Tuorein sisältö

Se

Ensi-ilta: 08.09.2017
Genre: Draama, Kauhu, Komedia
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

07.09.2017 klo 23.00 | Luettu: 33826 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jos elokuvasta Se (It) poistettaisiin äärimmäisen vittumainen, muotoa muuttava tappajapelle helvetistä, leffa edustaisi samaa tasoa kuin 80-luvun klassinen teinidraama Stand by Me. Se pelle saattaa aiheuttaa painajaisia tai hyvät, hapanimelät naurut riippuen maustasi, turtuneisuudestasi ja sielustasi. Päähenkilöillä on vaikeaa, koska kiusaajat ovat psykopaatteja ja aikuiset passiivis-aggressiivista limaa. Tarvitsin yhden silmäyksen kiusaajiin ja pidin heitä pelleä ahdistavampana uhkana. Elokuva provosoi vääryyksillä ja särkee sydämen - ja sitten se saatanan pelle tulee vielä ulisemaan ja sen suu räjähtää silppuriksi tai jotakin! Tässä maailmassa traumatisoituneiden lasten painajaisetkin ovat totta. Liioittelu menee räikeästi komedian puolelle, mikä on tarkoituksellista ja merkityksiltään rikasta. Kävin läpi koko tunneskaalan filmin kärjistäessä ja purkaessa teemojaan. Sana katarsis on keksitty tällaista teatteria kuvaamaan.

Maailman pahuutta vastaan ei voi taistella - ei todella -, joten tavallaan lapsia syövä Hermanni on lohdullisen selkeä uhka. Pennywise on sen nimi, kun se on suosimassaan muodossa, mutta se voi olla mitä vain ja se pyrkii panostamaan taiteeseensa. Tempaukset jättävät luusereiksi kutsutut lapset epäuskoisiksi. He pelaavat yhteen jo koulukiusaajista johtuen, joten lopulta Pennywise tulee puheeksi ja he ymmärtävät, kuinka se on terrorisoinut pitkään koko kaupunkia. Stephen Kingin romaanin hulluinta materiaalia ei hyödynnetä (ainakaan ennen jatko-osaa) ja pääpiirtein satu palailevasta pahuudesta on kulunut. Pennywise tietoisesti hyödyntää kliseitä, joten käsittääkseni katsojan on tarkoitus hykerrellä esimerkiksi kun ruudulle ilmestyy kornimpi hylätty aavetalo kuin Scooby-Doossa. Pennywise on johdonmukaisempi pelottelija kuin Freddy Krueger, joka on omia unelmiaan elävä tehostetaiteilija. Hirviö on luotu pitkälti visuaalisilla tempuilla, mutta Bill Skarsgårdin suorituksessa on hilpeitä ja hyytäviä tasoja, kun Pennywise malttaa rauhoittua.

Pennut ovat sympaattisia ja hauskoja ja heitä ei silkkihansikkain käsitellä. Heidän seksuaalisuuttaan sivutaan lähes ranskalaisesti. Näyttelijät reagoivat luontevasti vaihtelevaan materiaaliin, jonka ohjaaja taitavasti tasapainottaa. Aikuiset eivät kauhuja näe? No, siivotaan ne silti leppoisan biisin tahtiin ikään kuin jeesaisimme kaveria, joka oksensi ensimmäisten kännien vuoksi. Ehkä useammat ajattelisivat samaa kuin minä tuosta näennäisen simppelistä hetkestä, jos kyse olisi isän aivoja lakaisevista sotalapsista. Olennaisin kama puhuttelee vaivatta, vaikka hahmoja on paljon. Jälkikäteen on vaikea eritellä heitä kummemmin kuin nimeämällä yksi änkyttäjäksi ja toinen moottoriturvaksi, mutta samaa voi sanoa useimmista aidoista koulukavereista.

Reagoituani yhteen shokkiin vain hymähdyksellä, sain kiinni ajatuksesta, josta kritiikki voi lähteä. Päähenkilöistä noin yksi (vapaavalintainen) oltaisiin voitu kirjoittaa pois. Muutama seinäruusu lisää uskottavuutta, kun porukka on kasassa, mutta turhan monen tyypin suhde Pennywiseen esitellään siihen nähden, mitä alustuksella saavutetaan. Väittääkseni ohjaajan ja näyttelijöiden energia tasoittaa rosot. Toinen "läpi mennyt" elementti on kiusaajista pahimman näyttelijä, joka ei ole Stand by Me:n Kiefer Sutherlandia nähnytkään. Hahmon surkuhupaisuus on tarkoituksellista, mutta suoritus voisi olla hienostuneempi, joten sen arvo riippuu siitä, missä määrin ja millä tavalla katsoja luokittelee tämän mustaksi komediaksi. Minähän lätkäisen parhaat pisteet nykyään lähinnä leffoille, joiden naurettavuuden tulkitsen tahalliseksi. Tässä ei sentään ole piereskelevää sikaa tai ruumista.

