Äijälle ja jätkälle - örh - neidot prinsessapäiväksi (Mike and Dave Need Wedding Dates) on härski lomakomedia. Se koettaa toimia romanttisenakin sellaisena, vaikka lajityyppi kuoli yliannostukseen kyynisyyttä kauan ennen Tinderiä. "Lomakomedioissa" näyttelijät dokaavat jossain Epsanjassa ja käyvät heittämässä herjaa kameralle ennen luau'ta. Palikat ovat käyttökelpoisia. Taitava ohjaaja askartelisi niin jykevän jorman, että pujopartaa sivelevät kriitikotkin nyökkäisivät. Jake Szymanski saa useamman palikan pysymään päällekkäin, mutta torni romahtelee.

Mike ja Dave ovat veljeksiä, joilla on tapana posauttaa paikat pirstaleiksi jopa perhejuhlissa. Systeri uskoo, että he ovat raukeampia hänen häissään, kunhan he tuovat seuralaiset, eivätkä yritä syödä kuormasta. Hollywood paisuttelee, joten seuraa hakevat pojat saavat huomiota sadoilta epätoivoisilta sieluilta ja pääsevät televisioonkin. Tämä johtaa vain teennäisiin pikavitseihin tyyliin: joku on rasisti tai mies. Alice ja Tatiana ovat Miken ja Daven veroisia rellestäjiä, jotka ilmaisen loman toivossa valehtelevat, että he ovat sisäsiistejä. Ei tämäkään vaihe ketään kiinnosta - nyt kaikki ovat Havaijilla.

Se ei ole yksin kenenkään vika, että häät ovat vaarassa tärveltyä. Alice ja Tatiana ehdottavat arveluttavampaa ajanvietettä kuin suunnitteilla oli, mutta morsian hyväksyy huumeet ja hullutukset. Sillä ei ole merkitystä, että biletytöt jaksavat hetken näytellä porvareita; tämä ei ole pukudraama, jossa jaarlin perijöiden on salattava, etteivät piiat ole siniverisiä. Olennaisempaa - muttei järin olennaista - on se, että Mike kuvittelee olevansa puolimatkassa Tatianan pöksyihin, vaikka limakalvot pölisevät kuivuuttaan. Joutuuko Mike kilpailemaan Tatianasta raisun serkkutyttönsä kanssa? Minkälaiseen katastrofiin johtaa morsiamelle tilattu hieronta, josta vastaa katossa kiikkuva alaston pakistanilainen? Pih et pöh.

Villiintymistä on havaittavissa puolivälissä, mutta siinä sellainen anti jo olikin. On aika käydä konfliktit läpi heikosti alustetuissa höpinöissä. Veikkasin aluksi, että leffa on itsetietoinen, jopa parodiamainen. Oletin, että se aikoo rellestää, mutta myös asettaa hahmoille rajat. Olettama ei ollut väärä, mutta tarinasta puuttuu tarina. Lautaselle kahmitaan liikaa. Hääparia koetellaan, kaksi parisuhdetta on syntymässä, kaksi ystävyyssuhdetta kaipaa huoltoa, puijausmuijien pitää esittäytyä morsiamelle - ja kestoa on alle 100 minuuttia. Esittelyjen ja pienen häröilyn jälkeen on pakko aloittaa oivalluksettomat selittelyt. "Nyt ajattelin elämäni uusiksi, joten olemme pari", tai jotakin.

Zac "Pyykkilauta" Efron, Adam "Hobitti" Devine, Anna "Murmeli" Kendrick ja Aubrey "Murmeli" Plaza ovat ihan kivoja veijareita. Viikon seksistinen kommentti on se, että silmiä pyörittelevät jyrsijät ne pistävät veren kiertämään; sääli, että Amanda Bynes alkoholisoitui. Sekoitin Kendrickin ja Plazan toisiinsa parikin kertaa, mutta uskoakseni se on jännittävää, että Kendrick tahtoo näytellä Marvelin Oravatyttöä (hän vitsaili asiasta äskettäin). Materiaalin niin salliessa kukin on huvittava ja tahdoin antaa anteeksi heidän elämänsä. Dialogista löytyy halpojen viittausten ja piilomainonnan ohella yritteliästä, energistä hevonkukkua, jos ei sisältöä. Istunto ei pebaa tuhoa, mutta haukotuksen poikasia ulostuu, kun simppeli komedia joutuu selittämään ison osan itsestään niilläkin main, kun "klassikossa" kaahattaisiin lentokentälle ennen kuin armas pääsee karkuun. Rakettitiedettä, sitä kaikki on olevinaan.