Yhdellä tapaa ajateltuna Valerian and the City of a Thousands Planets tavoittaa Star Wars -hengen tehokkaammin kuin alkuperäistrilogia. Valerian ja Laureline ovat avaruusagentteja, joita näyttelevät Dane DeHaan ja Cara Delevingne. Danea olen kuvaillut nilkiksi, kun hänen ilkikurista narttunaamaansa on hyödynnetty hämärissä rooleissa. Caraa olen kuvaillut lumoavaksi, kun hänen ilkikurista narttunaamaansa on hyödynnetty romantiikassa ja tehostesotkussa. Se on sama naama. Iso kangas sallii vertailla sitä, kuinka molemmat tuovat kalseuteen huumoria ja älyä supistamalla ilkeiden, tummien kulmien kehystämiä luomia, sekä huulia, joista ylempi työntyy molemmilla eteen leuan vetäytyessä. Valerian ja Laureline seurustelevat jo - joten missä pirussa kuppaa Han Solo?

"Tuhannen planeetan kaupunki" on alati laajentuva avaruusasema, joka kiersi ennen maapalloa. Aloitus kuljettaa meidät nykyhetkestä tulevaisuuteen paitsi selkeästi ja tehokkaasti, myös lämminhenkisesti, joten sitä oudompaa on muu kama. Valerianin ja Laurelinen ensimmäinen tehtävä on katastrofaalisen sekava. Avaruusmöröt tekevät kauppaa valopalloilla. Tori on toisessa ulottuvuudessa, joten torille soluttautuva Valerian törttöilee virtuaalivehkeiden kanssa vihreältä kankaalta haisevalla aavikolla ja läpinäkyvänä hologrammina siellä, minne kohtaus sijoittuu. Tai no, ei aivan. Kun Valerian on heijastettu toiseen todellisuuteen, hänet pyyhitään pois, jottei hän paljastu. Mutta hän paljastuu, joten hän juoksentelee kahdessa todellisuudessa, joista jomman kumman säännöt ovat voimassa. Lue tuo uudestaan. Kuvittele joka kolmannen sanan väliin sellainen repliikki kuin "jee teletappi - ei kun AARGH sen ihmissyöjämutsi", niin alat sisäistää leffan hengen.

Liittolaisille käy huonosti? He heh, ihan sama. Narttunaamat ovat yhtä kiinnostuneita sivullisista kuin Jaime ja Cersei Lannister. Keskenään he nahistelevat kuin sisarukset: he ovat nuoria, mutta toisensa he vaikuttavat tunteneen iäti, eikä suhde selvästikään ole katkeamassa, vaikka se koostuisi myrkyllisestä piikittelystä.

Asemalle päädyttyämme korkea-arvoinen ihminen kidnapataan, joten hösöhösö. Tarinan pääpiirteet sisäistin. Asemalla on meneillään mysteeri. Lainvalvojat tutkivat. Lopulta selitetään, mistä oli kyse ja epäselvyyksiä ei jää. Outoa on se, että selitystä odotellessa aseman esittely tuntuu olevan ainoa tavoite. Sankarit ajautuvat satunnaisiin hassutuksiin pelastaakseen toisensa. Onko peli menetetty, jos galaksin ykkösagentti Valerian katoaa?! No, there is another. Laureline käy työntämänsä päänsä tähtipölymedusan pyllyyn, jotta hän tietäisi, minne mennä. Siihen paloikin taas 20 minuuttia.

Leffa harjoittaa Tähtien sodan esiosien estetiikkaa ja tekee vastaavan vaikutuksen hetkittäin yritteliäisyyden ja kehittyneen tekniikan vuoksi, mutta tarina unohtui. Avatar on inspiraation lähde ohjaaja Luc Bessonin mukaan, mutta Avatar panosti ihmeiden uskottavuuteen. Kun tuhat ihmettä luetellaan, hienotkin vain vertautuvat muistoihin: tärkein kansa on Avatarin ja Prometheuksen otusten välimuoto ja toiset näyttävät Aku Ankalta ja norsun penikseltä. Jäykät ja sketsimäiset ihmiset eivät suhtaudu örkkeihin tasa-arvoisesti. Ensimmäinen oppimamme asia sivujuonta hallitsevasta väestä on se, että kyttä saa ampua heidän päänsä irti. Sankarien kylmyyden korostaminen vaikuttaa tavoitteelta.


Bessonin The Fifth Element -97 ja Wachowskien Speed Racer -09 olivat eeppisiä eritoten uusina, joten kumpi sattuu enemmän, Valerian vai Nouseva Jupiter? Ehkä 20 vuoden alamäki on helpompi hyväksyä kuin Wachowskien mahalasku. Besson toteuttaa useamman visuaalisen idean selkeästi, mutta kumpikin avaruusooppera on varoittava esimerkki siitä, miten hankalaa on tietoisesti pyrkiä "kauniiseen kaaokseen". Tarttumapinta jää vähäiseksi, kun jo päähenkilöiden asenneongelmat vesittävät woo-hoo-fiilikset ja taikasääntöjä temmotaan tyhjästä. Anakin Skywalker vaikutti nauttivan osaamisestaan ja hänen ylimielisyytensä oli tarina; narttukaksoset ja siivoojaprinsessan kanssa ilmassa hiihtävä ihmissusi eivät puhuttelevasti janoa mitään.

Valerianissa tulee puheeksi sukupuoli-identiteetti, joten ei ole täysin asiatonta tuumia, että Dane ja Cara ovat ainoa keksimäni näyttelijäpari, jotka voisivat näytellä yhdessä yhtä transhenkilöä "ennen ja jälkeen" -hengessä. Lana Wachowski ei ole narttu, mutta hänen tulkitsijansa tarvitsisi ilmeeseen oveluutta? Lana on 179-senttinen. Dane ja Cara ovat molemmat 173. No, ehkei arvostelua ole järkevää venyttää loppuillan googletuksilla.