Entäs jatko-osa? Olisin katsonut tämänkin heti uudestaan. "James Bond will return" -tasoinen tekstivihje jatkosta irrotti ties kuinka monennet kylmät väreet siksi, ettei jatkoa tarvita, vaikka se toki kelpaa. Paksu romaani on jaettu kahtia, mutta elokuva kertoo kokonaisen tarinan varttumisesta, ystävyydestä, pelosta ja muusta kunnioittaen yhden tiketin ostanutta ummikkoa. Leffan ollessa vuoden kärkeä tällaisenaan, maininta puolivälin saavuttamisesta on kuin lehdistötiedote Jeesuksen toisesta tulemisesta. Aikuiset hahmot eivät juuri ymmärrystä saa, joten "pelottava" avoimeksi jäävä kysymys on se, miltä päähenkilöt tuntuvat vuosikymmenten päästä. Tahdon pillittää hahmonkehitykselle: pelle on vain ratas koneistossa.

Veikkaan tämän tehneen suuremman vaikutuksen kuin Stand by Me ja Painajainen Elm Streetillä tekivät, kun katsoin ne nuorena. Tämä on ne yhdessä. Stranger Things on mainio pastissi? Tämä on aito asia.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Wintersun - The Fore... Billy Lynn's Long Ha... >

Keskustelut (11 viestiä)

Kirpputori

08.09.2017 klo 12.52 5 tykkää tästä

No perkele pitää kai sitten ensimmäisen kerran tällä vuosikymmenellä käydä leffassa.
lainaa
Daaa

08.09.2017 klo 13.28 5 tykkää tästä

Nyt on varmasti jäätävän kova leffa, kun saanut kyseiseltä arvostelijalta 5 tähteä. Ajattelin kyseisen leffan käydä katsomassa ja näiden 5 tähden ja muiden kelpoarvioiden 3-4 tähteä... Tämähän on suorastaan pakko nähdä, vaikkei olisi kauhuleffojen suurkuluttaja.
lainaa
rjcjcbd

08.09.2017 klo 17.17 2 tykkää tästä

tulevatkohan pellepellet taas kaduille kiusaamaan ja pahoinpitelemään ihmisiä
lainaa
Duvell

08.09.2017 klo 22.08 3 tykkää tästä

Mieluisa pätkä oli, vaikkakin kirjan lukeneena jäin kaipaamaan monia, ainakin omasta mielestä, hienoja kohtauksia. Enkä edes tarkoita kersojen "sitä" kohtausta, sillä porukan hahmojen väliselle tunnesiteelle annettiin ilman sitäkin tarpeeksi merkkejä. Mutta toisaalta on virkistävää nähdä myös toisenlaista näkökulmaa alkuperäiseen verrattuna. Kokonaisuudessaan miellyttävin leffa pitkään aikaan.
lainaa
HyväArvostelu5

09.09.2017 klo 12.04 4 tykkää tästä

Helvetin hyvä oli! Ja voin sanoa että kyllä pelotti. Silloin kauhu elokuva on onnistunut. Lapsi näyttelijät oli mahtavia. Annan myös 5/5.
lainaa
CharlesBronson

09.09.2017 klo 19.45 7 tykkää tästä

rjcjcbd kirjoitti:
tulevatkohan pellepellet taas kaduille kiusaamaan ja pahoinpitelemään ihmisiä

Eiköhän ne pellet taas aktivoidu, käyttävät nimeä Loldiers of Odin.
lainaa
Veera

09.09.2017 klo 23.32 1 tykkää tästä

-jos tää leffa ois näytetty vuos sit, kun oli se pelle-epidemia, niin sillon ois ollu hevetin huono hetki näyttää toi leffaa teattereissa :D mutta käyn kattoo ton leffan 2 päivän päästä eli maanantaina! En malta oottaa!
lainaa
vpnpibgnpewh

10.09.2017 klo 00.06 2 tykkää tästä

Ei tainnut olla ihan Loldiers, kun niitä oli pitkin Amerikan ja Euroopan mannerta. Jotkut öisin kulkivat (lelu?)pyssyt ja puukot kädessä ajaen lapsiakin takaa.

Paitsi tietty jos Loldiers on kaksinaamainen yritys joka toisaalta yrittää olla suvaitsevaisuuden leikkikerho ja sitten yöisin päästävät Sen irti. Ja matkustavat vielä joka mantereelle
lainaa
korppi

17.09.2017 klo 02.30 1 tykkää tästä

Tulin juuri katsomasta leffaa yönäytöksestä ja täytyy kyllä sanoa, että Peltosen arvostelu osuu hienosti kohdalleen! Omasta mielestäni myös 5/5.

Parasta leffassa oli Pennywisen ohella seurata hienojen lapsihahmojen välistä toimivaa kemiaa ja kasvukipuja julmassa isottelijoiden maailmassa. Tulkoon Chapter 2.
lainaa
Harmi

14.10.2017 klo 23.35 1 tykkää tästä

En tiedä, olenko katsonut liikaa kauhuleffoja vai mikä mättää, mutta en pelästynyt/pelännyt KERTAAKAAN koko leffan aikana. harmi sinänsä, olishan se ollut kiva että edes pientä jännitystä olis tullut. Annan kuitenkin 4/5.
lainaa
skeidaa

14.07.2018 klo 14.36

Teineille tai täysin aivottomille (amerikkalaisille) aikuisille suunattu lapsellinen satu, joka ei tee yhtään oikeutta kyseiselle kirjalle. Dialogi on surkeaa ja henkilöhahmot epäuskottavia.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova