Tuorein sisältö

Isäni Toni Erdmann

Ensi-ilta: 16.12.2016
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

18.12.2016 klo 17.00 | Luettu: 9129 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tiukkapipoinen neiti pätee bisnesmaailmassa. Yllättäen vierailulle saapuu faija. Homehtuneen tynnyrin näköinen juntti inttää olevansa huumorimies, vaikka hän on saksalainen: mädät tekohampaat ja liimalettiperuukki ovat sitä huumoria. Kesto lähentelee kolmea tuntia. Saksan Oscar-ehdokas Isäni Toni Erdmann on vastaava elämys kuin olisi se, jos neljän Uuno Turhapuron kuivimmat kohtaukset leikattaisiin yhteen ja leffa lyötäisiin ulkomaalaisen eteen versiona, jossa tekstitys ei käännä vitsejä. Nimeän vuoden parhaat elokuvat mieluiten sitten, kun ne ovat Suomeen saapuneet, mutta himo laatia lista kaikkien aikojen surkeimmasta saastasta heräili; vain elämyksiä sille nostaisin.

Koin pari itsetyytyväistä ahaa'ta yrittäessäni löytää leffan nerouden. Ahaa: vähäenergisen äijän käppäily sinne sun tänne ei olekaan koko tarina. Tyttären näyttelijä tekee vivahteikkaan suorituksen kireänä ja ilottomana pomojen mielistelijänä. Yksin jäädessään hän sai sympatiani, koska hän ei ollut enää ensisijaisesti teennäinen, vaan... tyhjä. Taidetta. Sitä äkäiset, hyväperäiset nutturapäät ihmeen usein ovat. Hieman myöhemmin leffa ilmoittaa, että tytär on perverssi. Tyylille uskollisena kohtaus ei kytkeydy selkeästi muihin teemoihin. Pervokin voi olla sympaattinen ja söpö, mutta jos henkilö on A. jäykkä ja B. tuuripervo, eikä muuta, on kohtalaisen haastavaa projisoida häneen sisältöä, joka tekee hänestä samaistuttavan symbolin yleisinhimillisistä ongelmista.

Aluksi tytär päästää isin cocktailkutsuille. Kerjääkö hän ongelmia? Ei. Leffa vaikuttaa vähäeleiseltä draamalta. Isi vähän höpöttää, mutta niin vanhemmat tekevät. Vasta myöhemmin isi naamioituu turhapuroksi ja ilmoittaa sivullisille olevansa pisnismies Toni Erdmann. Tytär reagoi ylilyönteihin vain toisinaan. Hän vaikuttaa hyväksyvän, että isä on Amélie Poulainin piraattikopio, jota ei voi pysäyttää. Ehkä asenne on selitettävissä: jos nainen on hermoromahduksen partaalla, periksiantamisessa on vaiheita. Mutta miksi hän on?

Työkuvioista jaaritellaan loputtomasti, vaikkei niissä ole mitään mainitsemisen arvoista. Sisällökästä keskustelua isi ja tytär harrastavat parin lauseen verran. On sympaattista, ettei mies ota itseään vakavasti, ja on selvää, että ilottomien jäykkisten kannattaa asiaa ajatella - mutta selvää tämä oli jo ensimmäisen tunnin, tai jopa ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Tämä on niitä elokuvia, jotka pitävät sisältöä ja yrittämistä rahvaanomaisena. Elokuvalliset ansiot ovat olemattomia. Mikki ei putoa kuvaan. Laatunäyttelijöiden suoritukset ovat vähällä puhutella omalla painollaan, joten uskottavuus pilataan jekuilla, jotka ovat hauskoja kuin on jokainen pieru tuijottaessasi hevosen persettä 3 tuntia. Tahdoin teloittaa tekijät esitellyllä juustoraastimella, jonka merkitystä ehkä pitikin pohtia.

Annan Tonille kaikki arvosanat minimistä kolmoseen. On käsittämätöntä, miten kukaan voi pitää leffan rytmiä ja rakennetta hyväksyttävänä, mutta sisälle on haudattu outo makupala motivoituneelle katsojalle. Tarkoituksella epämukavien tunnelmien rakentelussa saa kestää yli 90 minuuttia ja väsytystaktiikka on tapa tehdä pokerinaamakomediaa, mutta tämä kyhäelmä jatkuu vain jatkuakseen ja jatkuu. Trailerissa on kohtaus, joka lupaa käsirautojen johtavan sattumukseen. Eivät ne johda. Ne laitetaan kiinni. Sitten ne avataan. Se olisi rahvaanomaista, jos ne olisivat turhapuron juoni tai katastrofin lähtölaukaus.

Cannesin elokuvajuhlat 2016: tv-tuotantomainen moraalisaarna I, Daniel Blake on "paras elokuva", mustavalkoinen suomalainen junttikomedia Hymyilevä mies on "erikoisin elokuva" ja Isäni Toni Erdmann on "keskustelua herättävä teos", jonka voittoa moni toivoi. Spede syntyi väärällä vuosikymmenellä.




V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Rogue One: A Star Wa... In Flames - Battles... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Alijohtaja

18.12.2016 klo 20.42 1 tykkää tästä

Koivusalon kannattaisi tehdä vielä yksi Pekko-elokuva. Jo edellisten psykedeelinen setti muistutti paikoin neuvostoliittolaista taide-elokuvaa, vaikka suurimmaksi osaksi olivatkin perisuomalaisia puskafarsseja. Nyt olisi siis oiva hetki tehdä moderni festaripläjäys eli korkeakulttuuriksi naamioitu viihde-elokuva joka on veltompi kuin Aki Kaurismäen muna. Ehkä se voitaisiin kuvata IMAX-kameroilla niin saataisiin siihen "TSÄH"-meininkiin jotain uutta kulmaa ja särmää?

Sitten vaan Cannesista pysti kouraan ja torille!
lainaa
dnvpgihdbipfh

18.12.2016 klo 23.05 1 tykkää tästä

Lukiessa tuli just mieleen ettá Spede oli aikaansa edellá. Tai ehkä paremmin sanottuna kriitikot olivat sata vuotta jäljessä, sillä kansahan rakasti ja jopa siinä määrin että on jonkin verran käännetty muillekin kielille
lainaa
Reiska67

01.01.2017 klo 16.47 3 tykkää tästä

Tämän leffan katsomiseen kannattaa varata paljon kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta, muuten se ei avaudu. Isän ja tyttären välistä suhdetta kuvataan omaperäisellä tavalla, ts. isän tapa ilmaista välittämistään ja rakkauttaan tytärtään kohtaan, on lievästi sanottuna originelli.

Elokuva on myös täynnä hienoa symboliikkaa, joka irvistelee nykymaailman menolle.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova