Wintersun: The Forest Seasons
Kotimainen Wintersun vaikuttaa tulleen tunnetuksi kaikesta muusta kuin itse musiikista. Vuosituhannen alkupuolella käynnistyneelle uralle kun ei ole mahtunut kahta studioalbumia enempää, mutta sen vastapainoksi bändi ja erityisesti sen johtohahmo Jari Mäenpää ovat olleet julkisuudessa täysin muista syistä. Ja paikoitellen meininki on ollut kuin parhaastakin saippuasarjasta, siitä ovat pitäneet huolen vuosikausien tuotantovaikeudet, aiheeseen liittyvät katkerat tilitykset sosiaalisessa mediassa, myyttisiin mittasuhteisiin kasvaneet odotukset Time II -albumista sekä viimeisimpänä valokiilaan noussut joukkorahoituskampanja, jonka tuotoilla on tarkoitus kustantaa yhtyeelle ikioma studio saunoineen päivineen. Jälkimmäisen kylkiäisenä päästiin kuitenkin jälleen itse asiaan, sillä rahoituskampanjan lopputuotteena päivänvalon näkee yhtyeen kolmas täyspitkä, joka kantaa nimeä The Forest Seasons.
Vaan olipa yhtyeen ulkomusiikillista touhuista mitä mieltä tahansa, on Wintersun ansainnut paikkansa yhtenä kotimaisen metallimusiikin huippunimistä. Sen verran kovatasoisia ovat bändin aiemmat studioalbumit olleet, että ryhmän surkuhupaisat touhut voi suosiolla jättää omaan arvoonsa ja keskittää huomionsa musiikillisiin ansioihin. The Forest Seasons on selkeää jatkumoa Time I -albumille ja se seuraa edeltäjänsä jalanjäljissä monessa asiassa. Materiaalin sydämenä sykkii edelleen melodinen kuolonmetalli, jota kuorrutetaan mahtipontisilla, monikerroksisilla sävellyksillä sekä runsailla orkestraatiosovituksilla. Albumin kokonaisuudessaan säveltänyt Mäenpään taikoo ilmoille niin runsaan kokonaisuuden, että miehen vision äärellä heikompaa hirvittää. Kaikkea ei voi millään prosessoida yhden kuuntelukerran aikana.
Albumin äänimaailman suuruudenhulluuden voittaa vain sen kunnianhimoinen konsepti, joka lainaa ideansa Vivaldin teoksesta Neljä Vuodenaikaa. Teemaan sopien The Forest Seasons koostuu neljästä kappaleesta, joista jokainen kuvaa yhtä vuodenaikaa hakien näistä myös aiheeseen sopivaa tunnelmaa: esimerkiksi Awaken From the Dark Slumber (Spring) kasvaa kestonsa aikana eloon kuin keväinen metsämaisema ja syksyn synkkyyttä uhkuva Eternal Darkness (Autumn) käsittelee saapuvan pimeyden tunnelmia mustan metallin keinoin. Jokaisen kokonaisuuden rakenteluun käytetään runsaasti aikaa, sillä albumi kellottaa yli 50 minuuttia.
Kiinnostavasta konseptista sekä massiivisista sävellyksistä huolimatta The Forest Seasons ei nouse yhtyeen aiempien levyjen tasolle. Vaikka albumi on ääriään myöten täynnä monenlaista kiinnostavaa kuultavaa, ei levyn ydin vakuuta. Jokaiseen kappaleeseen on kyllä istutettu jokin tarttuva koukku esimerkiksi upeiden laulumelodioiden muodossa, mutta näitä huippuhetkiä ei ole riittävästi. Jos vertailukohdaksi otetaan edellisen albumin tykkiraita Sons of Winter and Stars, huomaa kyseiseen biisiin mahtuvan enemmän muistettavaa kuin bändin uutukaiseen kokonaisuudessaan. Tästä syystä levyn sisältö tuntuu paikoitellen turhan venytetyltä eikä pitkille kappaleille löydy perusteita. Aivan kuin Mäenpää olisi pihistellyt sävellyksiään, sillä aiemmin mies on kehuskellut materiaalia löytyvän pöytälaatikosta useiden levyjen tarpeisiin.
