X-Men: Apocalypse
Ensi-ilta: | 20.05.2016 |
Genre: | Fantasia, Sci-fi, Toiminta |
Ikäraja: | 12 |
En Sabah Nur eli Apocalypse on "ensimmäinen mutantti", tai: kuolematon ja siksi ainoa ikivanha sellainen. Omistan hänet raketteja olkapäistä ampuvana versiona. Hän hallitsi muinaista Egyptiä, kunnes hänelle tehtiin källit Muumio-elokuvien hengessä. Hän nousee haudasta 1980-luvulla ja koettaa tuhota maailman, jotta vain vahvimmat porskuttaisivat. Magneto on heppuun lääpällään ja kolme muutakin mutskua lähtee mukaan. Professorin leirissä tilanne on se, että Kyklooppi ja Jean Grey ovat vasta alkeiskurssilla. Sankareita kehittävä haaste, joka tapahtuu ensi-iskun ja lopputaistelun välissä, on täydellisen turha, mutta pääpiirtein laatu ja laaduttomuus ovat tutulla tasolla.
Saivartelen, että toimintaleffa tämä ei ole, vaan tehosteooppera. Voimakkaimmat mutantit kykenevät planeetanlaajuisiin ihmeisiin ja jopa koominen kevennys Elohopea voi pysäyttää ajan, joten tuikkusäteiden väistely on sivuseikka. Huipennuksessa monet jököttävät myrskyssä ladatakseen lisää megavoimaa kuin Dragon Ballissa, mutta asian toinen puoli on tunnelataus. Tapahtumiin uskovat näyttelijät ovat vakavia ja aika ajoin liikuttuneita. Jo tästä syystä useimmat Marvelin tuotannot jäävät jälkeen; käytännössä jo perinteinen näytönsäästäjä mahtimusiikilla ennen logoa on vahvemmin meikäläisen meininkiä kuin väkinäinen ja sieluton Captain America: Civil War.
Oscar Isaacin näyttelemä Apocalypse on ehta uhka, jollaisista on pulaa muuallakin kuin Marvel-universumissa. Apocalypse on luonnonvoima, jonka kanssa ei ole mahdollista neuvotella tai rupatella, mutta koska hän tahtoo seuraajia, hän on hieman treenannut saatanallista karismaa sen sijaan, että hän olisi parista muusta filmistä tuttu tuhma pilvi. Se on kolaus arvovallalle, kun Saatana seisoskelee kalliolla turhan sivujuonen päättymistä odotellen, mutta hänen uhoamisensa antaa ryhtiä maailmanlopun meiningille, joka on muovista standardikuvastoa. Huomioni oli hahmoissa. Voi jospa he olisivat ryhtyneet laulamaan. Musikaaleissakin kaikki on totta (vain) tunnetasolla.
Se perustellaan, miksi Magneto poukkoilee puolelta toiselle, mutta idea on niin kulunut, että olisin nauranut traagisimmalle hetkelle, ellei Michael Fassbender omistautuisi sille. En kritisoi myöskään Jennifer Lawrencea, vaikka toivon, että hänen eli Mystiquen matka on ohi. Mystiquen muodonmuutoksista ei ole enää hyötyä. Aitoa eli sinistä naamaansa hän ei näytä kuin erikoistilaisuuksissa, eikä elokuvahistorian ensimmäinen palovammasmurffi ILF ole alasti kuin vahingossa. Kuitenkin hän on olevinaan muiden esikuva: hänestä yritetään tehdä Katniss Everdeen. Jeanin, Kykloopin ja Stormin näyttelijät ovat sillä vaatimattomalla mutta kehityskelpoisella tasolla kuin edeltäjänsäkin alunperin, joten Fassbender, Lawrence ja Hugh-peikko voitaisiin jo laskea luontoon, jotta hengitysilmaa vapautuu.
Ohjaaja Bryan Singer ei ole terävimmillään, mutta hän on motivoitunut, mikä vahvan näyttelijäohjauksen lisäksi näkyy persoonallisina silauksina. Elohopean iso hetki on hykerryttävän huikea kuten viimeksikin. Se on hevibändin kansitaidetta, kun Enkeli saa metallisiivet, joten mikseipä taustalla soisi rock. Leffa ei selkeästi alusta mitään, mutta yksityiskohdat iskevät silmää: Singer tahtoo palata tilanteeseen, johon hän alunperin jäi. Kakkosen jälkeen fanit odottivat asiallisempaa Phoenix-saagaa kuin Reetu Rottala tarjosi. Singer vihjasi äskettäin, että mutanttien seikkailut avaruudessa kiinnostavat häntä, joten kaikki täsmää: kolmonen kuvataan uusiksi - joohan? Pirun Deadpool! Oliko sen pakko menestyä niin hyvin, ettei Singer taaskaan vaikuta korvaamattomalta?
Edellinen näytönsäästäjä.
Keskustelut (2 viestiä)
22.05.2016 klo 11.36 3
24.05.2016 klo 00.37 1
Taas sellainen tilanne että toivoisi sarjan vain loppuvan Wolverine kolmosen epilogin jälkeen, mutta luultavasti tulee takaisin kuin Resident Evil vielä kerran ja taas on katsottava.