Näistä sähellyksistä on mahdollista välittää, muistuttaa viides Pirates of the Caribbean aluksi ja lopuksi. Lievästi turhauttavaa on se, että soopa siinä välissä on tarpeetonta: pidin eniten hahmoista, joihin leffa ei panosta. Alien: Covenantin ja Star Wars: The Force Awakensin tavoin Pirates 5 filmaa ensimmäisen osan uusiksi, mutta jää kauas sen tasosta, koska omahkot ideat johtavat epädramaattiseen selittelyyn. Kyllä nämä teokset vanhoja fiiliksiä pintaan houkuttelevat, mutta niitä on yhä vaikeampi imeä takaisin.

Lentävän hollantilaisen miehistö kärsii yhä koralli-ihottumasta. Kapteenin poika Henry on uusi, normaali, Hitleriltäkin nyökkäyksen saava sankari, joka tahtoo pelastaa isänsä. Retkillään hän törmää toiseen kiroukseen: capitán Salazar komentaa Mustan Helmen kirouksen tyyliin kirottua kiroilukyräilykaljaasia. Salazar janoaa kostoa hävittyään taistelun kapteeni Jack Sparrow'lle, eli Henryn faijan kaverille. Tarina koostuu tällaisista sattumista, joten tuskin ymmärrät mitään elokuvankaan aikana.

Nykyään Sparrow rötöstelee kaupungissa, jossa törttöilee myös muuan Mary Sue, jonka nimi on Carina. Hän on supermallin, tiedenaisen, feministin, neuroottisen unelmatytön ja Houdinin risteytys, jonka keskeinen funktio on toimia kaksimielisyyksien ja huorittelun kohteena. Carina myös tieteellisesti tietää, missä on Ahdin tinkeliharava, jolla on mahti saada lopputekstit rullaamaan, kun leffa on venynyt vasta 20 minuuttia yliajalle.

"En usko kummitustarinoihin", inttää Carina kuten Henryn äiti aikanaan, mutta kun hänelle todistetaan, että "olet sellaisessa", leffa ei saa reaktiosta irti huumoria ja pian neiti täydellinen jatkaa ylimielistä virnistelyä. Näyttelijätär on perusklooni, mutta hahmo on niin paska, että maapalloa litteänä pitävät sovinistit ja Tieteen kuvalehteä tilaavat feministit pyörittävät silmiä samaan tahtiin. Käsikirjoittaja on paitsi kädetön, myös sokea tai homo siitä päätellen, että vaikka aikaa on kulunut 20 vuotta, Sparrow haaveilee yhä Keira "photoshopataan sille tissit julisteeseen" Knightleyn "kaksosista". Tosiasiassa naisilla on persoonallisia ominaisuuksia. Siksi heitä voi olla yli yksi kerrallaan. Jos Keirasta olisi keksittävä helposti visualisoituva tuhma juttu, panostaisin huuliin, olisipa kyseessä asiakas- tai itsepalvelutilanne.

Hahmoilla on selityksille aikaa, sillä joku on alati telkien takana tai tolppaan köytetty. Eräs hilpeimmistä vitseistä toisaalta kommentoi vankeuskierrettä. Kaikki ongelmat lieventyvät, kun leffa säheltää rennosti. Alussa Sparrow pakenee talolla kyttiä: jo rahan polttaminen huvittaa ja näppärän idean saadessaan leffa osaa sen toteuttaa. Takauma, jossa nuoren Deppin ja animaatiomuikun risteytys nöyryyttää Salazaria, on pienistä visuaalisista ja kerronnallisista epäkohdista huolimatta tyylikästä yksinkertaisille sydämille suunnattua mytologiaa. Nuorukainen jekuttaa viholliskapteenia, jota hän silmäilee tyynen ivallisesti, kun mies ei voi enää väistää kohtaloa...

Toisaalta: Sparrow on piraatti. Salazar ei ole. Sarja on kujeillen leikkinyt ristiriidalla "merirosvo on hyvä mies". Kun vetovastuun perineet satusedät eivät aidosti sisäistä jujua, asioilta katoavat merkitykset kuin huomaamatta. Uudet nuorukaiset päätyvät lainsuojattomiksi heppoisin perusteluin ja vain koska se on velvollisuus. Päähenkilökokoelma mukamas harrastaa tuttuja selkäänpuukotuksia, mutta käytännössä tarinassa on 1. sankareita, 2. joutavia peruukkipollareita ja 3. päälle puskeva hirviö Salazar örkkeineen. Ennen kirousta Salazar koetti ratkaista merirosvo-ongelman. Merirosvous on rikos, tiesitkö? Mitään ikävämpää "hirviö" ei edelleenkään juoni - mutta Javier Bardemista on koodattu saatanallisen ruma ja hänhän yritti raiskata James Bondinkin! Kyttä on sika ja piste, ilmeisesti.

Joachim Rønning ja Espen Sandberg saivat ohjaajan pestin, koska he ohjasivat Kon-Tikin, jossa on vettä ja onttoja, typeriä hahmoja. Täsmää. Pitäisikö Johnny Deppin maneereistakin sanoa jotakin? Pih.