Rendel on perinteinen kotimainen elokuva, eli 30 vuotta kehitystä jäljessä. Vuonna 2019 Rendelistä inspiroitunut Timo Purtonen ohjaa Lepakkojätkän?

Junttien kiroilussa on viehätyksensä; samoin tunteville takaan, ettei Rendel ole kaikkien aikojen surkein supersankarielokuva. Vaikea moista on nimetä. Talkoo-Rendel tarjoaa selkeämpää toimintaa kuin 100 miljoonan dollarin Catwoman. Kun korkeakontrastinen tyyli kimaltelee, en kiellä mikkeliläisiä palvomasta uutta kulttiklassikkoa, vaikka tunnen, että tällä tasolla taiteen kaikki arvo kumpuaa surkeudesta. Catwoman syövytti työmuistiin Oscar-palkitut S/M-tissit. Rendeliä vastustava basisti huvittaa, mutta jättää nälän: voi jospa muihin rooleihin olisi saatu Ismo Leikola ja "Bull" Mentula... Leffoista kehnoin on mitäänsanomaton. Rendel on saavutusta lähellä.

Rendel on mykkä musta ninja, joka hakkaa konnia hylätyissä varastorakennuksissa. Häpeän mustia ninjoja meidän leluestetiikkaan jämähtäneiden pikkupoikien puolesta. Mortal Kombatin Noob Saibot on vitsi tyyliin Iraj Nenotlep. G.I. Joen Snake Eyes on musta ninja, koska se oli halvin tapa tehdä lelu. Silti ninjat nousevat kroonisesta sieluttomuudesta kärsivien suosikeiksi: tää tyhjä astia hakkaa kaikki - samaistun! Etukäteen pohdin, perustuuko Rendel Spawniin, joka debytoi, kun olin ohjaajan kanssa teini, mutta tirehtööri vaikuttaa vain vilkaisseen Spawnin kantta ja poistaneen värit.

Basistin pahan isän rokotejuonia käsitellään lähinnä alkuteksteissä. Farmaseuttipsykot teurastavat sivullisia huvikseen, eikä poliisia ole keksitty, joten: Rendel. Leffa olisi puolet lyhyempi, jos basisti ja raju roudari ymmärtäisivät olevansa loppuvastuksia kätyreidensä kaaduttua. Naurettavassa eli piristävässä montaasissa esitellään lisää konnia: julmin setä on kahlittu seinään ilmeisesti omasta vaatimuksestaan. Rendel mätkii, mätkii.

Sankarin kliseinen syntytarina on omaperäisen epädramaattinen sekavasta ja pitkitetystä takaumarakenteesta johtuen. Takaumien sekunda-leikolalla ei ole tuntuvaa yhteyttä teinifantasian ja keski-iän kriisin komboon, joka hänestä tulee. Perinteisesti naamio repeää tai sankari riisuu sen haukkoakseen happea, mutta leffan "omat ideat" riistävät Rendeliltä kaiken inhimillisyyden. Sen ymmärtää, jos vaikkapa Shazamin kirjoittaja ei saa satua kohdilleen - Shazam on aikuiseksi sankariksi muuttuva pikkupoika -, mutta ninjafantasian lypsäminen ei voi olla näin vaikeaa. Rendelin pitäisi perustua omaan mainoskampanjaansa, johon kuuluu kondomeja ja traktori. Lähtisitkö katsomaan piraattikopio-pätmäniä, joka vetää pillurallia traktorilla Mikkelissä? Niinpä.

"Suolaista & makeaa" on käsite ja kylpysuola on keksitty, mutta kylmäsuolattu sokerisaippua floppasi. Sadismi, sarkasmi ja savolaisuus on vastaava yhdistelmä: tyylit tulevat toistensa tielle. Rendel haluaa provosoida kuin Van Dammen vanhat filmit, mutta pallit eivät riitä, eikä uhreissa tarvittavaa uskottavuutta olisikaan. Kun tästä siirrytään hupsuun silmienpyörittelyyn ja keskikaljamölinään, joku väittää leffaa itsetietoiseksi, vaikka kyseessä on lähinnä perisuomalaista oman olemassaolon anteeksipyytelyä: ei myö tosissaan. Rendelin melodramaattiset poseeraukset ovat rehtiä fiilistelyä sarjakuvafanilta, mutta naamion takana vaikuttaa kyräilevän vain fiilistelijä itse.

Ohjaaja keksi Rendelin nuorena. Lainaus lehdistömateriaalista: "olisiko vuosi sitten kukaan uskonut, että Cannesiin ajetaan Rendel-traktorilla, ja että Rendel-paristot, -taskulamput sekä -muistitikut koreilevat kauppojen hyllyillä". Jos projektia pitää verrata omaan nuoruuden harhaan, en muistele surkeita tarinoitani, vaan sitä, kun suunnittelin (nimesin) oman pelikonsolin ja piirtelin kymmeniä mainoslehtisiä. Imekää pamppua, Super Nintendon omistajat: JTPlayMachine on tehokkaampi ja sille tulee kaikki pelit ja Legends of Monsters Dragon!


Uutta: videoarvostelu.