Apinaa pumpataan, apinaa ruokitaan. Kong: Pääkallosaari poistaa King Kongin tarinasta tarinan, mutta apina on nyt vuori. Sivumaininnan mukaan se kasvaakin, ennen kuin se kohtaa kunnollisen vastuksen vuoden 2020 elokuvassa Godzilla vs. Kong. Vuoden 2014 Godzilla lähti avoimesti miellyttämään autistisia faneja tekemällä Godzillasta sankarin ilman perusteluja. Godzilla puolustaa ihmisiä sisiliskoilta, koska gnääs, tiedostathan, että sellainen myös Nipponin originaali Gojira on. Pääkallosaari esittelee Kongin saman alan miehenä. Saarella ei elä nykyään dinosauruksia, vaan huvittavia satunnaisuuksia, joista ilkeimpiä ovat pyörätuoliliskot. Ne lykkivät itsensä Kongia kohti odotetuin tuloksin.

Korjaan käsikirjoituksen. Leffan pitäisi kertoa hervottomasta orangista nimeltä John C. Reilly, joka haaksirikkoutuu saarelle ja oppii ymmärtämään Kongia 30-60 minuutin jälkeen. Sitten leffa voisi tehdä aikahypyn tilanteeseen, jossa Ameriikan sotahullut rikkovat saaren harmonian. Ison karvaisen apinan ja King Kongin on yhdessä puolustauduttava!

Leffa on tämäntapainen, mutta Reilly on vain koominen kevennys ja näkökulma on tusinatyyppien. Ymmärrän, ettei kässäriä ole tarkoitus korjata: leffa on laskelmoitua tehostepornoa kaikille ja kuka tahansa persoonallinen olisi liian persoonallinen sankariksi. Tom Hiddleston ja Brie Larson jäykistelevät tylsinä sukupuolivaihtoehtoina ja modernina silauksena Jing Tian seisoskelee kiintiökiinalaisena. Tulin vihaiseksi, kun Hiddleston keskeytti Reillyn sankarillisimman hetken makeillakseen itse, mutta tämä on pientä. Muulla tykinruokaporukalla on hupsuja luonnevirheitä yhden suoraviivaisen leffan tarpeiksi.

Komeaa on kaaos. Ohjaaja on kokematon, joten lienee fiksumpaa mainita nimeltä Zack Snyderin alaisuudessa työskennellyt kuvaaja Larry Fong. Villien mutta hallittujen kamera-ajojen aikana sen aistii, kuinka kameramies (olipa hän virtuaalimaailmassa tai ei) nauttii ja tekee oivalluksia. Ilmaan on saatu tulta ja tilpehööriä kiitettävästi ottaen huomioon, että tämä on viidakkoseikkailu. Kun hetki on tarpeeksi eeppinen ihastuttavan naurettavalla tavalla, se vielä hidastetaan. Tiettyjen Snyderin leffojen hengessä värimaailma on täyteläisen rikas. Oletettavasti tästä johtuen koin 3D-version olevan tavanomaista terävämpi. Puhdasta hirviömättöä janoavan ei pidä parempaa tarjousta odottaa: mitä isompi on kangas, sitä uljaammin se täyttyy.

Peter Jacksonin King Kongin muistelu on silti haikeaa. Jackson oli Kuninkaan paluun ja pimahduksen välissä mestari, joka yritti luoda modernin klassikon tarinasta, jonka potentiaalia ei ollut käytetty puoliksikaan. Leffa ei ole napakymppi, mutta ikävöin sen asennetta tilanteessa, jossa possujunaa nimeltä Pääkallosaari on kiiteltävä. En tahdo kritisoida esim. Pääkallosaaren töksähtäviä siirtymiä, sillä mutkat on suoristettu tietoisesti, jotta vuoristoradassa on enemmän vuorta. Godzilla lähestyi aihettaan taiteellisemmin ja epäonnistui tyylipuhtaasti, joten kyllä Pääkallosaari sitä on, mitä puussa kasvavien työharjoittelijoiden pitäisikin ohjata. Romantiikan sensuroiminen on sivistyneistön mukaan feminismiä ja muuta modernia, joten sekin lienee virallisesti hyve, ettei Kong ahdistele Edam Larsonia, vaan möllöttää tasa-arvoisen ymmärtäväisesti kaikkia viattomia kärpäsiä.

Reilly on hyvää pataa alkuasukkaiden kanssa. He ovat mykkiä seisoskelijoita. On vaikea uskoa, että pystyyn kuolleet rusinat ovat jaksaneet väsätä mutkikkaat ihomaalit, saati tyylikkäästi avautuvan portin hehtaarimuuriinsa, mutta 5 000 sivun konseptitaidekirja varmasti selittää lisää. John Goodman tutkimusretken isänä ja Samuel L. Jackson kostonhimoisena upseerina haisevat aidolle elokuvalle, joten aistit uskovat kokonaisuuteen, kunhan aivot valuivat nenästä. En tiedä kuvittelenko, mutta uskoakseni olen ainoa, joka lähti näytöksestä kotiin. Ehkä muut olivat kuulleet huhun, että lopputekstien jälkeen nähdään taas lopetus, jolla on muukin merkitys kuin se, että kaksi tuntia tuli täyteen ja budjetti loppui. Se vitsi (Iron Man) täyttää kohta 10 vuotta.