Angry Birds -elokuva turvautuu samaan varokeinoon kuin Borat: päähenkilö näyttää arabilta, mutta palvoo Suurta Kotkaa. Suuri Kotka on rauhanuskonto. Useimmat linnut ovat iloisia; heidän saarensa on kaunis kuin Afganistan 60-luvulla. Kotka on profeetta lähinnä Redille, joka ei ole koskaan tullut kenenkään kanssa toimeen. Hän väitetysti kärsii tulisuudesta, mutta käytännössä hän on narsisti, joka luulee itsestään liikoja ja joutuu toistuvasti pettymään. Nöyryytettynä hän ryhtyy väkivaltaiseksi, mutta raivoamisen sijaan hän hymyilee saadessaan toteuttaa itseään. Jotkut tahtovat vain nähdä maailman palavan.

Oikeuden määräyksestä Red päätyy vertaistukiryhmään. Pommi on mukava mies, paitsi jos hänellä rehdisti palaa kiinni kuin vaimonhakkaajalla. Sakkea eivät murheet paina, vaan hän on hyperaktiivinen anarkisti, joka paskoo poliisien päälle, koska hän pystyy. Isoa ja murisevaa korstoa Teroa ei haukuta terroristiksi alkuperäisellä ääniraidalla, mutta suomenkielinen tekstitys on asia erikseen. Ihanaa, että hylkiöt ystävystyvät!

Kun siat saapuvat kyläilemään meren takaa, linnut toivottavat heidät tervetulleiksi. Siat soittavat kantria stetsonit päässä ja lahjoittavat linnuille teknologiaa, myös sotakoneita. Red huomaa, että sikojen tapoihin kuuluu siviilirakennusten tuhoaminen vahingossa, joten hän lähtee etsimään neuvoa Suurelta Kotkalta. Hän on valmis vastaamaan haasteeseen, kun siat paljastavat karvansa ja riistävät linnuilta uskon tulevaisuuteen. Red käyttää sikojen aseita heitä itseään vastaan ja usuttaa toverinsa massiivisiin itsemurhaiskuihin, jotka saavat Osama Bin Ladenin elämän ja teot vaikuttamaan pienen pitäjän vappuhulinalta.

Ääri-islamilainen terrorismi on noin ensimmäinen ajatus, jonka Angry Birds -pelit herättivät. En olisi uskonut, että siitä on näin helppoa pitää kiinni. Ei se pelien perusteella selvää ole, että päähenkilö on välttämätön paha, jolle sota antaa tarkoituksen. Jos koetamme unohtaa yksityiskohdat, kuten sortuvat kerrostalot ja sikojen uskonnollisen aseman, mikään olennainen ei muutu: leffa pyrkii ymmärtämään, mikä ajaa yksilön ääriajatteluun. Luitko hiljattain Soldiers of Odinin perustajan henkilökuvan? Sen mukaan pikku-Mikaa kiusattiin ja hän kiusasi muita, mutta lopulta hän alkoi kumartaa kolmannen valtakunnan kotkaa kohti ja puolustaa lähimmäisiä. Absurdia? Inhimillistä? Koomista? Traagisen kaunista? Angry Birds on elämys. En suosittele sitä kenellekään normaalille, sillä jos pulliaisen empatiakyky kasvaa, hän saattaa mennä tööttipulun kanssa kaljalle ja uskoa sen juttuihin.

Viihdyttävät tulkinnat eivät voi olla kaikki kaikessa. Angry Birds -elokuva on ansioitunut myös fyysisen huumorin saralla. Redin varhaiset törttöilyt ovat väkinäisiä, mutta kun leffa johdonmukaisesti kertoo tarinaa, jota kuvailin, on tauoton sähellys ja ulina hykerryttävän tujakka eli peittävä mauste. Ehdit juuri ja juuri tehdä sellaisia huomioita kuin "nyt siat tuhosivat uskonnollisen symbolin" tai "tuo taisi olla jo toinen pedofiilivitsi" - mutta pimpelipom, tsäbädäbä, leffa kiitää eteenpäin kieltäytyen kaikesta vastuusta. Maantiekiitäjämäisen nopea Sakke tunkee itsensä joka väliin, jos muut eivät ehdi. Peliä ehtii ottaa yhden erän, jos olet vähällä tylsistyä kuoliaaksi odotellessasi mikropizzaa. Leffa on fanille tehty.

Viralliset, kirjoitetut vitsit ovat heikkoja, mutta jos piilomerkityksissä ja puhtaassa hulluudessa ei ole tarpeeksi sisältöä, on myös 2001: Avaruusseikkailu roskaa. Kohtauksesta, jossa linnut irvistelevät juotuaan kusta, nautin lähinnä siksi, että yritin mitata vierustovereiden älykkyysosamäärät höhötyksen sävystä, mutta noin muuten tyhjäkäynti on minimissä. Tuijotin eteenpäin lumoutuneena, kylmiä väreitä kokien, ja yhdyin nauruun vasta loppuvaiheessa, kun kaupungin brutaali pommitus kivikaudelle näyttäytyi vitsinä. Leffa on yksi uljaimmista lisäyksistä lajityyppiin "mitä helvettiä" sitten mestariteoksen Twilight - Aamunkoi, osa 1.