Elokuvan Zootropolis – eläinten kaupunki alkuperäinen nimi on Zootopia. Tarvitsetko lisää selvennyksiä? Furrylandia eli Zoophilia City kertoo puhuvista eläimistä. Idea on yhä potentiaalia täynnä. Päähenkilö on pieni naispuolinen poliisipupu, jota aseman puhvelit ja sarvikuonot ylenkatsovat, mutta hänkin on kuin Godzilla, jos työ vie hänet murmelien kortteliin. Kaupunkiin kuuluu niin tekolumella päällystettyjä alueita kuin roikkuvia viidakkojakin ja näennäisesti kaikki on hyvin: ketään ei edes syödä. Todellisuutta heijasteleva arkipäiväinen rasismi on kuitenkin hykerryttävän väkevää. Se olisi vain seksismiä, jos kehuisit pupun perää provokatiivisen pyöreäksi, mutta pupun kuvailu söpöksi on rasismia: pupujen söpöys on itsestäänselvää ja sen painottaminen on lokeroivaa, joten vain heillä on oikeus kiusoitella toisiaan.

Rasismi on kantava teema. Jos 10% kansasta olisi karnivoreja ja yksi heistä heiluisi kirveen kanssa Oulussa, tuomitsisitko koko vähemmistön? Naisväen ainakin kannattaa jatkossa kantaa pippurisumutetta? Sankaripupu on sillä linjalla. Vertauskuvallisten satujen intohimoisella tulkitsijalla saattaa olla jopa hitusen hauskempaa kuin tekijät tahtovat.

Walt Disney Animation Studios tuottaa tasalaatua tietokoneajalla. Useimmissa pätkissä on jotakin loistavaa - puhdasta, vilpitöntä, huomionarvoista -, mutta rytmitaju ei ole piirrosklassikoiden tasolla. Frozen rynii pahiksen paljastaessaan. En selvinnyt viimeksi Räyhä-Ralfin loppuun, vaikka muistin sen ryhdistäytyvän. Tahtoisin palata Baymaxin seuraan, mutta Big Hero 6:n sivuhahmot ovat lannistavan yhdentekeviä. Zootropolis takkuaa keskivaiheilla. Pupun matka poliisikoulun kautta suurkaupunkiin on kutkuttavan viihdyttävä vaihe. Monikulttuurisuuteen väistämättä kuuluva rasismi (olettaen ettei kaikkien ryhmien keskimääräistä älykkyyttä nosteta mikrosiruilla) on hilpeää aluksi ja teemaa käsitellään painokkaammin, jopa kauniisti loppumetreillä. Keskivaihe koostuu kankeasta jaarittelusta ja teennäisistä, itsetyytyväisistä irtovitseistä.

Parkkipirkoksi alistettu mutta sisukas pupu päätyy jäljittämään kadonnutta saukkoa. Apuja ei heru, joten pupu kiristää apurikseen sarkastisen pikkurikollisen, joka on kettu. Herra kettu esitellään huijauskohtauksella, jossa hän hyödyntää asukkaiden kokoeroja uhrittomasti: laiskasta Kung Fu Panda -saagasta ei löydy mitään vastaavaa. Luontaisten vihollisten suhteesta saadaan irti liikuttavaa sisältöä loppusuoralla - eivätkä Disney Infinity -versiot heistä voi saapua lähikauppaan tarpeeksi nopsaan -, mutta eivät he järin legendaarinen pari ole kävellessään mainoskampanjaan kuuluneesta sketsistä toiseen.

Huvituin etukäteen söpöeläimiä hämmentävästä nudistileiristä: leffassa muovinorsun genitaalien puutetta korostetaan vähän pidempään. Se olisi turhan härskiä, jos norsun eteen heitettäisiin jöpöttävä palmu Austin Powers -tyyliin, mutta mihin katosivat ne taiteilijat, jotka loivat harmittoman nakuvitsin Mulaniin kuvakulmien avulla? Laiskiaisvirkamiehille taisin nauraa kaksikin kertaa – ennen elokuvaa, jonka suomenkielinen dubbaus ei ole kamalimmasta päästä, mutta hukkaa lukuisat sanaleikit ja laiskiaisten tapauksessa lausunnan rytmin.

Kirjoittajille tavataan sanoa "kill your darlings", eli hankkiudu eroon parhaista ideoista, jos ne eivät kokonaisuutta tue. Ikinä en ole ohjetta kuunnellut, mutta ehkä pitäisi. Zootropolisin tarinapalaverissa on ihastuttu muun muassa poppari-antilooppiin, jonka ääneksi on palkattu Shakira. Hahmo on esillä tarkalleen sen verran, että alustus vaikuttaa johtavan johonkin, vaikkei se johda. Antiloopin asu on samaa kangasta kuin Jessica Rabbitilla, eikä mielleyhtymä ole eduksi, sillä Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? on juuri niin napakka yhdistelmä kohellusta ja mysteerijuonta kuin Zootropolisin pitäisi olla.

Vaan ei surra. Joko intoilin, että pupua rasistisesti söpöttelevä henkilö on aseman vähiten uhkaava, stereotyyppiseltä homoseksuaalilta kuulostava, jostain syystä pöytähommiin sysätty donitsikyttä? Hän sentään saa lisää syvyyttä antiloopin johdosta. Taustatutkimusteni mukaan hän on jo ennen ensi-iltaa kolmanneksi tai neljänneksi laajimmin ns. fanifiktiolla ns. siunattu hahmo.


On sääli elokuvan potentiaalisen kulttimaineen kannalta, ettei mukana ole romantiikkaa. Seuraava biisi on omistettu furryille, turreille, ponihomoille ja kumppaneille. Se alkoi soida päässäni näytöksen jälkeen, ja kyllä, siksi käytin Roomin arvostelussa sanaa "umpilampi".