The VVitch: A New-England Folktale
Ensi-ilta: | 17.10.2016 |
Genre: | Kauhu |
Ikäraja: | 15 |
Satanistit ovat leffaan tykästyneet ja näytöksiäkin järjestäneet. "Saatanan palvominen" ei ole aina palvomista (tietoisesti), vaan monet parodioivat kristinuskoa tahtoessaan kumota sen aseman. Jos noitavainojen uhri pakenisi aikakoneella nykyaikaan, tulkitsisiko hän parodiaksi synkän leffan, joka kuvittaa sen, mistä häntä syytettiin? Jos ei, olisiko hänen päänsä mahdollista kääntää leirillä, jossa juoksennellaan alasti puskissa kauhukliseillä pelleillen? Onko noitaleffa sivistyneempi teos kuin olisi sotaleffa, jossa konnia ovat maailmansotapropagandasta tutut kirkkaankeltaiset viirusilmät... pikimustien jättihuulten kieroillessa kotirintamalla? Älä kiellä aivojasi pieremästä.
William on vakava partasuu, jonka möreä mutta soinnukas ääni meni ihoni alle. Hänen ehdottomuutensa vuoksi perhe joutuu Jumalan selän taakse. Ilma vaikuttaa kylmältä ja havupuut luotaantyöntäviltä. Kärkevän painostava äänimaailma toi jo huussin aromit nenääni. Se totuus haihdutetaan vain harvoin, että näyttelijät vetävät kakkua ja meikkiä naamaan joka tauolla. Sitä arvokkaampaa on, kun vahvat tunnelmat joskus tuovat mieleen lapsuuden kesämökin huminat, rapinat ja pörinät, ja sen, että ulkohuussin vaara särähti mielessä heti, jos laitoit suuhusi jotakin kiinteää. Tämä on likainen, epämiellyttävän aito elokuva.
Seitsenpäisen perheen kuopus katoaa, kun sisko räpäyttää silmiä. Otsikko voisi olla mikä vain: noita kävisi mielessä, kun satokin pilaantuu ja kristityillä on tietynlaiset lätsät. Selkeä vilahdus noidanrutkusta tarjotaan silti. Jos tunnelmiin tykästymme, on kysyttävä, onko kyse epäsuorasta hienovaraisuudesta (tms)? Ovatko kristityt vetäneet itsensä niin mutkalle, että he pilaisivat elämänsä joka tapauksessa? Noidan työ on helppo? Joo ja ehkä Jason Voorheesin uhrit olisivat kuolleet tippuriin, jos panoa ei olisi keskeytetty viidakkoveitsellä.
Perhe on mielenkiintoinen ja näyttelijät väkeviä. Potentiaalia jää käyttämättä. 90 minuutin leffa ehtii tunnelmoida, mutta jyrkät käänteet tulevat suhteellisen nopeasti ja tarina on reikäjuusto. Alussa se riitti, kun silmä uskoi asetelmaan ja korva paksuihin aksentteihin, joihin on keskityttävä. Lisää luovuutta tarvittaisiin, jotta etäännyttävien ja samaistuttavien elementtien tasapaino puristaisi parhaasta paikasta. Toisiaan epäilevien kyylien välillä ei voi olla liikaa lämpöä, mutta perheen historia voisi maistua paksummalta. Äiti on kypsä hourulaan. Vanhin poika tiirailee isosiskoa epäilyttävästi. Sinänsä iloiset kaksoset vaikuttavat häiriintyneiltä pomppiessaan ylisuurissa ja aikuismaisissa kuteissaan. Puuttuva puolituntinen on ymmärrettävä vika, sillä tämä on esikoisohjaus. Saat ohjata 200 miljoonan dollarin tortun hittisarjan jatkoksi vasta kun olet taistellut ulos yhden tällaisen.
On muotia inttää katolisen kehitysmaan nyyhkytädeille, että tarina on tosi, vaikka lopussa tehostemörkö nostattaisi pyörremyrskyn. The VVitch ei ole päinvastaista taidetta, mutta tyylitajunsa ansiosta se voi toimia sielun peilinä. Useimmat eivät samaistu kireään ja tilttailevaan uskovaiseen tai puhtaaseen yliluonnolliseen pahuuteen, joten tappelun osapuolet pitää kiepauttaa vertauskuviksi. Ehkä hyvää tarkoittava pönttö on symboli ääliöstä ja pahuus täten hyvyydestä! Antichrist on rikkaampi puskakenkkuilu märehtimisen ystäville: toki voit tulkita Disneyn piirrettyjäkin, mutta Antichrist lyö pöytään muun muassa kieroutuneen väittämän "luonto on Saatanan temppeli", johon on reagoitava.
Pariin otteeseen aistin, että ohjaaja Robert Eggers osaa heijastaa hullun unen suodattamatta ulos pollastaan, joten hänen seuraavansakin on koettava.
Keskustelut (7 viestiä)
24.10.2016 klo 00.35 27
24.10.2016 klo 10.38 4
24.10.2016 klo 12.00 2
24.10.2016 klo 12.22 2
Eipä huudella vieraisiin pöytiin vaan ota opiksesi, kun antaa risuja täällä niin ei tarvitse lähteä viemään niitä pururadalle tai varsinkaan Ahlmanintielle.
Totta turiset!
24.10.2016 klo 19.45 3
25.10.2016 klo 10.35
25.10.2016 klo 12.58