Tuorein sisältö

Norther: N

J.A. Kaunisto

12.02.2008 klo 15.23 | Luettu: 22784 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Northerin uusimman tuotoksen ensimmäinen pyöritys aiheuttaa lievää hämmenystä. Bändi on säätänyt kovimman kuolonlaukan perässä ravaamisen astetta hallitumpaan muottiin. Suoraviivaisuus saa rinnalleen sivupolkuja. Norther on harrastanut Children Of Bodom-tyyppistä rajua melokaahausta, välillä vauhti ja nuoruuden into on ottanut liikaa ohjaajan vastuuta. Bändi on uudella tulemisellaan lisännyt normaalivokaalia, syntikkaa ja tempovaihtelua. Metalliuskovaisten ei tarvitse heitellä puukkoja, bändi ei ole myynyt persuksiaan kaupallisuuden puolesta. Jyräyksessä on lisää sävyjä mutta tehokas murina ei kumarra kuningas mammonan suuntaan. Lähinnä voisi puhua uudesta vaihteesta. Aikaisemmin mentiin vauhdilla mutta nyt on mukana enemmän ajatusta.

My Antichrist hölkkää tukevaa kuolonmarssia, paksut syntikat nostavat päätä mutta nightwishit pysyvät taustalla. Frozen Angel erottuu muusta materiaalista rajumman hittivainunsa ansiosta, aaaaarrggg ja syntikanhiplailuosasto taistelevat elintilasta liimapaperikertsin kanssa. Viisu muistetaan Vares-leffasta. Down on tuoreen kiekon Northeria parhaasta päästä, vauhti pysyy lapasessa ja kertosäkeen kohdalle töötätään kunnon nighwishiä. Black Gold tekee lievää tuttavuutta progemetallin kanssa. We Rock pitää vauhtia yllä, varsinainen taistelulaulu.

Norther hyppii ristiaskelia eri metallilokeroiden sisällä. Vauhdin tehokkaampi säätely antaa viisuille enemmän tilaa kehittyä ja vaikuttaa, kertosäkeiden kohdalle on saatu napakkaa nyrkkipusua. Mukava huomata rumpalin kioskilta löytyvän monipuolista tarjontaa pelkän nopean halonhakkuun jatkoksi. Normaalivokaalien kuorohuudatukset toimivat ja syntikkaosasto jyrää mutta ei hallitse. N on pirun viihdyttävä rieska. Energiataso pysyy korkealla, vokaalit hyökkäävät silmille ja soundeissa on pullistelua. N on aikuisempi tekele. Norther ei suostu jäämään yhden tempun ihmeeksi.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Lust, Caution... Risto Räppääjä... >

Keskustelut (9 viestiä)

Riippakives

14.02.2008 klo 06.50

Aina ollu paska Bodom-kopio ja tulee myös sitä olemaan...
lainaa
Lols

15.02.2008 klo 12.31

Jos on paskasta bändistä kopio niin eikai se sillon voi olla muuta kuin paskaa?
lainaa
Blackhearted

15.02.2008 klo 12.38

Norther ei ole edes verrattavissa bodomiin, tekevät ihan erilaista musiikkia.

Ja hyvää sellaista!
lainaa
sepi

19.02.2008 klo 11.54

Lols kirjoitti:
Jos on paskasta bändistä kopio niin eikai se sillon voi olla muuta kuin paskaa?

kai ny jos tykkää Kaija Koosta
lainaa
iita

25.02.2008 klo 21.53

bodomin kopiointia koskevien huhujen on todistettu olevan täyttä paskaa, joten tietämättömät vois pitää turpansa kii. hyvää musaa toi on jos on yhtään avarakatseisempi ku vaa joku ainoastaan bodomia yms. kuuluisaa yhtyettä jumaloiva "hevari". ja laihon teini-ihailijat saa painua syvälle jonnekin minne valo ei paista! hah! sainpas sanottua.. haha! en itse ole mikään suuri fanittaja, mutta ärsyttää tuollaiset "kovan luokan" teinikommentit.. uuh. pelottaa!!
lainaa
Niiiice

27.02.2008 klo 11.46

Tämä levyn jälkeen viimeistään kaikki COD viittaukset voi unohtaa .. tää on ihan oma juttunsa..ja hyvää sellaista!! ...levy paranee vain mitä enemmän sitä kuuntelee
lainaa
Rihmakulli

10.04.2008 klo 19.54

Mua niiq tympii tollaset tissiposket jotka omaa vitunmoiset puukorvat joilla ei kuule sit mitn. Jos Northeria vertaa joku COBiin niin täytyyhän olla korva osastot täynnä sitä itteensä mitä pää on turvoksissa, eli sellasta ruskeeta mitä pukkaa toisinaan persreiästä.
lainaa
kimpparunQvist

07.03.2009 klo 17.42

/quote
Tämä levyn jälkeen viimeistään kaikki COD viittaukset voi unohtaa .. tää on ihan oma juttunsa..ja hyvää sellaista!! ...levy paranee vain mitä enemmän sitä kuuntelee
/quote

ja kuka tätä on verrannut Call Of Duty-pelisarjaan?
lainaa
HUORA66666669

23.10.2009 klo 17.54

VITTU.

BODOM JA VITTU NORTHER ON IHAN SAMAN KUULOSIA.

VITTU.

NORTHER KOPIOI BODOMIA.

NYT SE ON TODISTETTU.

VITTU JOS JOKU EI SITÄ SAATANA KUULE, NIIN EI OO KOVIN MUSIKAALINEN IHMINEN.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova