Viiden patongin ja grillatun sian nieleminen päivittäin on koomikolle urakehitystä. Sami Hedberg vaikuttaa nauttivan eniten tavaran ulos puskemisesta. Toki ilme on työkalu: kun hahmo runkkaamisen ja raiskaamisen sijaan valittelee naisongelmia, Sami on jopa söpö. Se on varmaa, että jos hän löisi knallin päähän ja aikamatkustaisi mykän komedian kultakaudelle, häntä ei tarvitsisi nykyään katsella.

Jaajo Linnonmaan kasvot saavat uskomaan miljoonaan euroon kuin nigerialaiskirje. Hän tulkitsee sitä velikultaa, jota ei raiskattu ja joka ei raiskannut. Hahmo on (siksi?) naimisiin menossa. Polttareiden kunniaksi pojat sekaantuvat ruumiiseen. Viimeksi kuvailin raiskaukseksi ja nekrofiliaksi sitä, kun tajuntonta miestä käytettiin seksileluna, joten liioittelenko taas? Et sitten traileria katsonut? Siinä on tasan yksi vitsi: lupaus kuolleen kikkelin kokeilemisesta. Julkaistuista kohtauskatkelmista ei löydy lisää. Joku luokittelee huumoriksi pyllyä kehuvan papan, mutta vieressä hihittelevästä antinäyttelijä Linnonmaasta päätellen kohtaus on huulen heittoa kuvaustauolla. Mainos lupaa kameralla osoitettuja asioita, pilalle menneitä otoksia ja nekrofiliaa.

Teos käytännössäkin alkaa lupauksella kuolleesta kikkelistä. Tulit katsomaan ruumiin sukuelintä. Hiljalleen märäntyvä penis lilluu haaveissasi. Eksoottisen makealta tuoksuva nakki maistuisi sullekin. Ja kyllä – sitä kokeillaan. Tarina rullaa siten, että lykkääntyvät polttarit ja hautajaiset ovat vaarassa venyä häiden päälle. Oletin, että kuollut kikkeli jaksottaa tarinan: kalu luvataan ja se tarjotaan, joten ehkä se kostaakin? Hyvässä farssissa sekoilu taukoaa lopuksi, mutta sitten ruumisarkusta hyökkää homo Peter Dinklage - tai vaikka kikkeli? Leffalla on oma rytmitajunsa. Kun odottelemme mätämunaa, sankarit käynnistävät sivujuonen heittämällä CD-levyllä partajussien autoa. Tämä johtaa elävän kikkelin kokeiluun! Voi juku, mitä härnäämistä.

Aku Hirviniemi on innokkaimmin kaluissa kiinni. Omansa hän yrittää irrottaa: Sekaisin Marista tarjosi vilauksen pullistumasta vetoketjussa, joten takuulla verikin on huumoria. Räikeistä sketsirooleista kylmään patsasteluun sujuvasti siirtyvä Hirviniemi muistuttaa, mikä arvo huumorilla on. Ellei alaa olisi keksitty, hän oletettavasti viettäisi päivät askarrellen lampunvarjostimia uhriensa ihosta ja luista.

En tyrmännyt edellistä osaa. Psykopaatit olivat vaaraksi lähinnä toisilleen ja hullua energiaa esiintyi, kun he vetivät kännit kahdesti. Väsähtäneisyys on jatko-osan tragedia. Jullit ovat uupuneita ruikuttajia, jotka vähän ehtivät olutta maistaa. Otsikko on ironinen. Polttarit ovat mieletöntä sikailua - paitsi "ihan parhaan sikailun" jatko-osassa. Kohtaukset laahaavat amatöörimäisesti. Tyypeille yritetään epätoivoisesti lässyttää sivujuonet. Baarikohtausten äänet ovat hiljaisella.

Parisuhdekuvauksina nämä ovat realistisia: kusipäät ovat päätyneet yhteen, mutta vaikka ero ja pettäminen pyörivät mielessä, kukaan ei jaksa mitään isoa, joten pih, vaikka. Akkaakin isompi harmi Linnonmaan hahmolle on ontuva levytysura, mutta laulaja ei laula; kehittele itte fantasia, jossa Lasse Lehtistä tuuraava lipeäkala on iskelmäkuningas. Jaajon ja Samin suulla leffa väittää, että kritiikki sattuu, mutta traileri juhlii viimeksi saatuja ykkösiä, eikä tarina hahmoilta mitään vaadi, tai heille mitään anna. Jos teet enkeleitä ripulissasi itseäsi säälien, mutta vannoen, että takuulla et muutu, sinä olet tavallinen, samaistuttava suomalainen mies – kunhan olet kännissä. Selvin päin tällainen on saatanan surullista.

Hautajaisissa pyritään vakavuuteen, mutta sankarit kompastelevat. Naurulihaksistoni vasemmassa ylälaidassa hermo nykäisi kerran, tai sitten pölyhiukkanen laskeutui poskelle. Kyllä hävettäisi, jos epäilisin, että se oli kärpänen.