Homo Sensorium on ihminen, jolla on telepaattinen yhteys lähipiiriin. Joku korvatöpseli mahdollistaa saman pian. Netflix olettaa, että huippukalliin tieteissarjan Sense8:n fanit ovat edelläkävijöitä? Kirjoitin itse uutisen, jonka mukaan sarja jatkuu "ensi kuussa", mutta kaikkea en muista, enkä nähnyt enempää mainoksia, vaikka elän netissä. Kun Sense8 kaksi kuukautta myöhemmin lopetettiin, tulin vihaiseksi itsellenikin. Voi ei: edes ensimmäisen kauden faneja ei kiinnostanut! Jotkut meistä katsoivat sitä, mitä Netflixin etusivu suositteli, kuten Better Call Saulia ja Adam Sandleria.

Veikkaan vailla faktoja, että yleisökatoa pahensi parituntinen jouluspesiaali. Seurasin aistikasta hulluutta tippa silmässä, muistellen kuinka sarja kertoo "kaiken kaikesta". Jälkiviisastellen jakso on katastrofi: se ei kerro, miksi katselua pitää jatkaa, vaan saa sarjan vaikuttamaan loputtomalta saippuaoopperalta. Kun sarja jatkuu 50 minuutin pätkissä, se löytää heti identiteettinsä tieteisjännärinä. Salaliittokuviot eivät varsinaisesti ole terävin osa-alue, mutta selkäranka auttaa pysymään pystyssä. Kun Sense8 oli sivujuonikokoelma, nautin lähes joka minuutista, mutta kun se oli tarina syventävillä sivujuonilla, minuutit tuntuivat sekunneilta. Kausi menettää rytmin taas loppupuolella. Parhaatkaan sivujuonet eivät kuulu päätösjaksoihin, ellei jatko ole varmaa. Selkäranka johtaa pääasiaan tai perseeseen.

Sankarit ovat hyväksyneet telepaattisen yhteytensä. Useimmat eivät ole tavanneet fyysisesti, mutta se on arkea, että he näkevät toisensa rinnallaan ja ottavat toistensa ruumiit hallintaan. Muutkin lähimmäiset ovat tärkeitä. Hakkerin luoma tiimi on kätevä kaikille, kun ihmisten verkkoa eli internetiä on hyödynnettävä. Muutama päähenkilö panostaa juonen ratkomiseen, muiden ollessa hengessä mukana. The Matrix Reloadedista karannut paha Sigmund Freud edustaa yhä sortavia viranomaisia, vaikka hänkin on Homo Sensorium, eli "sensaatti". Konnista, muista sensaateista ja sankareiden henkisestä äidistä paljastuu hieman lisää - ja sitten tarina jysähtää seinään.

Machona uraa tehnyt pehmohomo tempaistaan ulos kaapista. Jean-Claude Van Dammea fanittavan bussikuskin positiivista asennetta hyödynnetään korruption riivaamassa politiikassa. Lakia pakoileva transnainen yrittää osallistua siskonsa häihin. Nimenomaan omista kuvioistaan johtuen he pitävät puheita yleisölle kuin Adam Sandler. Hienovaraisuus on yliarvostettua. Puheet ovat ylväitä ja mikäli ne keskeytetään, riipaisevan traagisia; rakkaus yhdistää meitä, ellei apina hyökkää pusikosta. Pienemmistä näppäristä hetkistä mainittakoon yksi, joka muistuttaa, ettei köyhän maan riistäminen ole "alan normaali käytäntö" enää, kun tunnet sen maan ihmiset. Kaikki liittyy kaikkeen maapallolla. Homo Sensorium on tulevaisuus: jopa saksalainen kelmi ja korealainen ninja tuntevat afrikkalaisten köyhien ponnistelut ja homoparaatien vapautuneen riemun, joten he ovat moitteettoman empaattisia.

Vasta joustavuus tekee vertauskuvista eeppisiä. Introverttinä tappaisin itseni, jos olisin sensaatti, mutta toisaalta täydelliset vastakohdat ovat lähempänä toisiaan kuin ääripää ja kompromissi. Mikä on taidehomo latinaksi? Homo Ars? Sarja kertoo yhtälailla meistä. Homo Arset elävät taiteen kautta ja taiteen vuoksi, joten he ovat riippuvaisia yhteiskunnasta verrattuna esim. eräjormaan ja majakanvartijaan. Tahtoisin majakkaan taiteilemaan rauhassa... Jos taidekylpyni olisi kestänyt 20 vuotta vähemmän, olisin kesken, enkä pääsisi sanomaan tätä: mitä on elämä, jos et samaistu miehiin ja naisiin, mustiin ja valkoisiin, heteroihin ja homoihin, heikkoihin ja vahvoihin, rikkaisiin ja köyhiin, uskonnollisiin ja rationaalisiin, örkkeihin ja keijuihin? Kuka piru jaksaa olla vain yksi?

Sense8 toimii vertauskuvana siitä, miten me yksin viihtyvät Homo Arset voimme uneksia itsemme kaikkialle ja käydä dialogia persoonallisuutemme sivuraiteiden kanssa. Osoittaessaan, miten rikastuttavaa erilaisten ihmisten tunteminen on, Sense8 osoittaa Homo Arselle vain taiteen tehokkuuden. Oikeissa ihmisissä on suodattamatonta taidetta, jo vain. Löytöretkeily kuitenkin vaatii valta-, seksi- ja rahapelien arvostamista, tai niistä irtisanoutumista, mikä on tuskallisen pitkä prosessi per kohde. Harkitsen aina V2.fi:n käyttäjätapaamisissa piipahtamista. Tahtoisin täyden selonteon niistä, mutta en kykene luomaan itselleni fyysistä muotoa. Fantasioin hiljattain, että voisin vetää siellä roolipeliä luolamestarina, jollaiset ovat useampia kuin muut yhteensä, mutta olen harjoitellut muotoa vasta vuoden sukulaisten kanssa.

Sense8 käyttää noin 2 sekuntia siihen ajatukseen, että sensaatti ei välttämättä tahdo olla sensaatti. Potentiaalia on loputtomasti, mutta mikä kiinnostaa tekijöitä? Kun sensaatit eri perheistä tappelivat, arvostin visuaalista toteutusta, mutta keskeisimpiä ajatuksiani olivat "lopultakin" ja "meh". Kaksi ruhoa kohtaa, mutta niissä asuu toistakymmentä mieltä... Jos tekijät tuumaisivat, että tästä muuten tulee vuoden 2017 paras kohtaus, he keksisivät villejä jekkuja väistämättä, mutta niin ei käy. Tieteisfiktiopuoli haiskahtaa loppuun lypsetyltä. Sarjan päättyminen on harmi, jos ei synti. Rakastan päähenkilöitä. Sivuhahmoista siunaan useimmat: jos Milla Magia kähisee, etten jaksa juoniini panostaa, koska kaikki tahtovat pyrstöä, näyttelijävalinta on joko 90-luvun Gina Gershon tai virheellinen. Tieto päättymisestä vaikutti mielialoihini. En silti osaa kuvitella, että viimeinen jakso haisisi muulta kuin kiusallisen hätäiseltä, pakolliselta, taukoa alustavalta provosoinnilta. Teemat tulivat selviksi. Tarina paljastui välttäväksi.