Klassikon 7 rohkeata miestä uusi versio on sitä miltä näyttää. Päättele kuvasta, näyttääkö tekele kompostoiduilta kliseiltä, vai takuumurealta revolveritoiminnalta. Jälleen sankarit suojelevat heikkoja henkensä uhalla. Kirkkoja polttavaa ja siviilejä lahtaavaa pohattaa näyttelee kusipäinen virne naamallaan syntynyt Peter Sarsgaard, joka myös värisyttää huulta siten, että häntä varmasti on mahdollista satuttaa kostoksi. Tätä jos janoamme, hienoa. Suicide Squadille tiedoksi: kun hahmoissa on juju, leffa toimii, ellei sitä erikseen tyritä. The Expendablesille tiedoksi: jonkun on tarkoitus kuolla, vaikka ohjaajan paras kaveri jäisi työttömäksi.

Kiusaajat omivat erään laakson luonnonvarat, joten pari paikallista etsii karpaaseja avuksi. Ryhmään värvätään ensinnäkin kolme kaukasialaista. Chris Prattin ja Ethan Hawkin samantapaiset hahmot ovat eri vaiheessa albiinon uralla. He ovat ilmeikkäitä veijareita, jotka ovat tehneet pahaa, mutta pienestä kukkoilusta huolimatta he tahtovat auttaa ja naisten miehiä he ovat. Rotuveli Vincent D'Onofrio on suurpunkero, joten hän näyttelee karhuksi haukuttua partasuuta. Kontio siteeraa Raamattua ja vaikuttaa elävän omassa maailmassaan, mutta leffa kunnioittaa häntä: jos tämä olisi tv-sarja, hän olisi Tyrion ja Hodor. Hänkin vilkaisee naisten suuntaan. Heteroja tässä ollaan.

Joo. Lisäksi ryhmään kuuluu musta, keltainen, punainen ja ruskea. He mököttävät coolisti. Keltaisen ninjakyky on veitsien heittely ja niillä huitominen. Hän on toisen hahmon palvelija ja eräässä tilanteessa hän näyttelee kolmannen hahmon palvelijaa. Punainen on mukana, koska hän on punainen ja otsikossa puhutaan seitsemästä: kun muut ovat liittoutuneet, inkkari sanoo moi ja lähtee matkaan. Ruskea eli meksikolainen on visuaalisesti vaisumpi eli lopulta vielä turhempi tyyppi. En ilman alleviivausta ymmärtänyt, kuoliko hän viimeisessä taistelussaan. Leffa kehtaa kokeilla paria häneen liittyvää rasistista vitsiä.

"Pääosanesittäjä" Denzel Washington vaihtaa ilmettä tilaisuuden tullen, mutta hahmon juttu on märehtiminen hillitysti. Tyynesti hän kostaa. Viittaukset mustien kokemaan sortoon ovat naurettavan pinnallisia. 95% hahmoista on hohtavaa lunta. Kun Denzel saapuu kapakkaan, hänelle kettuillaan, että mitäs sä täällä teet, senkin... cowboy? "Senkin cowboy" vähän riehuu, mutta saa tilaisuuden selittää, mikä hän on miehiään. Samaan aikaan todellisuudessa vuonna 2016: taas yksi jenkkikyttä teloitti aseettoman ja syyttömän, käsiä ylhäällä pitävän *piiip*kerin huvin vuoksi kameroiden pyöriessä. Tämä mustan miehen ohjaama elokuva ei kehtaa antaa etnisille vahvistuksille edes naista, vaikka valkonaamat saavat jopa näytellä. Tarantinon tapa tehdä modernia blaxploitaatiota on tämmöistä tyydyttävämpää. Yhdysvaltain nykytilan huomioiden leffan nimen pitäisi olla Boss Nigger and the Magnificent Six ja sisällön sen mukaista. Toisaalta, jos huomioimme ulkomaanpolitiikan: ehkä leffan pitäisi kertoa siitä, kuinka tosijenkit räjäyttävät heidätkin, joita he suojelevat.

Kai joku nainen saa olla "magnificent" pari sekuntia? Toki! Noin. Arvostelussa pitää olla sanoja. Ajattelin myöntää heti aluksi, että ajatukseni ovat joutavia, mutta on hauskempaa kokeilla, reagoiko joku. Olen nyt kertonut, mitä mietin pintapuolisesti, kun yli kahteen tuntiin venyvä elokuva hidasteli. Pitkä ja kiihkeä lopputaistelu paikkasi puutteita: ymmärsin välittäväni hahmoista enemmän kuin luulin ja jännää oli. Washington ja Pratt eivät uriaan tällä edistä, mutta eivät ne kärsikään. Hawke ja D'Onofrio ovat kultaa, no - hopeaa. Olisi hölmöä tuomita epätasaista ohjaajaa Antoine Fuquaa yhden työn perusteella, mutta se ei juuri nyt vaikuta mielenkiintoiselta, että hän kierrättää seuraavaksi Scarfacen. Tarjolla on sisällötön perusleffa ja se on hyvä ja huono asia. Se näkyy, että rahaa on poltettu. Pam pam. Tätä-tätä.