Baywatch menee läpi, jos pidät alkuperäistä tv-sarjaa taiteena yhä, etkä paheksu sitä, että ikärajaa on väkinäisesti nostettu ruumiiden silpomisen ja häpäisyn avulla.

Maailma oli erilainen, kun Baywatch oli sarjoista suosituin. Hevimiehen kanssa ei uskaltanut saunoa, ellei hän myöntänyt seuraavansa teknoakin musiikkivideoiden vuoksi. Baywatchin esittämät kysymykset ja Playboyn uimapukunumeroiden vastaukset olivat aistikas yhdistelmä; räjähtäneeseen reikään tutustuttiin erikseen, kun olit valmis. Internetin tehdessä tuloa harrastus nimettiin käsitöiksi, kun pelkästään peruskoulun verkkokiintolevylle kasaantuneen materiaalin siirtäminen kotiin 40 korpun erissä oli viikkojen urakka. Mitä on Baywatch yli 20 vuotta myöhemmin? Mainokset myyvät leffan seksikkäänä parodiana. Rantojen kunkku oli tehokas sellainen 15 vuotta sitten. Kun parodiaa lantrataan tyhjäkäynnillä, erot alkuperäistuotteeseen hämärtyvät. Ruumishuonehuumori on rikos ihmisyyttä vastaan, mutta muu kama on niin vaisua, etten osaa tätikiukkuilla.

Dwayne Johnsonin johtamat hengenpelastajat toimivat rannikkovartiostona, poliisina ja salaisina agentteina. Hän ei tajua, miksi valtuuksien ylityksestä jankutetaan. Se on vitsi, mutta pitikö nauraa? Epärealistisuudesta muistuttaminen pitkittää 45 minuutin tarinaa. Priyanka Chopra eli Miss Maailma 2000 näyttelee konnaa, jonka huumejuonissa ei ole mitään erikoista. Virnuileva konna sentään on hahmo verrattuna rannalla seisoskelijoihin, ja Chopran avut ja karisma pääsevät esille, joten häneen en kyllästynyt. Persenaamoja on kahta sorttia. 1. Walker, Texasista. 2. Kun tietyllä tapaa veistoksellinen nainen hymyilee ja pullistuvat poskipäät kehystävät maalatut töröhuulet, herää ajatus, että hän näyttää takuulla yhtä hyvältä molemmista suunnista.

Zac Efron tulkitsee olympiatason uimaria, joka mokailtuaan päätyy yhdyskuntapalveluun rannalle. Kukkopoika ärsyttää Johnsonia. Nahistelu alkaa pullistelukisalla, jossa Efron esittelee kohahduttavaa, rasvatonta ja hallitusti karvaista veistosta, johon hänen nuppinsa on pultattu. Nuppi ei ole kamala, mutta se narisee joskus, joten sovitaan, että lyömme hänelle ämpärin päähän: nyt Efron selvästikin on erikoistehoste, jonka kohtaaminen olisi kunnia Bondille tai Wolverinelle. Hän ja tukkikäsi-Johnson pitävät enimmän aikaa paidat päällä. Käsittääkseni eeppisen äijämäinen vaikutelma vaatii pumppausta juuri ennen kuvauksia, joten ymmärrän, miksi herroja hävettää tai laiskottaa. Parodiaan se silti sopisi, että ihan minkänäköiset hahmot tahansa olisivat stringeissä koko ajan.

Alokkaita ovat myös Jon Bassin ja Alexandra Daddarion hahmot. Nolo plösö Bass kuolaa Kelly Rohrbachin näyttelemän "aidon Baywatch-hahmon" perään. Mukana ei ole yliluonnollista daisaritelinettä, jonka pelkkä olemassaolo provosoi, mutta tyylikeinot ovat puoli ruokaa. Rohrbachin muotoilu pääsee oikeuksiinsa takapuolen kaarenkin saadessa oman kohtauksen. Daddarion tykit ovat kulttimaineessa, mutta vaikka ulottuvuudet erottuvat, pomppiminen saavuttaa potentiaalin vain kerran. Tummansininen on moka. Daddarion vaaleansiniset silmät polttavat kuin kuivajää kun hän kysyy, vilkaisiko joku hänen kontrastin sensuroimia hinkkejään. Vaihtelua haetaan myös koristeellisilla saumoilla ja vetoketjuilla, jotka sotivat sitä illuusiota vastaan, että tyypit ovat vähällä pursuta ulos kokovartalokondomeista. Ja miksi he eivät pursua, jos tämä on korkean ikärajan parodia ja fanituote? Miksei "Kivi" Jorma pilkahda? Vain minimitavoitteet täyttyvät: otoksessa tai kahdessa naurettavan ohut kangassuikale kätkee kaiken, vaikkei se kätkisi mitään, jos kätkettävänä olisi tuulenpesä, ja niin edelleen.

Pamela Andersonin ja David Hasselhoffin cameot ovat selkeä esimerkki siitä, miten muodoton ja epädramaattinen kokonaisuus on. He vain tupsahtavat esiin. Leffa vahvistaa, että he näyttelevät samoja hahmoja kuin ennenkin, vaikka Johnson ja Rohrbach näyttelevät samannimisiä hahmoja. Loppua kohden leffalla on vaikeuksia muistaa olevansa komedia. Silmien aukominen ja naaman vääntäminen "emmätiiä"-tyyliin kohtausten päätteeksi ei höhötytä. Alussa visuaalinen kikkelivitsi ja tuhmat puheet maalaavat kuvaa seksikomediasta, mutta jaarittelun jälkeen satunnaiset kärkevät ideat lähinnä hämmentävät. Johnsonin osakekurssi kokee syöksyn, kun hän näyttelee jalustalle nostettua, itseironiaan kykenemätöntä gorillaa, jolla on psykopaatin huumorintaju. Hän osaa pilkata itseään, mutta kun hän ei niin tee, ikävöin Schwarzeneggeriä, joka antaa kehonrakentajille luontaisen narsismin paistaa vain kun se tukee tarinaa. Leffa pilkkaa ensisijaisesti niitä elementtejä, jotka se lisäsi kaavaan - punkeroa ja ylimielistä urheilijaa -, joten sillä ei vaikuta olevan käsitystä olemassaolonsa syistä.


Vertailun vuoksi: Rantojen kunkku eli Son of the Beach.