Possu ja kärpänen oli kavereita! Possu vs. Spider-Man vs. kärpänen! Jos Batman v Superman: Dawn of Justice on kova leffa, sen uusi versio Captain America: Civil War on mestariteos.

Väitän Civil Warin olevan Marvelin turhauttavin työ, sillä vaikka ristiriitaisia cocktaileja usein arvostankin, muodostavat vakavuus, ilottomuus ja idioottimaisuus jotakin paksua ja ruskeaa. Se on lupaavaa, että supersankarit joutuvat kohtaamaan seuraamuksia. Sivulliset uhrit eivät saa lohtua siitä, että osa kotikylästä pelastettiin möröiltä. YK aikoo laittaa sankarit kuriin. Robert Downey, Jr. myy moitteetta Tony Starkin näkökulman: viisikymppinen entinen asekauppias ei ilahdu kritiikistä, mutta hän ymmärtää reaaliteetit. Niin sanottu päähenkilö Steve Rogers kiljaisee America, Fuck Yeah, McDonald's, Fuck Yeah ja ryhtyy mätkimään poliiseja ja kaikkia, koska hänellä on oikeus tehdä mitä vaan missä vaan. Hän välittää vain aivopestystä psykopaattikaveristaan Talvisoltusta, jota ei hänen mielestään saa tappaa, vangita, eikä edes laittaa hoitoon. Freedom, fuck yeah.

Ettäkö petyin tuttuun sankariin ja valitsin puoleni? Se on yksi tapa nauttia tällaisesta tarinasta täysin rinnoin. Kun Stark ilmoitti lähtevänsä Rogers-jahtiin Iron Man -puvussa, kutinat alkoivat kehittyä. Olin kärsivällisesti odotellut, että näyttävä ja muodollisesti pätevä, mutta persoonaton ja kuivahko elokuva alkaa oikeasti.

Monet tukevat Rogersia, joten Stark uskoo tarvitsevansa vahvistuksia. Hän marssii teini-ikäisen pojan kotiin kettuilemaan, että sinä takuulla olet se Hämis-Poikeliini, josta ei ole aiemmin puhuttu tässä 13-osaisessa elokuvasarjassa; ei edes tässä elokuvassa, joka on jo puolivälissä. Stark asettuu lain ja järjestyksen puolelle - ja heti perään värvää mukaan lapsisotilaan, joka ei liity mihinkään mitenkään. Voisin lopettaa Marvel-elokuvien katsomisen tähän.

Paukautin neljä tähteä koko Iron Man -trilogialle. Kakkosta kritisoidaan usein ja olen kyllä makuni kyseenalaistanut: olin innoissani, kun The Avengers oli tulossa, joten annoinko liikaa anteeksi? Ehkä, mutta totta on sekin, että olin matkalla Tony Starkin kanssa. Downey loi keskinkertaisesta hahmosta itsensä näköisen karismapommin, johon on voinut sydämessään luottaa, vaikka Stark tapaa ajautua romahduksen partaalle. Avengers: Age of Ultron on viihdyttävä vauhtipätkä, mutta jälkikäteen pettymyksen tunne on vahvistunut: Stark loi vahingossa ihmiskuntaa uhkaavan robotin, mutta kohautti vain olkapäitään? En ollut matkalla enää. Civil War tuhoaa hahmon lopullisesti. Spider-Man-kohtaus on niin puhdasta pukamatkin seinille räjäyttävää paskaa, etten välittäisi alustavastikaan siitä, jos Stark uhraisi henkensä Thanosin kaataakseen. Civil Warin loppupuolella Downey näyttelee motivoituneesti, mutten nähnyt Starkia, vaan Roopen ulostamassa käsikirjoittajien satunnaisia aivopieruja.

En pidä sarjakuvista, joissa kirjoittaja käsittelee Spider-Mania legendana, koska hän on sitä vain lukijalle. Paras Spider-Man on väärinymmärretty Spider-Man, joka ei saa kunniaa, vaikka hän tekee kaikkensa arkisten ongelmien puristuksessa. Civil War viittaa teinin kotiläksyihin, mutta hahmon osuus on niin pieni ja itsetyytyväinen, että Spider-Man on käytännössä legendojen ennustama, jumalten valitsema sankari, jolle mystinen Gandalf the Hot Rod Red osoittaa kohtalon polun. Ja minä kun luulin, että turvonneen silakan näköinen mairea mutta huumorintajuton Hämis oli häväistys.

Black Panther on toinen uusi hahmo. Hän on Kissanaisen ja Batmanin risteytys ja bonuksena kuninkaallinen. On luontevaa pudottaa prinssi politikoinnin sekaan. Hahmolla on syy liittyä Starkin puolelle. Näyttelijällä on hauska aksentti. Mutta palataan vaiheeseen, jossa Stark lupaa pukeutua. Kaikki vedetään viemäristä alas. Pian Spider-Manin esittelyn jälkeen vuorossa on suuri joukkotappelu, jonka vuoksi leffa tehtiin. Emme näe, kuinka pukupelleprinssi vuorovaikuttaa haarniskalla lentelevän miljardöörin kanssa, koska se varmaan olisi tosi tylsää. Hän on mukana, piste. Black Widow ja Hawkeye ovat läheisiä ystäviä, jotka taistelevat eri puolilla, mutta ei ole tarpeen sanoa millä puolilla ja miksi, sillä he oikein vitsailevat, ettei asialla ole merkitystä.

Tappelu on niin komea ja kekseliäs, että onnistuin heittämään narikkaan aivot, jotka olivat juuri värisseet pyhästä vihasta. Supervoimia hyödynnetään riemastuttavan monipuolisesti: myös poukkoileva ja porukkaa lattioihin liimaava Spider-Man on upea näky, kuten hän oli silakkatrilogiassaankin. Russon veljesten ohjaama toiminta on tasaisesti kiitettävän iskevää; ajoittain ontuvia leikkauksia hädin tuskin kannattaa mainita. Kohtaus on unelmien täyttymys siksikin, että kun se on ohi, niin ovat unelmatkin. On totta, että tapaamme Doctor Strangen ensi-illassa, koska Benedict Cumberbatch näyttelee hippitrippivelhoa, mutta Starkin, Rogersin ja Hämiksen kuvioita seuraan jatkossa samalla innolla kuin Jussi Varesta.

Minkälainen olisi Marvelin Haamujengi 2? Jengi koettaa suojella kaupunkia, vaikka heidän metodejaan ja motiivejaan epäillään yhä. Pojat eivät osaa tilannetta käsitellä, joten he päättävät vetää toisiaan turpiin. He ampuvat toisiaan tuikkusäteillä. He vapauttavat aaveita toistensa kimppuun. Beetlejuice, Kasper ja Jeesus Kristus auttavat Venkmania, Stanzia ja Winstonia tässä järjestyksessä. Jengiläiset muuttuvat ihmissusiksi ja vaahtokarkkimiehiksi potkiessaan toisiaan munille ja päähän. Kun he rauhoittuvat, he päättävät tehdä työnsä. He poraavat katuun reiän ja putoavat limavirtaan. Paljastuu, että roisto yrittää limalla tehdä ihmiset vihaisiksi, joten jengiläiset vielä vähän läpsivät toisiaan.


Jaan taas vaihteeksi laulun, jota hyräilin mielessäni matkalla kotiin teatterista.