Kuudes kausi on nähty ja nyt siitä keskustellaan. Silmät kiinni, paljastuksia pelkäävä. Hodor on aikamatkustuksella luotu ovistoppari. Kerjäätkö lisää?

Jos Jon Snow olisi strategiapelin betatestaaja, jolle annetaan 10 yksikköä, hän lähettäisi yhden kartan toiseen päähän, hirttäisi itsensä hiiren naruun ja hyppäisi ikkunasta. Saakelin hyödytön mäntti. Oopperamaisessa mytologiassa Tuonelasta palaava sankari voisi antautua jumalten tahdolle taistelussa, mutta tämä vaatisi sen, että lisäelämän merkitystä kommentoidaan laajemmin kuin kaverin repliikillä "heh, näin pienen munasi". Jon olisi voinut edes pieraista ulos perhosen ottaen huomioon, kuinka kauan hän ehti homehtua.

Ehkä kausi teki televisiohistoriaa. Röllikeijut ja kattozombiet saivat vähemmän aikaa kuin monien filmien friikit, mutta harva leffa sävähdyttää vastaavasti. "Äpäröiden taistelu" on turhauttava, mutta yritteliäämpi kuin ainoa lähiaikoina nähty vastaava elokuva Warcraft, jossa armeijoiden kohtaaminen on merkityksetöntä puutaheinää.

George R.R. Martin kuvailee romaaneissa mm. että barbaarilauman tiedustelijat kulkevat edellä ja selustassa. Tv-sarjassa pässi-Jon ja tupajumit päättävät tehdä joukkoitsemurhan pari minuuttia ennen kuin ammattilaiset saapuvat avuksi niin yllättäen, että katsoja arvasi sen kuukausi sitten. Jon kuolee taas? Ei, kaverit teleporttautuvat taakse, koska edes juonihaarniska ei pelasta sadoilta ratsastajilta. Sankarit hävisivät? Ei, jalkaväen juoksu on vasta puolessa välissä. Pim - maisemiin ilmestyi ruumisvuoria.

Jaksoa on ylistetty yhdeksi sarjan / ihmiskunnan parhaista, mutta se on leikattu päin helvettiä. Perinteinen jakso, jossa taistelu myrskyää, mutta sitten Tyrion käy kaljalla, mutta sitten äijät kierivät alas ruumisvuorta, olisi ollut rapeampi. Mielikuvitus täyttää aukot taitavammin kuin valittu ohjaaja, joka toki kykenee upeisiin yksityiskohtiin.

Kirjat loppuivat. Kynäilyn taso vaihtelee. Tyrion lausahti munkki Tuckille: "jätkällä ei oo kullia!" Mietin, miksei: "Seurassasi kääpiön ei tarvitse kerskailla kullinsa koosta." Supernilkki Ramsay kihisi: "koirani purevat teitä palleihin!" Miksei: "Opetin koirani arvostamaan sitkeitä, suolaisia nyyttejä". Yritin näillä vaihtoehtoisilla repliikeillä päästä hahmojen pään sisälle. Edes yritin.

Oli kiehtovaa pohtia, olisiko siinä järkeä, jos Daenerys anastaisi vallan kiltiltä Tommenilta (ja Ylipululta, joka oli tuhma vain porvareille). Oliko se hulluutta, kun Dany virnisteli polttaessaan barbaarikuninkaat? Uskoa luovaan kerrontaan nakertaa se, että barbaarien uhkaus "nussimme sinua ja sitten heppammekin nussivat" on lainassa ensimmäisestä romaanista, kuten on se idea, että barbaarit kumartavat kuumalle nudistille, ja se, että pyhässä kaupungissa saa murhata, jos keksit "verettömän" keinon. Seuraavaksi Dany näytti närhen munat orjuuttajille - taas. No, oli se taas jännääkin.

Sarja on menettänyt kyvyn yllättää. Kun sivujuoni on hyödytön vuosia, se ei voi olla hyödytön. Kun Arya suolestettiin, odotin tyynenä todellista käännettä. Muumilaastaria myöhemmin tyttö uhosi taas kuin pari jaksoa sitten - yllätys. Viimeisellä kaudella hän tekee jotakin, minkä Yrjö keksi 20 vuotta sitten. Mm. Tyrion on jo vaikuttanut tarinaan ja hänen harharetkensä olivat vain puoliksi hyödyttömiä. Siksi toivoin, että sarja sähköistäisi itsensä tuikkaamalla hänet tuleen kellarikohtauksessa. Mutta ei.

Isoa paukkua alustettiin kiitettävästi. Viis yllätyksistä, kun stunttipillukävelylle pakotettu kuningatar tusauttaa kirkon ilmaan pommilla, jollaista hänen vihaamansa veli käytti kaupungin puolustamiseen ja jollaista aiempi hallitsija olisi käyttänyt yhtä julmasti, ellei kuningattaren rakastama veli olisi tehnyt sankarillisinta tekoaan. Tragedia oli väistämätön; se on runollinen.

Jännittävintä kokonaisuudessa on se, miten feminismi kehittyy. Emäntien asemat vahvistuvat alati ja rinnalle kelpuutetaan lähinnä reppanoita, joilta on leikattu munat tai se käsi, jolla naisen voi korvata. Kuitenkin kukin daami saattaa menettää asemansa tai katsojan kunnioituksen nopsaankin. Cersei räjäytti viimeisen tilaisuutensa sovitukseen, Arya elää tappaakseen, Sansa antoi Jonin tapattaa armeijansa, Daenerys kärrää karvaisia raiskaajia meren yli ja niin edelleen.

Game of Thrones on ainoa loputon jaarittelu (= tv-sarja), jota suostun seuraamaan 1 jakson viikkovauhdilla. Itkin, kun Jon ja Sansa tapasivat, kun Hodor kuoli ja kun Hurtta teki paluun. Rakastin äpäräfarssia edeltänyttä lyhyttä lohikäärmepommitusta. Odotan innolla varttia, joka vie päätökseen aikamatkustus-, keiju- ja zombiemateriaalin, jota nähtiin kerralla 10 minuuttia, kunhan hahmot olivat kävelleet eteenpäin 6 vuotta.

Yrjö totisesti tykkää Tolkienista. Sauronia ei tavattu. Tolkien oli kristitty: almun antaminen on olennaisempi osa fantasiaa kuin enkeleistä haaveilu? Tämä on tätä. Kun kirjat aloitin, ilahduin siitä, että jaarittelu on vielä hitaampaa eli täyteläisempää, eikä edes tisseihin ja teloituksiin turvauduta niin kärkkäästi, kuin tv-sarja tekee.