Ja sitten jotakin muuta. Darren Aronofskyn mother! kertoo kaiken kaikesta unilogiikalla. Leffa muuttuu ajanvietteestä kuolinsyyksesi, jos yrität jaksaa loppuun avaamatta vertauksia. Teos kiinnostaa kriitikkojen kavereita, mutta huomioi myös Cinemascore F. Cinemascore kysyy, mitä miettivät ensi-iltaan vaivautuneet oikeat ihmiset ja F on harvinainen minimiarvosana. Siihen ovat kyenneet mm. Solariksen turhantärkeä uusi versio, huumorintajua loukkaava Disaster Movie ja huonoudellaan kulttisuosioon noussut The Wicker Man -kierrätys.

Tavallaan mOther! kertoo kirjailijasta, joka ilahtuu kutsumattomista vieraista, ja pikkuvaimosta, joka ei ilahdu. Vaihtelu saattaa antaa herralle inspiraatiota, mutta rouva tahtoisi vain remontoida rauhassa pariskunnan kartanoa. Ovatko tunkeilijat tuhannesta filmistä tuttuja mystisiä konnia? Kyllä ja eivät. Onko tämä kauhujännäri? Ei mutta toki. Olennaisin kysymys ei ole se, mistä elokuva oikeasti kertoo, vaan se, että miksi hemmetissä. Anarkistisen harhaoppinen uskonnollinen taso on selkeä (Aronofskyn iskiessä silmää koko ajan), mutta tämä mielipide vie meidät vasta puoliväliin: vertauskuva vaikuttaa vertauskuvalta jostakin muusta. Jos niin voi sanoa.

Koetan keksiä yksinkertaisen esimerkin "tuplavertauksesta". Mies juoksee karkuun majavaa. Jos oivalsit, että edellinen lause on tarina homosta, joka ei ole sinut itsensä kanssa ja erilaisuudelle sokean yhteiskunnan aggressiivisesta painostuksesta ja toki myös luonnosta etääntyneistä ihmisistä ja toisaalta arkkitehtifobiasta, olet Aronofskyn kohdeyleisöä.

Hukuttuani räkään Wonder Womanin näytöksessä, olen ollut neuroottisen itsetietoinen korvalehden hipelöijä nimenomaan leffateatterissa, kunnes tarina tempaisee mukaan. mothEr! ei tempaissut alussa, koska pinnallisin eli draamaa muistuttava taso on liian pinnallinen. Vertauksia pohdin motivoituneena, mutta jos Jennifer Lawrencen ja Javier Bardemin hahmojen suhde olisi välittömästi uskottava ja puhutteleva, pääasiallinen huomio ei olisi piilomerkityksissä (ja korvassa) ja kokonaisuuden avautuminen saattaisi kouraista aivan eri lailla.

Samaistuin lopulta pirun rasittavien ihmisten seurassa ahdistuvaan vaimoon ja värisin, kun Aronofsky takoi naamaani lapiolla hysteerisenä, joten kaikki on hyvin? Juu tai ei. Noah ja motHer! olisivat mestariteoksia, jos Aronofsky tarjoaisi teemojen ja symboliikan vyöryn kylkeen yhtä ehyen näkökulman kuin tapauksessa Black Swan. Tämä on vitsi, tai tragikoominen tosiasia: mies ja vaimo koostuvat luonteenpiirteistä, joihin samaistumisen pitäisi olla helppoa minulle, joten selvästikään Aronofsky ei saavuttanut kaikkea potentiaalia. Perinteinen laatuleffa tuntuu hyvältä ja yllättää oivalluksilla. Tämä toimii täsmälleen päinvastoin.

Lawrencen lahjakas naama on kiinni kamerassa. Aronofskyn mukaan musiikkia ei siksi tarvita ja totisesti hän ja Lawrence nousevat kappaleen Lux Aeterna tasolle omalla osaamisellaan. Mutta pääsisivätkö he pidemmälle sen kanssa? Jos Aronofskyn tyylivalinnat tuntuvat moitteettomilta, hyvä. Minä tuumin, että koska Aronofsky ei ole luomassa puhdasta teosta itselleen, vaan hän haluaa kusettaa, voisi kliseisen manipuloiva musiikki auttaa vääristelemään signaaleja: itsehillintä on turhaa oopperamaista melodraamaa väsätessä. Liian itsevarmat taiteilijat katoavat toisinaan suoleensa, vaikkei osaamisessa olisi puutteita. Aronofsky oireilee, mutta jo se on kiinnostavampaa kuin taide keskimäärin.

Arpomasi vastaukset kertovat yhtä paljon elämänkatsomuksestasi kuin Aronofskyn sellaisesta, ellet lähde tekemään oppineita arvauksia siitä, minkälainen henkilökohtainen manifesti tämä voi olla. Tulkintasi voivat olla selkeitä, tai tunnetiloja. Voit nauraa epäuskoisena tai leffaa kunnioittaen. Saat kiroilla tai haukkoa henkeä. Haukottelu on ymmärrettävä reaktio, vaikka sisäistäisit perusteet hyvin. Itsetyytyväinen tyhjäkäynti saa minut pelkäämään toista katselukertaa, mutta eiköhän sekin ole vaivan väärti, sillä tämänhetkiset tulkintani muutamasta yksityiskohdasta ovat liian yleispäteviä, jotta osaisin kylpeä omassa omahyväisyydessä. motheR! on habanerohaaste mielelle ja sielulle.