Saattokeikka olisi katsomiskelpoinen tv-sarjan jakso. Isolle kankaalle se päätyi, joten aion solvata sitä hämmentävään tyyliini, koska tämä on käsitykseni kuluttajien suojelemisesta. Jos rakastat kotimaisia draamakomedioita, kiusaat itseäsi omalla vastuulla.

Heh! Leffa on tehty niin harkitulla budjetilla, ettei ylimääräistä tuhlattu ideoihin. Kyseessä on silti niin aito elokuva, että mukaan saatiin (1) näyttelijä. Heikki Nousiainen tulkitsee vanhaa, kärttyistä ja sairasta miestä. Sormia napsauttamalla hän ei enkeliksi muutu, muttei monikaan meistä läpimätä ole: se näkyy, kun äijän huumorintaju pilkahtaa luontevissa väleissä. Hellyyttävä suoritus kannattelee elokuvaa, joka käyttää käsikirjoituksena ala-asteikäisten apukoulun tehtävää. On simppeli tarina, jossa on tyhjiä viivoja. Piltti saa mehua, jos hän keksii pari erisnimeä ja laatusanaa. Kuka ajaa autolla eteenpäin? "Kiukkuinen Veikko" ja "joku neekeri"? Hyvä, hyvä - mutta korjataan tähän jälkimmäiseen, että "Jamal"!

Elokuva ei (muistaakseni) käytä monsterisanaa, mutta se tahtoisi käyttää. Jamal on Veikon 17-vuotias naapuri, joka suostuu kuskiksi, kun Veikko karkaa sairaalasta lähteäkseen mökille. Jamal on syntynyt Suomessa, mutta hän on maahanmuuttajataustainen, joten asiaan viitataan koko ajan. Vähemmistöjä selvästikin pitäisi käsitellä Suomessa siedätyshoitotyyliin, sillä jos esimerkiksi tästä elokuvasta uutisoitaisiin tyyliin "filmi vaarin ja mamun ystävyydestä on katsomiskelpoinen", otsikko saisi alapeukkua muualla kuin vihreässä kuplassa. Valittu käsittelytapa on onton äijämäinen. Kyllä äijät arvostavat, jos vähemmistöläinen ei liikaa suutu, vaikka sitä potkii: myönnä hallitun rennosti, että saatatpa sinä terroristi / hepsankeikka / sosiaalipummi / tms. ollakin, niin saat ehkä jopa tylyttää takaisin. Olet nyt niin tasa-arvoinen suomalainen mies, että voit vetäytyä yksinäsi koloon, koska ei kukaan muita selvin päin jaksa (kaikki eivät kännissäkään). Saattokeikka on tarina odottamattomasta ystävyydestä! Todellako? Vai onko se antitarina suomalaisista miehistä, jotka eräänä päivänä eivät viiltäneet toistensa kurkkuja auki?

Rahakas "keikka" kelpaa Jamalille, koska hän aikoo paeta maasta. Idea ei kytkeydy rasismiin suoraan. Jamal voisi yhtä hyvin haaveilla Rovaniemestä: isä lähti, kun hän oli pieni, joten isä on mielessä, kun sukset ovat ristissä äidin kanssa. Vanhus toimii vaihtoehtoisena, lähinnä varoittavana isähahmona. Kääkkä on pilannut välit oman poikansa kanssa. Mamupuheita aikansa kuunneltuaan Jamalilla on riittävästi auktoriteettia puuttua asiaan ja maailma pelastuu. Ideat sopivat yhteen standardienmukaisilla tavoilla, mutta muistaakseni elokuvien on tarkoitus olla elämyksiä.

Jamalia näyttelevä Noah Kin istuu tasoon. Räppärikloppi on soma, sympaattinen ja melkein uskottava nihkeänä nuorukaisena, joka on ajautunut kauaksi possestaan. Hän tarjoaa pohjan Nousiaisen komedialle. Sitä en tiedä, osaisiko Kin näytellä edes takapuoltaan bussin ikkunasta, sillä hitusenkin yritteliäämmät reaktiot ovat kankeita ja noin 40 sekunnin suhde tyttöön vaikuttaa siltä, kuin heppu pelkäisi tyttöpöpöjä koulun kevätnäytelmässä. Tyttö on temppu, jolla sankari ankkuroidaan pohjoiseen.

En pidä Nousiaisen syynä sitä, mikä hänen hahmossaan mättää. Hyvin lyhyessä elokuvassa ajetaan eteenpäin ja rämmitään metsässä, joten painava sisältö jää sivulauseisiin. Vanhus on ollut ennen sairastumista vielä pahempi kihtihiisi, mutta Nousiaisen saama aika palaa sen ajatuksen elävöittämiseen, että ukko on jääräpäänä johdonmukainen: "ankara mutta reilu". Hahmonkehitystä on tapahtunut joskus, mutta tässä elokuvassa ei varsinaisesti tapahdu yhtään mitään.

Leffa allekirjoittaa vanhan kesäbiisin, josta jo tykkäät, sinä vanha, niin kovin vanha ystäväni: