Heh! Muistatko Toy Storyn? Leluilla oli elämä. Mitäköhän ihmeellistä lemmikkimme - höpönassut, tööttimasut - tekevät, kun emme ole paikalla? Katso mikä tahansa animaatio, tai kolmen ruudun Karvinen-strippi. Nyt kuorossa: ai niin. Lemmikkien salainen elämä (The Secret Life of Pets) on lahjakkaiden animaattoreiden tyyris opinnäytetyö, jonka tarina haisee kerrottaessa keksityltä. Puhuvat eläimet kävelevät eteenpäin.

Päähenkilö on mälsin kaikista, jotta studiopomot ja animaatioita vain lasten kanssa katsovat samaistuisivat johonkin. Terrieri Max toimittaa koiranvirkaa. Montaasin mukaan muut lemmikit osaavat myös rentoutua. Ajattelin, että haluat tietää; ei asialla merkitystä ole. Eräänä päivänä Maxin omistaja tuo kotiin ison, lihavan, karvaisen ja hieman röyhkeän, mutta pohjimmiltaan lupsakan Stan Saanilan. Max nyrpistää kuonoa. Ulkoilupäivänä Max ja Saanila oivaltavat, että jos aiomme kävellä lopun aikaa kotiinpäin, meidän on ensin juostava pois päin. Psykopaattikissa viiltelee heiltä veromerkit. Rankkureita pakoillessaan piskit tutustuvat psykopaattijänikseen, joka tahtoo tappaa ihmiset armeijallaan: tappamisesta se puhuu. Maxin kaverit suunnittelevat pelastuskävelyä eteenpäin, joten he pyytävät apua psykopaattihaukalta, joka asuu raatojen keskellä kuin Ed Gein.

Kiinnostuin siitä, miten vaisusta julmaksi kehittyvä kertomus voi kääntyä positiiviseksi. Eräs vaihe saattaa olla liian pelottava vellipöksyille. Särmikkyys kuuluu satuihin, mutta traileri ei välttämättä myynyt tätä kauhutoimintajännärinä. Millä tempulla sadat massamurhaan valmistautuvat pedot lämpenevät ihmisille, joita hemmotellut puudelit rakastavat? Eivät millään. Ei kai leffa aio eliminoida nuhjuisia kelmejä? En pelännyt sitä: ne ovat lahopäitä, eivät aitoja hirviöitä esim. klassikon Fievel matkalla Amerikkaan hengessä. Ei ole suunnitelmia, ei konfliktia. Se on vain irtovitsi, kun sika janoaa verta, koska ihmiset lävistivät ja tatuoivat hänen kehonsa kärsästä kinkkuun eläinkokeiden merkeissä.

"Kaikki kääntyy hyväksi" on ilmoitusluontoinen asia. Elukat vain riitelivät, jos ne jotakin tekivät. Hengailtuaan Max ja Saanila vajoavat Dumbo-psykoosiin, joten tuliko heistä kamuja, jotka voivat ratkoa Saanilan menneisyyden salaisuudet? Ei kun joo, pupu iskee jälleen, joten unohdetaan äskeinen. On "romanttinen sivujuonikin", joka ratkeaa ilman, että osapuolten välillä on kohtauksia. Komitean luonnostelemaa ostoslistaa on käytetty käsikirjoituksena.

On tämä nätti. 3D-efektillä irrotellaan - käärme syö meitin! -, mikä ilahduttaa, useimpien 3D-versioiden ollessa joutavia. En huolisi pussilakanaa, mutta ollakseen yksiulotteisia, kliseisiä pehmoleluja, hahmot ovat elossa. Osa niistä näyttää persoonallisen tärähtäneiltä. On huvittavahkoa, kun lihava kissa pitää kiinni ylpeydestä, lintu piipittää ja Saanila läähättää silmät suurina ja vilpittöminä kuten Uutisvuodossa.

Hyvä kriitikko vertaa taidetta aiempiin teoksiin. Kelpaisiko kriitikko, joka tyhjäkäynnin edessä nuokuttuaan ryhtyi - mielensä sisällä - katsomaan Kaunotarta ja Kulkuria, jonka hän muistaa ulkoa? Mikä pjuutivul nait, mikä pjuutivul nait, spaghettia silloin saatiin... Ei saakeli. Kun ihmiset, joista en tiennyt mitään, halailivat karvapalloja, jotka tosiaan on animoitu hyvin, silmäkulmani kostui. Mutta kummasta leffasta se johtui?! Annan uutuudelle puoli tähteä bonusta, koska se "aktivoi muistot lapsuudesta".

Aidot lapset tuskin leffaa vihaavat, mutta kollegan saliin tuomat testikappaleet eivät tainneet nauraa kuin alussa nähtävän Kätyrit-sekoilun aikana.