Viiden tähden jännäri Gone Girl ei menettänyt jännitteitä salaisuuksien paljastuttua ja tarinan satiirinen puolikin oli yhä huipentumatta. Nainen junassa (The Girl on the Train) on kevyempi saavutus, jossa matka on määränpäätä tärkeämpi. Sen verran selkeästi leffat toisiaan muistuttavat, että vertailua on tehtävä.

Kyse on jälleen ämmistä ja äijistä, joiden kärkevät luonnevirheet maistuvat elämältä. Emily Blunt näyttelee junailevaa Rachelia. Rachel silmäilee kaiholla tuntematonta pariskuntaa, jonka talon hän päivittäin ohittaa. Oman siippansa hän on menettänyt toiselle muijalle. Exän ja vieraan parin välillä on sattumalta yhteys. Riippumatta siitä, onko tarinassa aukkoja, tämä ensimmäinen sattuma tai "sattuma" aktivoi mielikuvituksen yhdessä tyylikeinojen kanssa. Rachel on masentunut alkoholisti, jonka mielen sumuisuutta korostavat temput auttavat sitomaan elementtejä yhteen. Kerronta on niin poukkoilevaa, että uskoakseni takaumassakin on takauma, mutta huomioni oli vangittu. Epäluotettava kertoja on myös Gone Girlin kantavia jekkuja.

Molemmissa tarinoissa joku katoaa. Kuka teki ja miksi, kysyy tusinajännäri: nämä vähän paremmat saavat pohtimaan sitäkin, mitä leffa yrittää sanoa. Uutuudestakin voidaan etsiä satiirisia piirteitä, mutta se ei ole velvollisuus, sillä tarina kerrotaan vakavalla naamalla ja hysteerisyydellä höystettynä. Yllätys se ei olisi, jos Rachel olisi vertaus kirjoittajan omista kriiseistä. Tarinassa on kolme kolkkoa ja dominoivaa miestä (exä, terapeutti ja se tuntematon), joiden keskeisin ero on se, että yhdellä on parta, toisella ei ole ja Luke Evansilla on amisviiksensä. Kaksi muuta naista (exän vaimo ja se tuntematon) ovat söpöjä blondeja. Jos näemme tarinassa tason, jossa itsesuojeluvaiston menettänyt Rachel tahtoo itsekkään alfauroksen, jollaisille kelpaa vain klooniblondi, saattaa esimerkiksi se hymyilyttää, kun täti ohimennen käyttäytyy huonosti mukavan betamiehen seurassa.

Rachel menettää usein muistinsa ryypätessään. Hän ei tiedä, mitä hän teki iltana, jona toinen blondeista katosi, mutta hän muistaa nähneensä jotakin etukäteen. Sekava sankari on yksi lajityyppi ja ne blondit kokeilevat muita. Rebecca Fergusonin hahmo elää mammajännärissä: hän on ryöstänyt Rachelilta miehen, mutta nykyään hän on äiti, joka pelkää Rachelia oikeutetusti. Haley Bennettin näyttelemän kolmannen naisen elämä on kuuma eroottinen trilleri. Mad Max: Fury Roadin tyylistä feministipropagandaa vihaavat modernit uushomot arvasivat oikein ja jättivät klikkaamatta arvostelua: tämä on niitä leffoja, joissa pitää katsoa naisia koko ajan ja monesta kulmasta.

Blunt on vetonaula hajotessaan komeasti palasiksi. Jopa Allison Janney, Laura Prepon ja Lisa Kudrow ovat sivurooleissa persoonallisempia kuin puisevat äijät. Tämä johtaa tiettyihin tasapainohäiriöihin, koska jännitteet lähtevät parisuhteiden osapuolten luonnevirheistä, eivätkä miehisen mafiatyyppisestä juonittelusta. Jos Gone Girl on kieroutunut parisuhdeopas, Nainen junassa on vain jännäri naisnäkökulmilla. Ne ovat saippuaoopperamaisia, mutta piristäviä; katsoin juuri Orange is the New Blackin neljännen kauden, mutta ihmeellisesti naisiin ei kyllästy. Tuon sarjan tavoin naisista pyritään tekemään kiehtovan kamalia ja sitä kautta sympaattisia.

Jännittävintä oli tavallaan se, kosahtaako juoni vai ei. Keskityin näkemääni ja tunsin tunteita, mutta tiedostin sen, että alati täydentyvä palapeli panttaa tietoa siitä, kuuluvatko myrskypilvi, neidon povi ja päivänkakkara samaan kuvaan. En ole täysin vakuuttunut, että kaikki kuuluu, mutta en pettynyt. Tällaiset mysteerit toimivat näin hyvin noin kerran vuodessa.