Ei The Forest Seasons silti huono albumi ole, mutta Wintersunin kovatasoisessa tuotannossa se ei erotu edukseen. Tästäkin huolimatta värikkäät ja monipuoliset kappaleet takaavat sen, että niiden massiivisuuden kyytiin hyppää mielellään, sillä näin kunnianhimoinen musiikki on kiinnostavaa kuunneltavaa, vaikka niitä tajuntaan uppoavia täsmäiskuja ei koko ajan tarjolla olekaan. Harva metalliryhmä takoo metalliaan vastaavanlaisella monipuolisuudella ja Mäenpää kyky luoda viihdyttävää musiikkia on pienestä hapuilusta huolimatta edelleen omaa luokkaansa. Toivottavasti seuraavaa albumia ei tarvitse odottaa vuosikausia.
Vaan olipa yhtyeen ulkomusiikillista touhuista mitä mieltä tahansa, on Wintersun ansainnut paikkansa yhtenä kotimaisen metallimusiikin huippunimistä. Sen verran kovatasoisia ovat bändin aiemmat studioalbumit olleet, että ryhmän surkuhupaisat touhut voi suosiolla jättää omaan arvoonsa ja keskittää huomionsa musiikillisiin ansioihin. The Forest Seasons on selkeää jatkumoa Time I -albumille ja se seuraa edeltäjänsä jalanjäljissä monessa asiassa. Materiaalin sydämenä sykkii edelleen melodinen kuolonmetalli, jota kuorrutetaan mahtipontisilla, monikerroksisilla sävellyksillä sekä runsailla orkestraatiosovituksilla. Albumin kokonaisuudessaan säveltänyt Mäenpään taikoo ilmoille niin runsaan kokonaisuuden, että miehen vision äärellä heikompaa hirvittää. Kaikkea ei voi millään prosessoida yhden kuuntelukerran aikana.
Albumin äänimaailman suuruudenhulluuden voittaa vain sen kunnianhimoinen konsepti, joka lainaa ideansa Vivaldin teoksesta Neljä Vuodenaikaa. Teemaan sopien The Forest Seasons koostuu neljästä kappaleesta, joista jokainen kuvaa yhtä vuodenaikaa hakien näistä myös aiheeseen sopivaa tunnelmaa: esimerkiksi Awaken From the Dark Slumber (Spring) kasvaa kestonsa aikana eloon kuin keväinen metsämaisema ja syksyn synkkyyttä uhkuva Eternal Darkness (Autumn) käsittelee saapuvan pimeyden tunnelmia mustan metallin keinoin. Jokaisen kokonaisuuden rakenteluun käytetään runsaasti aikaa, sillä albumi kellottaa yli 50 minuuttia.
Kiinnostavasta konseptista sekä massiivisista sävellyksistä huolimatta The Forest Seasons ei nouse yhtyeen aiempien levyjen tasolle. Vaikka albumi on ääriään myöten täynnä monenlaista kiinnostavaa kuultavaa, ei levyn ydin vakuuta. Jokaiseen kappaleeseen on kyllä istutettu jokin tarttuva koukku esimerkiksi upeiden laulumelodioiden muodossa, mutta näitä huippuhetkiä ei ole riittävästi. Jos vertailukohdaksi otetaan edellisen albumin tykkiraita Sons of Winter and Stars, huomaa kyseiseen biisiin mahtuvan enemmän muistettavaa kuin bändin uutukaiseen kokonaisuudessaan. Tästä syystä levyn sisältö tuntuu paikoitellen turhan venytetyltä eikä pitkille kappaleille löydy perusteita. Aivan kuin Mäenpää olisi pihistellyt sävellyksiään, sillä aiemmin mies on kehuskellut materiaalia löytyvän pöytälaatikosta useiden levyjen tarpeisiin.
Ei The Forest Seasons silti huono albumi ole, mutta Wintersunin kovatasoisessa tuotannossa se ei erotu edukseen. Tästäkin huolimatta värikkäät ja monipuoliset kappaleet takaavat sen, että niiden massiivisuuden kyytiin hyppää mielellään, sillä näin kunnianhimoinen musiikki on kiinnostavaa kuunneltavaa, vaikka niitä tajuntaan uppoavia täsmäiskuja ei koko ajan tarjolla olekaan. Harva metalliryhmä takoo metalliaan vastaavanlaisella monipuolisuudella ja Mäenpää kyky luoda viihdyttävää musiikkia on pienestä hapuilusta huolimatta edelleen omaa luokkaansa. Toivottavasti seuraavaa albumia ei tarvitse odottaa vuosikausia.
Keskustelut (5 viestiä)
07.09.2017 klo 15.22 2
Ehkäpä Jari on miettinyt tämänkin juuri näin.
07.09.2017 klo 15.27 2
08.09.2017 klo 00.10 5
12.09.2017 klo 22.54
14.09.2017 klo 21.24
Eka levy paras suoraviivaisuudellaan.