Gods of Egypt
Ensi-ilta: | 19.07.2016 |
Genre: | Fantasia, Seikkailu, Toiminta |
Ikäraja: | 15 |
Gods of Egypt sijoittuu satumaahan, jonka ylitsepursuava visuaalinen loisto kumoaa osan uskottavuusongelmista pitämällä silmät kiireisinä. Mieleeni muistuivat muun muassa kiinalaiset kung fu -spektaakkelit ja Star Wars ykkösen lopetus, jossa ojennetaan ystävyyden pyhä valopallo kuolaavalle punkerosammakolle. Nikolaj Coster-Waldau on hallitsijasukuun kuuluva jumala Horus, eli kolmimetrinen koppava kaveri, joka voi muuttua robottieläimeksi. Butler näyttelee saatanallista setä Sethiä, joka kaappaa vallan ja evää orjuuttamiltaan ihmisiltä pääsyn tuonpuoleiseen. Hän harrastaa muiden jumalien potkimista ja ahneutta, eli miljoonien kultapönttöjen kaatamista yhteen kasaan, mutta on hänellä juoniakin.
Tuntematon Brenton Thwaites näyttelee varasta, joka on Aladdinin tyylinen hiomaton timantti ja jumalten rinnalla hobitti. Pelastaakseen naisensa sielun hän liittoutuu Horuksen kanssa, joka on masentunut kuin kädetön Jaime Lannister. Nuoren, rakastuneen varkaan kirkassilmäinen päättäväisyys ja jumalien snobimaisuus ankkuroivat soopan todellisuuteen. Se on sivuseikka, mitä taikatiukuja sankarit etsivät Super Mario Makerilla luoduista temppeleistä ja miksi, mutta löytyy houreista pieniä ideoita ja hitusen runoutta. Ylijumala Ra esimerkiksi on etääntynyt luomakunnasta, mutta ei ilman syytä, vaan egyptiläistä mytologiaa mukaillaan riemastuttavan uskollisesti.
Tehosteiden epätasaisuus on näennäisesti selkein vika, mutta Star Warsin esiosien tyyliin ohjaajan itsepäisyys johtaa piristäviin visioihin. Toki se on Mortal Kombat: Annihilationin tasoista soopaa, että roboteiksi muutetaan Butler ja Coster-Waldau, jotka vaikuttaisivat uskovan tapahtumiin, vaikka nörtit kettuillakseen koodaisivat taustalle joraavia halinalleja. Animaatiohahmot ovat melkeinpä keskeneräisiä. Kokoerot hämmentävät. Kun hahmot kävelevät lätäkössä, vesi ylettyy kaikkia polviin? Toisaalta: kun temppeli romahtaa tulta sylkevien jättimatojen riehuessa, ja yrität saada mentaalisen foton niillä ratsastavien cosplaydaamien avuista, on mahdollista, että kiireinen mieli uskoo kahden erikokoisen sankarin yrityksiin taktikoida. Jos jättihahmo esittää normaalille hahmolle vision minihahmosta... Luontevasti liikkuva kamera ompelee yhteen monta outoa asiaa.
Aidot ongelmat tulevat tässä. Rentoja vitsejä on liian vähän, jotta leffa voisi haaveillakaan valtavirran suosiosta. Allekirjoittanut on halukas syleilemään eeppisen omituisia oopperoita, mutta pari potentiaalisesti ällömahtavaa hetkeä jää tavoitteista. Musiikin pitäisi olla mahtipontisempaa. Jos elämän ja kuoleman raja on paikka, rajalla tasapainottelun pitäisi olla dramaattisempaa. Leffa näyttää hevibändin kansitaiteelta: jos sata miljoonaa heitetään kaivoon, eikö leffa kerrankin voisi olla tilaamani hevimusikaali? Säveltäjä on ammattilainen, mutta hymyilin leveämmin, kun katsoin korneimmat ylilyönnit uudelleen megapauhua taustalla.
Sellainen valtavirran teos tämä ei ole, jossa satunnainen teini-ikäinen Torakkamies ilmestyy jauhamaan paskaa montaasissa esitellystä Hovinarrista, jolla on kristallipallossa Gods of Chinan traileri, jossa Fan Bing Bing ja Li Bing Bing näyttelevät taustaobjekteja, jotka alkuperäismateriaalin ystävät tuntevat, heh heh, wink wink. Hahmoilla on motiivit. Selittelyt sulautetaan osaksi dialogia. Huonompia leffoja on tehty; sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen on kuningas. Ohjaaja Alex Proyas (Dark City, The Crow) ilmoitti keväällä, että Gods of Egyptiä haukkuvat kriitikot ovat "tautisia korppikotkia", mikä jo itsessään muistuttaa, ettei hän ole mikään Ratner (eikä mikään Cameron).
Keskustelut (1 viestiä)
05.09.2016 klo 11.55 3
Aina kun leffa viihdyttää edes jotenkin on se juurikin sen 3 tähden arvoinen.