Saksan rässipumpuista Kreator erottuu nykyisellään parhaiten edukseen. Varsin tavanomaisena metallipaahtona uransa ensimetrit edennyt yhtye teki 90-luvun puolella ne pakolliset kokeilut, jonka jälkeen paluu tutumpaan ilmaisuun oli jämäkkä, vaikka uusiakin temppuja matkaan tarttui. Hyvin perinteistä thrash metal -kapinaahan yhtye edustaa, mutta sävellyspuolelle on jatkuvasti kerääntynyt ideoita myös rässilokeron ulkopuolelta. Gods of Violence jatkaa matkaansa käymättömille korpimaille ja lopputuloksena yhtye tarjoilee monipuolisimman tekeleensä koskaan.

Ei uutukainen kuitenkaan mitään radikaalia muutosta edusta, sillä pohjana on hyvinkin tuttu 2000-luvun Kreator. Pirullisia ja nopeatempoisia riffikoukeroita, rivakkaa metallimäiskettä sekä Miland "Mille" Petrozzan tuttua ja turvallista rähinää on siis tarjolla aimo annos. Niitä hieman erikoisempia elementtejä viljellään kuitenkin runsaasti pitkin albumia ja erityisesti melodisuus on kasvattanut jalansijaa paljon, viimeisimpiin levyihin nähden. Ei levy mitään melorässiä edusta, mutta alkutuotannon sävyjä kaipailevat saattavat tuntea olonsa yksinäiseksi, sillä esimerkiksi nimikkokappaleen rauhallinen ja eksoottiseksikin äityvä alku on kaikkea muuta, kun perinteistä rässipauketta.

Kappalemateriaali on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hyvinkin kovatasoista. Levyn aloittava mahtipontinen intro Apocalypticon ja tämän jälkeen käsiin räjähtävä World War Now ovat hieno startti kiekolle. Satan is Real tuntuu äkkiseltään tusinarenkutukselta, mutta niin vain kertosäe jää nakuttamaan muistin perukoille. Army of Storms käynnistyy niin häijyn äijämäisellä kitaroinnilla, että ilkikurinen hymy on herkässä - vähemmälläkin on innostettu ihmisiä tarttumaan kitaran varteen. Erikoisempaa lähestymistapaa tarjoilee Lion with the Eagle Wings, jonka alkukilkuttelu kiirii ilmoille kuin soittorasia helvetistä. Mutta paras on jätetty viimeiseksi: voimakkaita Iron Maiden -viboja synnyttävä Death Becomes My Light kiihdyttää laukkakompin mitalla albumin ykkösvedoksi. Upea biisi tiivistää nyky-Kreatorin kaikki hyvät puolet yhdeksi timanttiseksi vedoksi ja kannattelee yli seitsemän minuutin kestonsa yskähtelemättä.

On ihailtavaa, miten ennakkoluulottomasti Kreator lisää musiikkiinsa uusia kerroksia. Yli 30 vuotta operoineen yhtyeen vahvuuksiin harvemmin kuuluu kunnianhimoisuus sekä kyky yllättää, mutta rässiryhmä tuntuu olevan elämänsä iskussa. Albumilta huokuu pitkän uran tuoma kokemus, joka näkyy rohkeutena tehdä poikkeaviakin ratkaisuja sävellyksissä, mutta asenteesta ei ole tingitty pätkääkään. Gods of Violence on kypsä ja mietitty teos, joka pieksää vastaantulijansa pelottavalla itsevarmuudella.