät kaikkensa pitääkseen tunnelmat harmittomina, vaikka Kapteenilla on karvoja ja kumpu. Tarjottu teos selkeästi vaihtaa visuaalista tyyliä, kun kertojina toimivat pojat vain fantasioivat, mutta sitten sama esitetään normaalilla tyylillä. Viimeinen niitti on se, kun leffa vitsailee, ettei se budjetti- ja ikärajasyistä voi näyttää toimintaa, jonka se näyttää.
Hain tarina. Turbo. Ohjaajaksi ylennyt taiteilija David Soreno osaa jotakin, mutta pistäisin hänet paskartelemaan lyhytelokuvia, kunnes hän oppii kertomaan tarinan.
Keskustelut (4 viestiä)
03.11.2017 klo 11.52 9
03.11.2017 klo 21.19 2
04.11.2017 klo 18.01 6
05.11.2017 klo 02.04 1